Logistiikkaa

Kiitos! Eipä kestä!

2011-08-19T18:12:00.005+03:00

Kävin tänään oudoilla seuduilla ja arviointivirheen takia jäin risteykseen vähän huonolle paikalle. Lähestyin risteystä josta olin kääntymässä oikealle. Seurasin vasemmalta tulevaa liikennettä ja minusta oli selvää, että edessä ajava lähtisi näkyvään väliin ja minä seuraavaan. Ajoin siis aivan hänen peräänsä, mutta hänpä ei lähtenytkään liikkeelle. Huomasin olevani risteävää pyörätietä käyttävien pyöräilijöiden edessä, sillä muutamassa hetkessä heitä parveili takanani ylittämässä tietä. Yksi ärtynyt kaksipyöräisen kuljettaja reagoi välittömästi ja tuli koputtelemaan autoni ikkunaan - olin ihan pakulla liikkeellä joten ei tarvinnut edes hyppiä.

Laitoin ikkunan aukeamaan ja sieltä alkoi tulla tekstiä kun taaksepäin viittoileva pyöräilijä yritti saada minut peruuttamaan:
- Ei tarvi tämmöseen paikkaan pistää parkkiin!!

Katsoin äijää ja ihmettelin millä muotoa 10 sekunnin pysähdys on parkkeeraus ja miksi hän haluaisi minun peruuttavan kavereidensa päälle. Nopea päätelmä oli että tilanteessa ei voitaisi käydä kovin pitkää keskustelua, joten toimin perstuntumalla ja sanoin iloisella sävyllä hänelle:
- Kiitos tiedosta! ja laitoin ikkunan sulkeutumaan.

- Eipä kestä! vastasi mies, edelleen vihaisella äänensävyllä ja saman tien naama vähän lisää venähtäneenä kun hänet narutettiin niin ystävälliseen vastaukseen. Mutta näinhän meidät normaali-ihmiset on koulutettu: toinen sanoo kiitos ja toinen vastaa eipä kestä tai ole hyvä.

Veikkaan että hän polki kiukuissaan loppumatkan aiempaa kovemmin ja koko illan häntä harmittaa kun ei päässyt oikein kunnolla tuulettamaan sanan säilää...

Mutta kyllä pistää miettimään miten paljon helpompaa liikenteessä olisikaan olla jos autoillakin voisi jotenkin viestiä yksinkertaisia asioita: "sori en huomannut sua, lupaan olla loppupäivän tarkkaavaisempi", "anteeksi kun ajoin vähän tökerösti, mikähän minuun on oikein tänään mennyt, menen kohta kahville", "en tee tätä virhettä toiste, olen uudella paikkakunnalla ja pikkaisen hukassa"..

Meinaan siis kai ammattilaisillekin sattuu virheitä silloin tällöin, vaikka pitäisikin olla esikuva ja toimia aina asiallisesti? Silloin vähintä mitä voi tehdä on ymmärtää mitä teki väärin ja pyrkiä parantamaan tapansa, eikä pahitteeksi ole se anteeksipyyntökään. Kylläpä aika moni mokansa jälkeen siellä ratin takana itseään soimaa, mutta peltikuorien sisältä nämä fiilikset eivät välity muille. Mutta jos välittyisivät, niin yleensä kun jollakin tavalla osoittaa olevansa pahoillaan, anteeksi myös saa, koska onhan meidät opetettu siihenkin: "Anteeksi!" "Ei se mitään!"

Sen pienen eleen jälkeen se on jotenkin paljon helpompaa. Sattuuhan sitä itsellekin kaikennäköistä - meille kaikille.

Selvä

2010-12-28T18:25:00.004+02:00

Tiistaina tuttu mutta hiukan logistisesti tuulella käyvä asiakas soittaa:

- Terve!

- Heipä hei!

- Tarvisin ylihuomiseksi kuljetuksen.

- Selvä, järjestetään.

Juitsari järjestää ajoihin uuden keikan mentävän aukon ja ilmoittaa kuljettajalle keikan tiedot. Kuljettaja harmittelee kun joulun viettoon pääseminen siirtyy kauemmas. Juitsari miettii tuntimääriä uudestaan ja vaihtaa keikan toiselle kuljettajalle jotta kaikki pääsevät suurn piirtein yhtä aikaa kotiin.

Keskiviikkona sama henkilö soittaa uudestaan:

- Hei!

- Olin tilannu kuljetuksen huomiseksi. Nyt on kuitenkin silleen että tavaraa ei saada valmiiksi, joten perutaan se.

- Selvä, ilmoittele sitten kun tarvetta on. Vaikka viime viikkoista muistellen se vois tapahtua esimerkiksi tuossa kuuden aikaan illalla, juitsari vitsailee hövelisti.

- Heh heh hee, no viime viikolla meni vähän harmillisesti kuviot, mutta minäpä soittelen sitten kuuden aikaan jos tilanne muuttuu!

Puhelun jälkeen juitsari ilmoittaa yhdelle kuskille että keikka poistettu, palauttaa toisen keikan toiselle ja näin kaikki pääsevät vielä aikaisemmin ansaituille jouluvapaille. Kuskit ovat iloisia ja juitsariakin huvittaa, mukavastihan tämä meni, hän vielä vitsailee yhdelle Virtaselle että tottahan se asiakas kumminki illalla jotain ikäviä uutisia soittaa että sittenkin tarvis ne ennen joulua ajaa, mutta ei usko siihen itsekään.

Ennen kuin vartin yli viisi. Juitsari on kotona, saanut juuri lumet luotua rappusilta ja riisuu takkia päältä. Puhelin soi. The Asiakas.

- Heeipähei..?, juitsari vastaa varovasti.

- En malttanut odottaa kuuteen asti.

- ??

- Niin kun sanoit, että kuuden aikaan illalla voisi soittaa jos tarvii sittenkin ajaa...

- Ahaa.. Heh heh... (Hetken hiljaisuus..) Oletko tosissasi?

- No, kyllä, kun asiakas haluaa ne jouluksi niin teemme tänään ylitöitä että saamme ne valmiiksi. Niin ja sellainen pikku juttu, että sama homma on vielä toisen tilauksen kanssa, joka pitää sekin viedä huomenna perille, ja aivan eri suunnalle Suomessa.

- Ahaa... Selvä.

Eli kolme tuntia sitten peruttiin kaikki, nyt tarvitaan kaksi miestä ja kaksi autoa... Näitä onkin sitten kiva alkaa soitella kuljettajille.... Ja näinhän se on. Virtanenkin vähän murisee, mikä ei ole hänelle tyypillistä, mutta onneksi siihen on hyvä syy: "Vaimolle jo lupasin että olen aikaisin kotona, ja tiedäthän sinä naiset..." Juitsari kyllä tietää, sillä vieressä istuu huomiota kaipaava henkilö koko sen ajan kun juitsari juitsailee puhelimessa...

Jouluaattona kaikki on kuitenkin tehty ja kuljettajat ovat kotona - johonkin aikaan.

Pää pyörällä?

2010-12-28T18:10:00.002+02:00

Kyllä sitä todella miettii että mitä se sana ammattikuljettaja oikein tarkoittaa, kun näkee bussikuskin liikenneympyrässä vilkuttamassa vasemmalle.... Näiden varaanko me laskemme henkemme?

Maailmankiusaajat

2010-09-02T22:30:00.004+03:00

Tämä nyt menee hiukkasen ohi logistiikasta, mutta kun asia on tärkeä niin pistetään eetteriin. Kattelen illan ratoksi telkkaria ja ohjelmaa kiusaamisesta. Tällaisena älykönpuoleisena en minäkään ihan helpolla päässyt kouluajoista läpi, joten asia on muutenkin tuttu.. Mutta tuo amerikka se minua edelleen ihmetyttää. Siellä pidetään kouluissa tunteja siitä, ettei toisia saisi kiusata ja että erilaisuutta pitäisi arvostaa sellaista. No eihän siinä mitään, ajatukset on kauhean kauniita, mutta miten ihmeessä amerikan aikuisilla on varaa sanoa lapsilleen yhtään mitään kiusaamisesta kun itse hyökkäävät armeijan kanssa muiden kimppuun ja pitävät sitä loistavana juttuna, sen arvoisena että sadat ja tuhannet nuoret terveet ihmiset rampautuvat tai kuolevat.

Nuori, kouluampumisessa siskonsa menettänyt poika sanoo, että hän uskoo että asiat olisivat menneet toisin jos ampujista olisi välittänyt edes joku, että niille olisi annettu arvostusta ja kunnioitusta ja otettu ryhmään mukaan. Jos koulun luokka on pieni maailma niin saman reseptin pitäisi toimia koko maailmaan: kotona hyväksyttäisiin puoliso nalkutuksineen ja halattaisiin hellästi arvostaen nurinat pois; tamperelaiset lakkaisivat piikittelemästä turkulaisia; Suomi ja Ruotsi olisivat sisar ja veli eivätkä vitsejä toisilleen; irlantilaiset huomaisivat, että kaikki ovat ihmisiä uskonnosta riippumatta ja lakkaisivat taistelemasta, sama homma Palestiinassa ja Israelissa, joissa päästäisiin viimein rakentamaan elämiä, taloja ja kouluja jos saataisiin muutama asia sovittua; ja USA lakkaisi viimeinkin olemasta se koko maailman pääkiusaaja, jossa kansalaiset hyökkivät toistensa kimppuun asein, asentein ja oikeussyyttein ja joka valtiona purkaa aggressioitansa hyökkäämällä pienempien ja heikompien kimppuun, vähän niin kuin koulujen lapsikiusaajakin, vain saadakseen huomiota. Ja samoin kuin koulukiusaajat, nuo aikuiset ja tuo ryhmä osaavat kyllä näytellä kilttiä opettajalle saadakseen selän takana jatkaa touhuilujaan.

No, liittyyhän tämä sillä tavalla logistiikkaan, että sitähän sotiminen aika pitkälti on. Oikeat aseet oikeassa paikassa vastustajalle kohtalokkaaseen hintaan ja sitä rataa.. Ja USA:n sotabisneksessä liikkuu varmaan moninkertaisesti enemmän rahaa kuin koko maailman muussa logistiikassa?

Nieminen, Järvinen ja Virtanen

2010-08-30T10:41:00.004+03:00

Kuljettajia on monenlaisia.

On Nieminen, josta ei kuule mitään koskaan paitsi jos jotain todella oikeasti tapahtuu. Nieminen soittaa vasta jos auto on (pahasti) ojassa tai jos häneltä on jalka poikki. Asiakaskontaktit Nieminen hoitaa turhia nurisematta ja jaarittelematta, keneltäkään ei kuulu valituksia, mutta ei suitsutustakaan. Auton Nieminen hoitaa omatoimisesti eikä hänen asioihinsa tarvitse (=saa) puuttua. Juitsarin kannattaa pitää huoli siitä, ettei vahingossa tule astuneeksi Niemisen varpaille, tyyppi on kova mutta herkkänahkainen mikäli tuntee ettei häntä arvosteta. Toisaalta suurimman osan aikaa Niemisen suhteen voi olla täysin huoleton.

On Järvinen, joka soittaa joka aamu ja ilta - olipa asiaa tahi ei. Järvinen tiedottaa mitä mieltä asiakkaat ovat mistäkin ja jos/kun ei tiedä niin keksii. Hän kertoo miten työkaverit ovat mokanneet ja laittaa omatkin mokat muiden listoille. Kerran viikossa Järvinen haukkuu koko firman alusta loppuun unohtamatta juitsaria ja messuaa niin maan perkeleesti. Puhelun jälkeen sama saarna kaikuu täyttyvässä kuormatilassa niin että asiakkaan toimistotytöt pitelevät punaisia korviaan. Seuraavan päivän aamupuhelu on rauhallinen, niin kuin ei eilistä olisikaan. Silloin kun Järvinen ei lyö luuria korvaan, on puhelua vaikea saada loppumaan - aina löytyy joku uusi aihe, josta Järvisen on saatava tietää kertakaikkiaan kaikki ja juuri nyt. Viimein juitsari joutuu toteamaan, että Järvinen hei, saunailta toki on tärkeä, mutta jos ensin hoidettais näitä keikkoja että yritys pysyy pystyssä. Nikottelun jälkeen Järvinen luovuttaa - seuraavaan puheluun asti.

Ja on Virtanen. Virtanen soittaa kun on asiaa, mutta rupattelee ohessa muutakin. Virtanen tekee kaiken sen mitä pitää ja vähän enemmänkin, mutta pystyy rennosta olemuksestaan huolimatta olemaan huomaamattomasti jämäkkä: auto on kunnossa, vauhti oikea, tavarat kunnolla sidottu ja asiakaskin saa ylimääräisen hymyn niin että kaikilla on kiva päivä Virtasen käynnin jälkeen. Virtanen kuittaa ongelmat rauhallisella sävyllä, minkä jälkeen hän löytää asiasta aina valoisan puolen. Jos joku on sairastunut ja Virtanen joutuu ylitöihin, hän sanoo "No hei, kato rahan tuloa ei voi estää." Jos Virtaselle tulee uusi kuljettaja opetettavaksi, sanoo hän "No hei, mikäs tässä, mahtuuhan tänne autoon kaksikin. Ja sehän on ihan kuin eri lenkin ajais kun istuu oikealla puolella autoa!" Ja jos Virtasen palkassa on jostain syystä ongelmia, tuumaa hän "No hei, kato, säästyypähän ainakin siihen asti että tulevat tilille!"

Tänä aamuna on soittanut kaksi Järvistä ja ei tietystikään yksikään Nieminen. Virtasten puheluita odotellen...

Olispa mukava kuulla millaisia erilaisia juitsareita meihin mahtuu - ja mihin sarjaan sitä itse sijoittuu....

Paluu pöydän ääreen

2010-06-13T22:30:00.002+03:00

Hei vaan kaikille lukijoille, jos tänne vielä joku eksyy. Blogi ei ole unohtunut, mutta juitsarilla on ollut niin vaiherikasta aikaa, että kirjoittaminen on jäänyt vähille. No, enhän minä aktiivisin ole siinä ollut muutenkaan, täältä ei kannata juttuja ihan joka päivä käydä kärkkymässä.

"Laman" selkä alkaa nyt taittua ja hommat lisääntyä. Sen huomaa monestakin seikasta, mutta parhaiten siitä, että saa taas istua työpöydän ääressä. Välillä on oltu ihan fyysisissä hommissa ja välillä pyöritelty rattia, omien hommien ohessa, lomassa ja sijasta. Onpa oltu myös tekemättä mitään. Siinä tehdessä ja tekemättä ollessa on tullut mietittyä taas kerran sitä miten erilaisia ihmiset ovat. Kyllähän juitsari parhaansa tekee pakettia lempatessaan tai kuormaa purkaessaan, mutta joku pieni ääni nakuttaa koko aika niin kuin tikka korvan vieressä, että kaikki ei ole ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Jotenkin se vain on niin, että ne omat parhaat puolet: paineensietokyky, tietynlaisesta jännityksestä ja dynaamisuudesta nauttiminen, kokonaisuuden hahmottaminen, aika hyvä muisti, yhteyksien luominen, rakentaminen ja ylläpitäminen eri toimijoihin... Ne tulevat niin paljon paremmin esille työpöydän ääressä kuin autoa ajaessa. Jotkut muut hajoavat niiden asioiden eteen, minulle taas jokainen haaste tuntuu olevan kuin suklaapala näkkileivän seassa, se saa homman maistumaan, saa minut tuntemaan itseni ammattilaiseksi ja joka kerta kun saan päivän aikana tienattua oman palkkani verran firmalle tunnen oloni hyväksi kun lähden kotiin.

En tietysti halua mitenkään väheksyä muita ihmisiä ja heidän tapojansa kokea asioita, vaan koen vain löytäneeni sen oman juttuni tässä harrastuksessa. Niin, nyt kun on saanut palata omiin hommiin se tuntuu todella harrastukselta, muissa hommissa työ välillä todella maistui työltä. Mutta kaipa tähän taas turtuu pikkuhiljaa. Mutta iloitaan nyt kun siltä tuntuu.

Ja mukavahan se on kuulla porukaltakin, että hyvä kun tulit takas. Ei ne jurot kuskit usein paljoa sano, mutta se että joku ohimennen tokaisee, että nyt alkaa taas hommat rullata tuntuukin sitten paljon enemmältä. Jep, laitetaan vaan hommat rullaamaan, tavarat kumipyörille ja Suomen ekonomia taas kondikseen että voidaan harrastella tätä vähän lisää. Nyt kaikki vapaaehtoiset lukijat lompakkojen kanssa kauppoihin parantamaan kansantaloutta että juitsarilla on mukavaa myös jatkossa!

Kattavaa logistiikkaa

2009-08-22T16:13:00.003+03:00

Aloitin tämän kirjoituksen heinäkuussa. Jostain syystä työpäiviin ei silloin kuitenkaan mahtunut kirjoittaminen, ehkä kaikkinainen laiskuus esti senkin. En kuitenkaan henno jättää hyvää tekstiä julkaisematta:

Minusta heinäkuussa on mukava olla töissä. Rannat eivät ole meikäläisen paikka, kuuma saa olla vain saunassa. Tosin nyt ei ole juuri hurrailemista ollut auringonpalvojillakaan.. Koska pöydän ääressä on kumminki nyt välillä hyvin hiljaista ja aina ei jaksa olla tehokas, niin olen tässä mietiskellyt tämän alan moninaista kauneutta.

Mitä teillä tulee mieleen sanasta logistiikka? Entä rekka? Entä rekkakuski?

Logistiikka on sanana puiseva ja maistuu lähinnä 600 sivua paksulle englanninkieliselle tuotantoketjujärjestelmäautomaatiosysteemin kehittämiselle. Sanasta huolimatta alan sisältö - oikein kuvattuna - ei ole vähimmässäkään määrin unettava. "Logistiikka"-nimityksessä on se hyvä puoli, että pelkkä "kuljetusala" on aivan liian suppea nimitys koko tälle kokonaisuudelle, johon liittyvät fyysisen kuljettamisen lisäksi tietovirtojen ja rahavirtojen sekä koko kokonaisuuden suunnittelu ja hallinta.

Rekka taas on iso auto. Käsittääkseni tavan kansalainen ei erota siitä mielikuvissakaan sumuisia ääriviivoja kummempaa, samoin kuin jokainen näkee puseron (tai ainakin tiedostaa sen olemassaolon ja lähinnä vain huomaa mikäli se joltakin puuttuu?), mutta vain ompelija erottaa kudoksen ja kaikki näkevät putken, mutta vain hitsari tuntee saumat (tässäkään putkea ei aina nähdä vaikka se olisi nähtävillä, mutta sen poissaolo voi seurauksien takia herättää huomion).

Ja rekkakuski? No, se on se iso mies joka syö huoltoasemalla makkaraa.

Nyt on yleistämisen avulla mutkat suoristettu. Entä jos aletaan kerimään rullaa auki?

Vaatimattomastikin voidaan sanoa, että logistiikka liittyy kaikkeen. Jokaisessa työssä tarvitaan jonkinlaista logistiikkaa. Kirjastoissa pyritään säilyttämään kirjat oikein ja järjestyksessä ja löytämään teokset nopeasti, tarvittaessa jostain toisesta kirjastosta. Sairaalassa järjestetään hoitoa, johon tarvitaan tarvikkeita, joita tulee olla paikalla tarpeen mukaan ja oikeassa paikassa. Rockmuusikon tulee ehtiä keikalle ja rakennusmiehen työmaalle.

Logistiikkaan liittyviä työtehtäviä ja ammattinimikkeitä on satoja. Tavaroita voidaan kuljettaa ainakin autoilla, junilla, lentokoneilla, pyörillä ja mopoilla ja kuljetettavien tavaroiden kirjo on loputon: soraa, kukkia, jätteitä, maitoa, elintarvikkeita, eläimiä, romuja, puuta, jauhoja, polttoaineita sekä erilaisia isoja ja pieniä tavaroita muuntajista ruuveihin. Tiedonvälitys voi tapahtua erilaisilla välineillä ja järjestelmillä ja toteutuksen ja toteuttajien lisäksi toimintaa suunnitellaan tuhansien henkilöiden toimesta varastoissa, toimistoissa, tehtaissa, firmoissa - ja kahvipöydissäkin.

Jokainen on osa yhteiskuntaa ja tavallaan myös sen oravanpyörää, mutta muuten ovat harvassa yhtä kaikenkattavat asiat. Sää toki vaikuttaa kaikkiin, mutta siihen me emme voi osallistua.

Montako kuljettajaa tarvitaan vaihtamaan lamppu?

2009-08-20T22:43:00.003+03:00

Väsyneet juitsarit istuvat kahvitauolla samojen pöytien ääressä kuin muutenkin. Tärkeitä papereita sentään varjellaan kääntymällä vähän syrjään. Yleensä työn puolesta hiljaiset hetket ovat harvassa, mutta silloin kun sellainen on, nautitaan siitä täysillä. Pysähdytään ihan kuin puuroon, jäädään levälleen kaiken keskellä. Puhutaan verkalleen jostain tai sitten ei mistään, annetaan keskustelun tyrehtyä yhdessä aivojen kanssa.

Kiireisinä aikoina jatketaan usein kahvitunnit samaa tykitystä, vaihdetaan iloja ja suruja, hoidetaan kuormat perille paremmin kuin kuskit konsanaan ja ruoditaan huonot asiakkaat, epäluotettavat torpparit sekä ihmeelliset yksilöt joihin töissä törmää. Sekä tietysti maalataan kaikkien nähtäväksi ne huippuhetket kun kaikki on osunut nappiin ja homma hoidettu hyvin ja ne ilon hetket, kun asiakas on tyytyväinen.

Puhuessa iloitaan varmaan jokainen hiljaa sisällämme viestinnän vaivattomuudesta, siitä ulkopuolisille oudosta, mutta Meille tutusta kielestä. Siitä, että voi tilanteen kuvata ytimekkäästi ja luontevasti toiselle, joka ymmärtää.

Tauon jälkeen palataan arkeen eikä aina niin pehmeästi, monesti liike alkaa yhtäkkiä ja lähes ennalta arvaamatta, yhdessätuumin suoristetaan selät, nostetaan jalat pois pöydältä. Milloin mistäkin syystä liike alkaa kuin aalto areenalla, yksi vastaa soivaan puhelimeen tai toinen vilkaisee näyttöön mitä sähköpostiin kuuluu ja sitten kaikki ovat taas on-asennossa. Joskus vain aloitetaan keskustelu, äskeisen rennon jutustelun sijaan tykityksen muodossa:

Hei, mites huomenna, tämä auto vaihtu tuohon ja tuolle tuli tuo keikka, tuo taas sairastui ja mikäs on tämän tilanne, onko se vielä varma, onko siellä vielä ketään ja pitääkö joku soittaa lisää? Onko kuskeja tarpeeksi vai liikaa ja entäs autoja, saadaanko kaikki liikkeelle?

Komeaa team leaderin titteliä kantava saapuu palaverista huoneeseen juuri alkaneen hulinan keskelle ja saa tervehdyksen sekä kysymyksen, jossa ei turhaa faktoja jaeta eikä taustoja selitellä: Hei, montako kuskia tarvitaan?

Hetken on aivan hiljaista. Kahvi ei liiku kupissa, teamleader on pysähtynyt kysymyksen eteen katse tiiviisti kysyjän silmissä. Kaikki odottavat vastausta henkilöltä, joka sentään parhaiten tietää missä mennään, eikö vaan? (Vastuun ulkoistaminen.) Hiljaisuus ehtii kajahtaa kovaan ääneen toimistossa, ennen kuin TL avaa suunsa:

- Niin siis mihin, lampun vaihtamiseenko?

Tilanne räjähtää käsiin nauravien juitsareiden mukana, kahvimukit tärisevät käsissä ja siivoojalla on taas lattialla luutuamista.

Tien päällä, mutta ei enää joka päivä

2009-07-04T02:12:00.002+03:00

Harvoin pääsee enää juitsari reissun päälle. Näin kesällä kuskien lomat antavat siihen silloin tällöin mahdollisuuden. Niinpä nytkin totesin itselleni kuten kunnon juitsari konsanaan: kuis olis, näpsäkkä pikku keikka. Paljon ei tarvinnut houkutella. Reitti tietysti itse suunnittelemani, lastaukset selvät, ei muuta kuin menoksi, näin se vain käyttää.

Tien päällä paistaa aurinko, kuumottaa kummasti lasin läpi. Liikenne harvenee samassa tahdissa kuin aurinko liikkuu alemmaksi. Viimein vastaantulijoita enää harvoin ja suoraan edessä päivän viimeiset säteet, kiusallisen alhaalla kuskia ajatellen, muuten siunatun kaunista. Yksin tyhjällä tiellä on aikaa miettiä ja monta muistoa palaa matkojen varsilta takaisin mieleen. Tuossakin stopattu monta kertaa, tuossa taas tullut pysäytetyksi - sakotta selviten... Tästä läpi menty kymmeniä, ehkä satoja kertoja. Öisin ja joskus päivisinkin, silti hyvin harvoin pienillä kylillä liikettä nähden, tuntemattomiksi jäävät nuo talojen omistajat. Säteet maalaavat maiseman edessä punaisen eri sävyillä, sivuilla järviä, jokia, peltoja, puita, taakse jää tie. Radiossa soi On ihmeen hyvä tulla kotiin ja kodilta nämä tuntuukin, Suomen maantiet. Lopulta on juitsarinkin herkistyttävä luonnon edessä, kertakaikkiaan ihan pysäytettävä auto siksi aikaa että jokisillalta käväisee kuvan ottamassa. Jotain muutakin muistoa mielikuvien lisäksi.

Viimein lakisääteisen aika, hidastus ja käännös tyhjälle P-paikalle. Oishan niitä huoltoasemiakin, mutta nyt on kai rahtiromantiikan aika. Vanha fiilistelee. Auton paikan valinta aamuauringon mukaan, ei heti ensimmäisenä keulaa paista, pysäytys, antaa dieselin rauhoittua hetki, moottori sammuksiin ja huumaava hiljaisuus. Hetken kumma olo, joko nyt piti pysäyttää, mitäs nyt tekisi, virtaa piisaisi vielä. No, ei se auta, suuremmat tahot sanoo mitä kuskin on tehtävä. Ikkuna raolleen että kuulee linnun laulun ja havun huiskeen. Seuraavaksi pitkälleen petille, mutta ensin pakko päästää ajatuksia eetteriin.

Harvinaisen herkkä hetki taipaleen varrella ja pitkästä aikaa tajuaa mitä onni on. Tätä että ala on oikea, työt mukavia, vaihtelu virkistää ja kotona odottaa sakki jonka takia kaiken tekee.

Kuljetusten hinnoittelu

2009-06-24T21:09:00.004+03:00

Ka, avasin sähköpostin ilmeisesti taas hiukan pidemmän tauon jälkeen kun oli kommentti ilmestynyt hyväksyttäväksi jo kuukausi sitten... Nyt päästettiin se eetteriin ja samallahan sitä voi sanoa jotain muutakin.

Niin, hiljaista on taas juitsarin päässä ollut. No, ei nyt tietenkään ihan näinkään, mutta osa ajatuksista on vaan ollut sen verran painokelvottomia ja osa vaan niin väsymyksen sumuttamia, että ei ole käynyt pienessä mielessäkään harkita julkaisemista.

Mielenkiintoista aikaa taas kuljetusalalla. Vaikka ainahan tämä jollakin muotoa mielenkiintoista on, nyt vaan jännitys tuntuu osalla harrastajista jo turhan vakavasti. En tästä sen enempää ala turisemaan, koska l-sanalla on hehkutettu jo minun mielestä vähän liikaa ja muutenkin pirujen maalaaminen seinille ei ole mielestäni yleishyödyllistä toimintaa. Mutta tottahan se silti riipaisee kun tajuaa että osalla on väistämättä auton myynti edessä ja elämä enemmältikin sekaisin, tai ainakin jatkuva pelko pahimmasta.

Onhan taantuma totta kai osasyynä, samoin hiljentyneet kuljetukset ja kalustoinvestointien ajoitus, mutta silti käy mielessä ne jepet jotka huoltsikan pöydässä kehuivat kuinka on logistiikka niin veressä heillä, ettei tarvii edes laskeskella taksoja, sen vaan tietää, nääs. Juitsari otti kynän kauniiseen käteen (ja siirtyi vartin päästä excelin ääreen) ja pohti pitemmän kaavan kautta miten helppoa kuljetusten hinnoittelu on, kun sen kerran jotkut osaa vaikka silmät kiinni ja kai parhaimmat jopa aivot narikassa ja kolme päivää putkeen ajaneena (=joidenkin promillien känni). Ei se tietty minulle ihan niin helppoa ollut, kai se on sitten taitolaji.

Tai osaahan sen oman hinnan jotenkin laskea, mutta miten saadaan se menemään läpi asiakkaan päässä. Miten saadaan ostajat uskomaan, että tästä palvelusta kannattaa niin paljon maksaa ja miten ympätään kuljetuksiin (joiden aikatauluthan on tunnetusti jo kiritty niin että seuraavaksi aletaan myydä "joo eilen tuodaan" -palvelupakettia) lisäpalveluja, jotka asiakkaat kokevat mielekkääksi ja mistä vedetään se henkilökunta palvelemaan huippulaadukkaasti mutta sopivan hintaisesti ja vielä tehdään tämä kaikki lain mukaan? Ja miten estetään kilpailijoita, kenties juuri niitä henkselinpaukuttelijoita jotka nakkaa hinnat hihasta, tulemasta ja myymästä itseänsä alle kipurajan?

Pähkäilyn jälkeen oli mukava todeta, että eipä ole minun päänvaiva. Sai karistaa huolet, nostaa jalat pöydälle, korkata jotain ja katsella telkusta Simpsonin Homerin toilailuja. Ja illalla nukkua taas ihan huoleti.

Vaan toista se on eräillä. Ehkä se laskeminen ei ole se tärkein asia kuljetuspalvelun hiomisessa, mutta on se yksi niistä jotka sen pitää pystyssä, niinä huonoinakin aikoina. Mutta niin tietysti asiakkaatkin ja niitä hankitaan vain hyvällä palvelulla. Se voiko asiakkaan suuntaan hyvä palvelu olla koskaan laillista ja laillinen kannattavaa saa tämän ajatuskuvion pyörimään aika vinhaa kehää, joten tästä oravanpyörästä hyppään samon tein ulos.

Noh, että semmosta. Ilmat ovat näin juhannuksen jälkeen jo vähän kesäisemmät ja auringonotto terassilla houkuttelee vaihteeksi.

Ihmisiksi auton ratissa

2009-01-30T23:15:00.003+02:00

Nyt osui.

Ainakin juitsariin. Kyllä tuota katsellessa miettii asioita paljon syvemmin.

Sen enempää en pysty nyt sanomaan, mutta kyllä tuo video saa varmaan teidätkin sanattomiksi.

Hiukan lisäystä edelliseen...

2008-12-28T19:15:00.000+02:00

No joo, olisikohan edellistä tekstiä tullut hiukan liikaa höystettyä lauantai-illalla ja muutamalla oluella. Varsinkin kun takana olivat vielä jouluun liittyvät ajomatkat. Puhumattakaan parista keskustelusta sukulaisten kanssa, joilla vieläkin riittää hahmottamista ensinnäkin maailmassa ja toiseksi siinä, että kuljetusala liittyy maailmaan ja jokaisen elämään vaikka ihmiset eivät sitä itse havaitsekaan. Tai vaikka havaitsisivatkin niin myöntäminen on kiven takana.

Välillä ihan tuntuu, että tämä ammatinvalinta on tavallaan petturuutta, ihan kuin olisi siirtynyt vihollisleiriin. Jo se että istuu toimistopöydän takana ja pitää Suomen pyörät pyörimässä, siis hommaa niille tien päällä liian lujaa ja liian hitaasti liikkuville rekoille lisää ajoja, oikeuttaa ihmiset ukisemaan minulle kaikista rekkoihin liittyvistä mielipiteistään. Välillä jopa purkamaan patoumiaan ja ylenpalttista vihaansa kun "viisi vuotta sitten yhdestä rekasta kehdattiin välkytellä valoja kun mäessä ohitin sen tuplakeltaisilla, voi hitto vie, tietäisipä kuka se oli niin kostaisi, mahtoiko olla joku sinun kuskeista, no varmaan oli ja samanlaisiahan ne kaikki on."

Ja toinen yhtä absurdi paukaus: "Kyllä ne vois ihan hyvin ajaa sitä satasta niin eivät tukkisi kaikkia teitä ja liikenne olisi sujuvampaa. Hittoako ne siellä hidastelee." No niinpä niin. Oletko tietoinen siitä ettei raskaan kaluston nopeuden rajoittaminen siihen noin 89 km/h mitä sillä nyt on mahdollisuus maksimissaan kulkea ja lain mukainen rajoittaminen 80 km/h ollut kuljettajien oma päätös, eli siis he eivät ajaneet kaikki letkassa eräänä sumuisena syysyönä ja päättäneet lällärikeskustelun päätteeksi, että nyt pojjat aletaan sitten häiriköidä ja ajellaan kaikki mahdollisimman hitaasti.

Ei, tämä nopeusrajoitus on laissa määritelty, vaikuttaa yleiseen liikenneturvallisuuteen ja sitä kuuluu noudattaa.

Ei niitä lätkiä sinne tien viereen kuitenkaan pelkästään kiusalla viedä eikä tuollaisia päätöksiä toteuteta vain jonkun kieron mielen oikusta. Kai henkilöautoissakin on tiedetty se, että jarrutusmatka pitenee kun nopeutta nostetaan - vaikka ei se siltä vaikutakaan ottaen huomioon sen kuinka paljon ylinopeuksia Suomen teilläkin ajellaan... Se 80 km/h ei tunnu riittävän kenellekään.

Näin yrityksen näkökulmasta pakko sanoa, että nopeusrajoitusten noudattamisen puolesta puhuu myös se, miten paljon polttoainetta ja siten selvää rahaa säästää ajamalla himpun hitaammin. Ajassa tuolla erolla ei voita kuin minuutteja.

Olen muuten hiukan hämmästynyt: tässä kuussa blogillani on ollut yhtä paljon lukijoita kuin koko viime vuonna yhteensä. Tuntuu ihan mukavalta. Mutta missä te kaikki olette? Edelleen on se sama vanha tunne että huudan seinille eikä edes kaiku vastaa.

Ainakin kahtasataa

2008-12-27T19:42:00.006+02:00

Miten on mahdollista, että osa porukasta narisee että rekat ovat liian isoja, pelottavia ja ajavat aivan liian lujaa ja toiset - osittain myös samat - taas valittavat että samaiset rekat ovat tientukkoja, hidasteita jotka sekoittavat liikenteen ja niistä suurin osa pitäisi poistaa maanteiltä ja lopuille pitäisi rakentaa omat tiet?

Eli samat autot ovat sekä liian nopeita että liian hitaita.

Olen kyllä kuullut, että aika on subjektiivinen käsite ja riippuu täysin esimerkiksi siitä kummalla puolella vessan ovea henkilö sattuu sijaitsemaan, mutta että rekan nopeuskin olisi subjektiivinen käsite ja riippuisi siitä onko rekka kyseisen henkilöauton edessä vai takana. Takana olevat tulevat ainakin sataakahtakymppiä ja jyräävät kaiken tiellään olevan syyllisyyttä tuntematta. Edessä olevat rekat taas matavat uskomattoman hitaasti niin että henkilöautoilijaraasut joutuvat taittamaan työmatkojaan tunteja pitempään kuin mitä ilman rekkoja ja ovat pakotettuja tekemään vaarallisia ohituksia mutkissa, tuplakeltaisilla ja muuten vaarallisissa paikoissa. Kun eivät ne perkeleet anna edes tietä. Rekkakuskin vilkuttelemia ohitusvinkkejä ei lasketa saati totella, koska kuka hullu nyt rekkakuskiin luottais? Tappaa se kumminkin vaan haluaa.

"Mitä siitä ny tulis jo mää joutusin perkele ajamaan koko vitun matkan kaheksaakymppiä jonku saatanan rekan perässä", kiroaa henkilöautokuski.

No olishan se nyt hellanlettas ihan hirveetä. Ei nyt ollenkaan mietitä sitä että se talvinopeusrajoitus on sullekin sen kaheksankymppiä tunnissa. Joo, kas kun se lätkä siellä tien varressa ei ole tarkoitettu vain rekoille (tai traktoreille, mönkijöille ja moottorikelkoille) vaan myös ihan tavallisille henkilöautoille. Joo ei, sorry vaan, ei se auta että oot ulkopaikkakuntalainen ja haluat ohittaa paikat Y ja Z mahdollisimman nopeasti eikä todellakaan se että olet kotoisin paikasta X joka on niin paljon parempi kuin paikka Y ja varsinkin Z.

Joo ja haukutaan nyt kerrassaan vielä porukalla noita rekkakuskeja. Onhan ne siis ihan sikoja. Tuolla vaan pelleilevät tien päällä tekemättä yhtään mitään yhteiskunnalle hyödyllistä, hylkäävät perheensä, jättävät lapsensa, antavat vaimojensa pelehtiä vaikka keiden kanssa ja vielä allekirjoittavat eropapereita sen kummemmin asioita miettimättä. Ajelevat kalliilla polttoaineilla ja pelottavan suurilla autoilla koko kansan kauhuksi väsyneinä ja liian rutinoituneina. Ihan hirveitä jannuja. Ei mitään rajaa.

Sillä eihän me todellakaan mitään kuljetuksia tarvita. Mehän haetaan ruoat kaupoista. Siis kaupoista, ei mistään rekoista! Okei no joo meidänkin perheessä menee maitoa kolmetoista litraa kahdessa päivässä mutta itse minä ne sieltä siwan hyllyltä haen, se se oiski palvelua jos alkaisivat kotiin tuoda, mutta ite pitää kaikki tehdä.

Joopajoo.... Mietitääs nyt vähän miksi ne tyypit siellä ratin takana istuu. Oisko siihen kumminkin joku parempi syy kuin että niitä huvittaa vähän reissailla?

Sen kyllä ymmärrän että asuntoautoilijoita ja vaunun vetäjiä karsastetaan, nehän liikkuu tien päällä sentään ihan vain puhtaasta matkailun ilosta eikä niitä ressaa kiire, ei oma eikä muiden. Maailma on vapaa ja tiet luotu kuljettaviksi, hidasta kulta vähän niin katsellaan maisemia, katso nyt, takaa tulee taas tuollainen inhottava rekka ainakin kahtasataa!

Sairasta

2008-11-12T23:56:00.004+02:00

Pitäisikö juitsarin olla myös lääkäri? Vai pitäisikö suomalaisen miehen pystyä kyetä sanomaan asiaa häpeilemättä ja aivan suoraan että nyt hän on kipeä.

Hän on kipeä.

Sairas.

Ei heikko, säälittävä, surkea, petturipaskiainen, vaan ihminen joka on sairastunut. Autoja ymmärretään kun ne hajoaa, mutta mitä sanotaan miehelle, jonka kroppa reistaa? Tai mitä siitä ajatellaan? Tuleeko se kumma tunne syyllistämisestä jokaisen omasta päästä vai onko yleinen asenne edelleenkin se, että töihin vaikka pää kainalossa?

Tyyppi lähtee töihin 38 asteen kuumeessa. Yskittää, väsyttää, on veltto olo. Man's got to do what man's got to do? Kuorma pitää viedä perille, hintaan mihin hyvänsä. Tyyppi jysäyttää juhlan kunniaksi sillankaiteeseen ja yllä ajava pyöräilijä lentää jysäyksestä tielle. Joku ajaa yli. Kenen vika? Juitsarinko, koska ei (tiennyt tilanteesta ja) estänyt tapahtumaa?

Lasten ripuli tarttuu ison auton kuskiin. Mies on kuitenkin miesten mies ja lähtee töihin aivan samoin kuin kaikkina muinakin aamuina. Rallattelee matkalla pahaa oloa nieleskellen "mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen".. Mies tuntee itsensä todelliseksi Tyypiksi. Kuin Tuntemattoman sotilaan pääjehu, kova ja armoton luonnon oikkuja vastaan. Nyt tehdään Töitä. Ikävä kyllä tyyppi sattuu ajamaan leipäautoa ja siinä limppupusseja hiplatessaan ja jauhonpölyssä pyöriessään levittää tartuntaa hyvänpäivän mukana myös asiakkaille...

Kumpi on oikein? Se että tarvittaessa ja tilanteen tullen jää kotiin ja jättää vastuulliset hommat muille? Vai että yrittää tehdä olettamiensa odotusten mukaan ja aiheuttaa siinä sivussa enemmän harmia kuin hyötyä? Onhan se toki vaikea löytää kuski siihen hätään, ja voisi olla helppoa ja nopeaa huutaa kurkku suorana kuskille että perkele jos et nyt tule niin ei tarvi tulla enää ollenkaan... Mutta pitkällä juoksulla? Mitä tehdä?

Otteita elämästä -valokuvanäyttely

2008-11-01T14:42:00.006+02:00

Logistiikan alalla tapahtuu!

Otteita elämästä -valokuvanäyttely pureutuu raskaan kaluston kuljettajien arkeen ja lähinnä siihen miten kuljettajat pitävät ratista ja sitä kautta myös elämästä kiinni.

En olisi uskonut, että tästäkin voisi tehdä vaikuttavaa ja jokseenkin romanttista. Jokohan alan imago todella nousisi vähän ja kuskipulan kärki saataisiin taitettua?

SS-upseeri

2008-10-31T23:21:00.003+02:00

Yksi asiakas ottaa päähän. Puhuu tylysti ja asiattomasti ja esimerkiksi sähköpostiviesteissä ei ole koskaan tervehdystä eikä lopetusta niitä niuhoja sanoja pehmentämässä.

Harmittelen työkaverille, vaikka eihän tämmöisen pitäis enää missään tuntua, onhan noita nähty, typeriä ihmisiä, mut silti on helpompi ottaa se vastaan kaverin kanssa.

- Tunnetko sä sen?
- En, kuinka niin?
- Minä tunnen. Olin ennen töissä siellä.
- Ai?!
- Jep. Jos se tyyppi ois syntyny viiskytluvulla sillä ois ollu ihan loistava tulevaisuus SS-upseerina.
- Täh?
- Niin. Se on tyhmä ku vasemman jalan saapas ja toimii kirjaimellisesti ylempien käskyjen mukaan, olipa ne kuinka hulluja hyvänsä.

Allright, työskentely on taas paljon helpompaa!

Sinisiä, punaisia...

2008-08-05T16:47:00.002+03:00

Olemme saamassa uudet toimistotuolit ja pöydät. Uudenaikaiset, hyvälaatuiset, monia säätöjä sisältävät, jopa pöydissä on moottorit ja pehmusteet (ei hurjastelua ja nukkumista vaan ylösalasliikettä ja käsillänojailua varten). Tätä luksusta tulee koko toimistolle yhdenmukainen satsi. Hienoa. Niiden hankintaa on mietitty vuosi ja toteutettu aktiivisemmin jo monta viikkoa. Saamme taas sähköpostia asian tiimoilta. Tällä kertaa ilmoitetaan, että:

"Tilaamianne tuoleja sekä pöytiin tulevia pehmusteita on mahdollista saada sinisinä jo ensi viikolla, mutta harmaina niiden toimitusaika venyy reilusti ensi kuun puolelle."

Piru iskee sarvensa päähäni ja jatkan viestiä eteenpäin ryhmänvetäjälle, joka tällaiset vakavat päätökset yleensä tekee:

"Hei. Vastasin jo oheiseen viestiin, että haluamme tuolimme ja tyynymme harmaina ja olemme valmiita odottamaan vaikka jouluun asti, sisustukseen ei kertakaikkiaan soinnu mikään muu väri, varsinkaan sininen."

Puhelin soi kohtalaisen harkinta-ajan jälkeen ja ryhmänvetäjä puhkuu ja nikottelee:

"Siis mitä..?! Siis, siis, ... täh? Mitä olet mennyt sanomaan ja miksi ihmeessä, eihän sillä ole .. mistä asti te olette värejä ... ois .. jo ensi viikolla .. niin kauan odotettu..."

Sen ääni hiipuu hiljaisuuteen ja nousee uuteen, vahvempaan, voimaan vasta sen jälkeen kun todistan pyhästi, että viesti oli silkkaa julmaa pilaa. Hän ilmoittaa katkonaisin, mutta selkeästi kuuluvin lausein:

"Älä sinä minua.. sydänkohtaus.. minä jo luulin.. toimittajakin ihmeissään jos.."

Onneksi totuuden valjetessa voimme kumpikin hekottaa aika aktiivisesti sille miten tärkeitä värit ovat ja miten helposti voi eri tilanteissa nähdä punaista.

Ottaa päähän

2008-08-04T17:10:00.003+03:00

Kotia kohti ajellessa kaikki ottaa päähän: risteyksestä eteen änkeävät, varsinkin ne jotka tekevät sen tyhmyyttään, näyttämisen halusta tai hidastellakseen sitten edessäni; törttöilijät, jotka seilaavat oikealta vasemmalle eivätkä tiedä ajaako hiljaa vai nopeasti joten tyytyvät vaihtelemaan nopeutta säännöttömin väliajoin; ne, jotka yllättäen huomaavat kolme metriä ennen risteystä että kas tuostahan sitä piti kääntyä; kaikki jotka ajavat liian lujaa tai liian hitaasti; varsinkin kaikki, jotka ajavat aivan liian lujaa - ne taukit jotka haluavat ohi vaikka vauhti on jonolla jo kympin yli sallitun eikä päätä näy missään; varsinkin motoristit, jotka hurauttelevat mukamahtavilla pyörillään reiluakin reilumpaa ylinopeutta sentään jonkinlaisia liikennesääntöjä noudattavien autoilijoiden ohitse; motoristit, jotka änkeävät perseeseen kiinni ja sen jälkeen puikkaavat hipoen ohi, vaikka pääsisivät vain yhden auton ohi ja vaikka tuollaisissa ohituksissa riskit ovat hyötyä moninkertaisesti suuremmat; koko motorismi - selkeä merkki siitä että alan todella olla vanha! nuoruudessa se kaikki oli niin hienoa, upeaa, vapaata ja kiehtovaa, nyt pelkästään merkki itsemurha-alttiudesta..; sekä erityisesti kaikki ne tahvot, taavot, idiootit ja typerykset jotka ajavat pimeillä autoilla minua vastaan, nämä ne vasta yhdenlaisia ovat, puikkelehtivat sateisessa ja hiukan hämärässä Suomessa harmailla, valottomilla, täydellisesti maantiehen sulautuvilla autoillaan, olettaen ilmeisesti, että kyllä kaikki tietää että Teppo tulee aina tähän aikaan täältä vaikka sillä ei valoja olisikaan päällä, ja kyllä kaikki Tepon huomaa ja Teppoa väistää kun Teppo itse törttöilee vain menemään; erityisesti kaikki motoristit, jotka muutenkin ovat liikenteessä suuressa vaarassa ja vielä sen lisäksi ajelevat pitkin poikin ilman valoja! "Minä tulen täältä niin nopeasti ettei mikään voi minuun osua, kaiken lisäksi olen niin huomaamaton ettei minuun voi edes tähdätä!" Mikä järjen riemuvoitto! Mitä uskomatonta tyhmyyttä! Saavatko nuokin lisääntyä?!

Tähän asti päästyäni koti alkaa onneksi olla lähellä. Liikennevaloissa havahdun tajuamaan, että istun autossa radio kiinni (yleensä aina auki) ja työvaatteissa (omat sijaitsevat työpaikan pukuhuoneessa oletettavasti lompakon ja kaiken muun henkilökohtaisen kanssa). Samassa vastaantuleva auto väläyttää minulle valojaan. Laitan autooni valot päälle ja kumarrun vähän nolouden aallon jälkimainingeissa. Tunnen kuinka puna nousee kaulasta niskan kautta korvien ohi poskille ja otsaan.

Kotiin päästyäni nostan jalat ylös ja huokaan pitkään.

Väistö

2008-07-31T22:52:00.002+03:00

"Vasemmalla oli tilaa. Luojan kiitos. Vedin sinne. Onneksi ei tullut ketään vastaan. Heilu kyllä kovasti. Se vain astui eteen, keskelle ajorataa. Nosti kädet ylös ja kasvot taivasta kohti, silmät suljettuina. Kun tajusi että ohi menee yritti vielä kärryn alle.

Oli pukeutunut mustiin. Tiesi mitä oli tekemässä."

Meidän kuski väistää.

Myöhemmin joku muu saa sen alleen.

Ilalla pimeässä kotona mietityttää.

Varmaan monta muutakin.

Logistiikan ammattilaiset

2008-07-28T10:22:00.004+03:00

Eräänä kauniina maanantaiaamuna sitä saapuu rentouttavan viikonlopun jälkeen töihin huomatakseen, ettei ketään muuta ole toimistossa.

Odottelee aikansa ja huomaa, ettei ketään muuta tulekaan.

Kaataa loput kahvit viemäriin ja alkaa tarkastella tilannetta.

Ja niin se on, saatana, että logistiikan ammattilaiset eivät osaa sen vertaa kalenteria lukea, eivät sen vertaa ennakoida, suunnitella ja käytännössä järkevästi toteuttaa, että saisivat lomansa ajoitettua eri viikoille.

Ei.

Yksi nielee katkeruutta soiteltuaan sinne sun tänne ja kuultuaan erilaisia tekosyitä miksi kukaan ei paikkaamaan pääse. Ja loppupeleissä päätyy tekemään kaikkien työt. Huonolla motivaatiolla.

Käyttää jopa aikaa ihan turhuuteen, kirjoittelee tyhjänpäiväisyyksiä. Vaikka ei oikeasti ehtisikään.

Varastot kuntoon!

2008-07-24T13:09:00.003+03:00

Entäpä muut varastot. Mahtavia, isoja, järkyttäviä, kolhoja, lavoitettuja, ratkaisullisia, innovatiivisia, sekavia, loputtomia varastorakennuksia on sijoitettu sinne ja tänne ympäri maata. Varastot voivat olla esimerkiksi teollisuusyritysten omia varastoja raaka-aineille, tuotteille tai vaikkapa tuotannossa tarvittaville varaosille, joista jälkimmäisissä tavara saattaa seisoa kymmeniä vuosiakin varastossa ennen kuin tehtaan sydämessä sykkivä iänvanha päämoottori poksahtaa ja jotain vanhaa nippeliä tarvitaan varastosta. Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei ole useinkaan tarkoitus makuuttaa varastoissa vuosikausia, kuten ei myöskään tukkujen keskusvarastoissa, vaan ne on tarkoitus vaihtaa pelimarkkoihin, joilla tehdään lisää tuotteita (ja maksetaan napisten varastointikustannuksia, nehän on niin kalliita ja hyödyttömiä, kun rahaa tulee vain myynnistä..).

Kuljetusliikkeiden terminaalit eroavat varastoista siinä suhteessa, että niissä tavara käy vain piipahtamassa ja vaihtuvuus on suuri, yksikkönä usein lavat tai muut vastaavat isommat pakkaukset IBC-konteista erilaisiin rullakoihin.

Varastoissa tavaraa on tarkoitus säilyttää mahdollisimman optimoitu määrä, mahdollisimman optimoidulla tavalla optimoidussa tilassa ja löytää se sieltä tarpeen tullen mahdollisimman pian.

Ja miten se tehdään?

Well...

Kouluttamalla innokas, tarkka, huolellinen, järjestelmällinen, siisti, vastuuntuntoinen, kehityskelpoinen, edistyksellinen, ja yhteistyökykyinen porukka varastoinnin saloihin. Tärkeää on, että porukka toimii samalla tavalla, samojen sääntöjen mukaan ja varmistaa sen, että muutkin ryhmän jäsenet ja varaston käyttäjät löytävät tuotteet yleispätevien varastointisääntöjen perusteella.

Tietokonejärjestelmät mahdollistavat tämän periaatteessa hyvin olemalla kankeita, joustamattomia ja luotettavia, mikäli järjestelmään on syötetty oikeaa tietoa.

Ja tämän estävät loistavasti ihmisten inhimilliset piirteet:

"Väsyttää, joten painoin paikoittaessani vahingossa kai zetaa ässän tilalta ja nyt en tiedä missä tavara on."

"Pistänpä tuon tuohon hetkeksi ja siirrän sen huomenna oikeaan paikkaan."

"Mitenhän tätä järjestelmää nyt käytettiinkään, no enpä muista, no, kai tämän nyt kerran voi tehdä vaikka näin."

"Siirrän tätä vain vähän, kyllä se löytyy tästäkin vaikka varastopaikka osoittaa tuonne."

"Tämähän on kätevä laite, harmi että on rikki, no, pistän sen tämän hyllyn päälle odottamaan jos joku haluaisi lähettää sen korjattavaksi. Sääli nakata suoraan roskiin."

"Ai tämmöinen tuote pitäisi varastoida, tässä ei kyllä ole järjestelmän tunnusta joten en voi syöttää sitä sinne, no, olet vanha kaverini joten sovitaan että laitan sen nyt tuonne."

Mitä tahansa näistä lauseista voi jatkaa "... ja sitten hän kuoli/haudattiin/vaihtoi työpaikkaa/unohti mistä oli kyse/unohti missä kyseessä oleva oli/unohti kuka asian yhteyshenkilö oli" tai sitten joku toinen unohti jotain. Lopputulema on usein se, että tavara joutuu varaston loputtomiin syövereihin koskaan sieltä löytymättä. Ja jos ei se yhden ihmisen sekoittamisilla onnistu, voi tulla joku toinen, joka tekee jotain vastaavaa ja sekoittaa pakan entisestään.

Varmaan juuri tästä syystä yhteiskunnallakin on jonkinlaiset pelisäännöt. Ja ollaanhan me nähty mitä seuraa, kun niitä ei noudateta...

Varastot pyörille!

2008-07-22T10:06:00.005+03:00

Varastot pyörille -ajattelu on vallannut alaa jo vuosikausia ja sen nimissä toimitusketjuja on tehostettu, välivarastoja vähennetty ja kuljetuksista pyritty tekemään täsmällisempiä ja oikea-aikaisempia hyvällä suunnittelulla ja sopivalla ennakoinnilla.

Ajatus on fiksu, maailma kaunis ja lehmät lentävät. Käytännössä paine kuljetusalalla on kasvanut ja tulee kasvamaan entisestään, kun optimoimalla yritetään tehdä asioita joita ei ole järkevällä tavalla mahdollista suorittaa kuin käytännöstä tietämättömien insinöörien papereilla. Tämän ansiosta kuljettajien ajo- ja lepoaikalakeja joudutaan rikkomaan. Tai ainakin venyttämään.

Sillä jos kuorman on optimoinnin nimissä määrä aamuksi Inariin ("tai muuten....") ja lähtö on Helsingistä niin mistä saat 9 h jälkeen kuskin autoon? Toinen kuski nimittäin pistää siinä vaiheessa 11 tunniksi ajo- ja lepoaikanokosille vaikka ei tippaakaan väsyttäisi. Tai voi olla, että hän pelaa korttia koko tauon, menettää irtorahansa, henkselinsä ja osan itseluottamustaan. Tai vain odottaa, että uni tulisi, tuijottaa hämärässä yläpunkan pohjaa, kuuntelee parkkipaikan ääniä ja miettii miksi vaimokin on nykyään niin etäinen. Tai keksii mitä tahansa muuta tekemistä, että ajatukset pysyisivät kurissa. Käytännössä se voi olla pahantekoakin, kun muuta tekemistä ei riitä. Niin on maailmankirjat vinksallaan, että pitkästyneet aikuiset iltapuhteinaan juovat kaljaa kun ei huoltsikan pihassa voi aitaa rakentaa ja nuorille pyritään keksimään tekemistä, että pysyisivät pois pahanteosta.

Joka tapauksessa: kukaan ei voi pakottaa nukkumaan, saati valvoa mitä kuski tuona aikana puuhastelee. Voi siis olla, että mies "vuorokausilevon" jälkeen jatkaa lain jälleen sallittua matkaa vielä väsyneempänä kuin parkkiin pistäessään.

Vaikka autoon kuski löytyisikin, niin mihin pistät sen toisen jepen? Autossahan se ei saa nukkua, sillä silloin autossa on tuplamiehitys ja taas muuttuvat pykälät. Enempää en jaksa sääntökirjaa lukea, pää hajoaa jo tähän.

Laittakaapa oikeasti joku niistä suunnittelijoista ja insinöörinplantuista hienoilla autoillaan tänne juitsarin nurkille vähäksi aikaa kuunteluoppilaaksi. Työpäivän päätteeksi istutetaan insinööri rahtarin viereen autoon ja annetaan sen paahtua tupakansavussa määränpäähän asti. Jokaisesta unenpilkahduksesta tökätään piikki lihaan. Perillä pistetään vesisateeseen purkamaan. Kyllä kasvaa ymmärtämys. Kun sallittu vuorokausilepo aamulla koittaa insinööri kiipeää rekan yläpunkkaan ja alkaa miettiä tunkkaisessa autossa sitä miten hyvä sänky kotona on. Ja vaimo ja lapset lähellä. Vaikka työpäivät venyisivät saa sentään kotiin tulla. Ja ruokaa on jääkaapissa, sieltä syöminen paljon halvempaa kuin rahtarin vaihtoehdot, vaikka insinöörillä sitä rahaa riittäisi. Päivä valkenee, lämpömittari nousee ja insinöörillä alkaa kerrankin olla yhtä kuumat paikat kuin rahtarilla useinkin. Toinen nukkuu levottomasti mutta tottuneena, insinööri irrottaa kravatin ja meinaa pakahtua.

Panee miettimään miksi kuljetusalalla on työvoimapula? Ja miksi ihmeessä rahdinkuljettajan ammattia ei arvosteta?

Palatakseni aiheeseen: ehkä osassa kuljetuksista on perusteltua käyttää enemmän autoja ja vähemmän varastopaikkoja. Ehkä on hyvä, että välivarastoja vähennetään, päävarastoja kasvatetaan ja linja- sekä jakoliikennettä tehostetaan. Näillä keinoin päästään eroon monesta välivaiheesta, jossa kuormaa kuljetetaan edestakaisin, siirrellään sinne tänne, vaihdetaan kuormatilasta toiseen ja varastoidaan lyhyeksi aikaa jonnekin, mistä matka taas jatkuu säännöttömän ajanjakson jälkeen. Kaikki tämä ilman että kukaan tietäisi mitä kaikkea putkipihtipakkaus matkansa varrella näkee. Jokainen siirto lisää vaurioitumisriskiä ja jokainen kuljetus lisää kustannuksia sekä kaluston että työvoiman osalta. Lukuina tämä on selvää pässinlihaa. Eihän tavaroiden siirtäminen kannata lainkaan! Vain myyminen on tuottavaa!

Kenen vastuu

2008-07-15T08:39:00.003+03:00

Kysyn vaan, minunko on vastuu, kysyi Eppu Normaalikin aikoinaan. Biisi tosin jatkui kuuluttamalla "jos lapset henkisesti surkastuu".

Nyt voitaisiin puhua vähän aikuisista. Samalla käännetään koko kysymys toisin päin. Kuka vastaa kun hölmöt aikuiset törttöilevät?

Työsuojelutarkastaja katselee paksujen lasiensa takaa juitsarin ovella. Tehostaakseen röntgensädettä hän kurtistaa kulmiaan ja laskee leukaansa alaspäin. Lasit tippuvat tottuneesti muutaman millin, niin että Tarkastajan katse loistaa sankojen yli. Vain hetken. Juitsari kyllä tietää, että lähtö on tulossa.

Ja tuleehan se.

Tarkastaja ja yrityksen johto ovat käyneet asiat läpi. Tulokset ovat selvillä, pomo sanoo. Kutsuivat sinutkin keskustelemaan, lisää ohimennen.

Juitsari ottaa lakkinsa kouraan ja ajaa virastolle. Tarkastaja onkin tuima vain ulkonäöltään, selittää aivan asiallisesti yleistä turvallisuudesta, kiekoista ja niiden täyttämisestä, ajo- ja lepoaikalaeista. Sanoo sitten asiaa sen kummemmin painottamatta lauseen, joka iltayöstä palaa voimakkaasti juitsarin mieleen:

"Katsos jos ne päivät kovastikin venyy ja jotain pääsee sattumaan, niin sinähän se olet, joka sen tuomion käy hakemassa."

Juitsari miettii asiaa kovasti. Tuntee ensimmäistä kertaa vastuun painavan. On tähän asti ollut siitä vain hämärästi tietoinen ja kuvitellut, että olisi aina joku muu jota voisi syyttää, pomo tai joku, ehkä juuri se kuski joka haluaa välttämättä ajaa kotiin asti, tai se joka oman pään mukaan päättää ajaa taukopaikan ohi kun piha on niin täysi ja pysähtyminen työlästä. Mutta ei. Totuus on se, että hän - pieniliksainen, puun ja kuoren välissä oleva, ei niin korkeasti koulutettukaan, työn raskaan raataja jota ihmiset eivät ymmärrä ja jonka ammattia porukka pilkkaa työolojen ja ainaisen palautteen takia - hän on vastuussa. (Ainakin jos voidaan todistaa, että hän on aikataulun laatinut.)

Palkka ei ehkä nouse, arvostusta on turha yrittää saada, kaikkia kuskeja ei voi miellyttää saati että niitä saisi ruotuun.

Mutta vastuu on hänen.

Juitsari viettää yönsä sängyssä kierien ja puolihorroksessa ajatukset kulkevat: hän pohtii suurjohtajia, Soneran johtoa aikoinaan, Roomaa ja Caesaria, Terrakottasotilaiden rakennuttajaa jonka nimi ei nouse mieleen, Tutankhamonia, Ruotsin prinsessa Victoriaa: ihmisiä, joita vallan on täytynyt painaa, ihmisiä, joista osa on mennyt sekaisin siitä. Vallan mukana tulee aina vastuu. Toiset ovat tottuneet taakkaan ja pystyneet elämään sen varjossa, antaneet elämän muodostua uusien raamien mukaan ja pystyneet taas olemaan.

Mutta muutos tavallisesta taakankantajaksi on vaikea.

Aamuyöstä juitsari on päässyt Ameriikan presidentteihin asti ja todennut, että hänen ongelmansa ovat sentään pieniä. Hän ei johda joukkojaan tuhoon ja loputtomiin taisteluihin huonoista tai olemattomista syistä. Häntä eivät ole valinneet miljoonat - ehkä juuri ne Eppu Normaalin aikoihin lapsia olleet, joille kävi huonosti, aikoinaan intiaanien mantereelle lähetettyjen rikollisten jälkeläiset.

Hiukan jo huojentuneena juitsari päättää nukkua loppuyön, hänen taakkansa on sentään pieni vaikka tonneja onkin paljon.

Mutta ajatukset eivät vaikene. Juitsari tietää, että oikeus on suhteellista. Ameriikan presidentti saa luultavasti pienemmän tuomion tekosistaan kuin juitsari konsanaan.

Lomien ajan teitä palvelevat kesälomalla olevat lapset...

2008-07-10T16:20:00.004+03:00

Pitkän tauon jälkeen minut houkuteltiin takaisin näppäimistön ääreen ystävällisellä kommentilla. Olin jo ajatellut, ettei kukaan kirjoituksiani lue ja sitä myötä innostus vähän laantui, vaikka olihan noita hauska itsekin pitkästä aikaa lueskella, arkisia kommelluksia. Nyt sattumalta avasin monen kuukauden jälkeen sähköpostin ja siellähän odottikin kommentti.

Ja sen kommentin myötä innostus virisi uudestaan.

Paluun kunniaksi raportoin tämänpäiväisen puhelinkeskusteluni.

- Haloo.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Hei. Yhdistän infoon.
- Kiitoksia.
- Hei.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Kiirelähetys?
- Niin, tarvitsisimme hiukan tarkennusta.
- Tämä on kyllä nyt laskutuksessa, en tiedä noista lähetyksistä mitään.
- Ai, vaihteesta kyllä yhdistivät...
- Odotas, yritän katsoa kelle voisit soittaa. Miten olisi tällainen numero: xxx xxxxxx...
- Kiitos avusta, heihei!

- Haloo, vastaa hiljainen mutta erehdyttävästi epäluuloinen ääni.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää.
- Kuka?, ääni kysyy edelleen tuskin erotettavasti.
- Xxx xxxx. Tavoittelin xxxxxx:ää, olisiko hän paikalla?
- No ei oo, ääni sanoo vähän kovempaa ja sen verran selvästi, että tajuan puhuvani lapsen kanssa.
- Anteeksi, taidan soittaa väärään numeroon, pahoittelut. Heihei.

Eli mitä saadaan kun yhdistetään heinäkuu, tekniikka, jota kukaan ei osaa käyttää, järjestelmät, jotka eivät toimi, tiedot, joita kukaan ei päivitä ja kesätyöntekijät joita ei opasteta tarpeeksi perinpohjaisesti... Lapsityövoiman käyttö lähetysten selvittämisessä!

Oikeus

2007-10-30T12:20:00.001+02:00

Rahtari pukkaa vahingossa risteyksessä vähän pitkäksi ja osuu henkilöauton kylkeen. Paikalla höveli poliisi sanoo, että vahinkohan tuo oli, ei me viitsitä sakottaa. Puolen vuoden päästä mies soitetaan poliisiasemalle ja hänelle annetaan puhuttelun lisäksi parinkymmenen päiväsakon pikavoitto. Rahtari kiroaa partaansa.

Suuri ja kaunis kansamme edustaja törttöilee liikenteessä hurjalla ylinopeudella ja töksäyttää siinä puolihuolimattomasti kuoliaaksi viattoman ohikulkijan. Päiväsakkoja syylliselle kertyy kaksi vähemmän kuin rahtarille. Huolimatta siitä kummalla nopeutta oli vähemmän. Omaiset saattavat surra, mutta kansanedustaja virnuilee partaansa.

Kyllä on ihana asua oikeusvaltiossa.

Missähän niitä olisi sellaisia kohtuusvaltioita?

Kylmää ja pimeää

2007-10-24T22:29:00.000+03:00

Joo'o. Tätä se syksy aina tuo tullessaan: pimeitä ja märkiä teitä joihin ajovalojen loiste imeytyy, väsyneitä ja kiukkuisia rahtareita, jotka palelevat unenpuutettaan silmät punaisina.

Kuskit odottavat lunta että elämään tulisi valoa, mutta sitten alkavat liukkaat. Hiki virtaa, kädet tarraavat rattiin, hartiat jäykistyvät ja kirosanat leijuvat LA:sta toiseen. Jos kukaan enää jaksaa puhua.

Voi autuutta. Miksi jotkut ihmiset ylipäänsä pitävät syksystä?

Osoitteista

2007-08-02T07:51:00.000+03:00

Yleensä sekä yritykset että yksityiset odottavat lähetykselleen sujuvaa ja nopeaa kuljetusta. Yritykset pyrkivät suureen toimitusvarmuuteen ja täsmällisiin toimituksiin Just In Time -ajattelun mukaan. Ajatuksena se kuulostaakin kauniilta, mutta käytännössä ajaudutaan monesti siihen, että tavara lähetetään jo valmiiksi myöhässä. Näin päädytään Aina Pikkuisen Myöhässä -ajatteluun. (Joskus vähän enemmänkin.)

Rahdinkuljettajat eivät tee ihmeitä. Tai jos tekevät niin siitä saa kyllä maksaa. Tavallisia kuljetuksia harvoin hoidetaan helikoptereilla. Lentokoneillakin rahtia kulkee vähemmän. Tavallisen kuljetuksen tavallista tavaraa keräillään pienemmillä autoilla, liikutellaan terminaaleissa ja siirrellään autosta ja paikasta toiseen ja vaikka tarkoitus olisi saada se aamun jakoon eikä mikään tekniikkakaan petä, niin on vielä yksi mutta matkassa:

Osoitteet.

Jos odotukset ovat korkealla ja tavaraa toivotaan perille jo seuraavaksi päiväksi niin miksi ihmeessä kaivaa itselleen kuoppaa kirjoittamalla osoitteeksi "Se punainen talo siellä sen yhden tien päässä". Oletushan tietysti on se, että sekä Postitella että kaikki muut tavaroita kuljettelevat tietävät jo tarkalleen mitä lähettäjä ajattelee. Onhan lähettäjä toki pistänyt viime vuonna samaan aikaan paketin tuohon samaan osoitteeseen, sillon se toki oli lapulla tallessa ja oli helppo kopioida paketin kylkeen, mutta nyt lappu on hukassa eikä sille voi mitään, joten kiltin kuljettajan täytyy nyt vain muistaa mihin minä tämän halusinkaan.

Jos nyt osoitetiedot eivät aina ihan näin huonoja olekaan, niin miettikää miten pieneen postilokeroon saa mahtumaan kymmeniä tai jopa satoja kiloa tavaraa? Postilokero-osoitteeseen lähettäminen on kai edelleen osoitteissa yleisin virhe.

Näiden lisäksi esiintyy käsittämättömiä yhdistelmiä. Miten toimit esimerkiksi, kun tavara on lähetetty osoitteella Stockholm, Finland. Tai kun yhden laatikon jokaisella kyljellä on eri osoite ja vaihtoehtoina Norja, Suomi Pohjoinen, Ruotsi, Suomi Etelä. Mitään yhteydenottomahdollisuuksia ei ole jätetty. Yrityksen nimi on ilmeisesti kirjoitettu erittäin selkeästi - ja piilotettu sen jälkeen yhden tarralapun alle. Tarralappua irti repiessä repeytyvät myös yrityksen nimitiedot. Jossain päin maailmaa pomppii naama punaisena lähettäjän edustaja: "Meidän tavaramme ei vieläKÄÄN ole perillä, rahdinkuljettaja sössii aina kaiken!"

Joissakin tapauksissa lähettäjän järjestemään on tallennettu väärä osoitetieto. Lähettäjän pyrkimys ei kuitenkaan ole korjata tätä virhettä niin kuin loogista olisi. Sen sijaan lähettäjä uhraa aikaa ja rahaa siihen, että pyrkii opastamaan rahdinkuljettajat reagoimaan oikein: kun tämä lähettäjä lähettää tavaraa tähän osoitteeseen, se pitää todellisuudessa kuljettaa tähän osoitteeseen. Uudet kuljettajat ja muut työntekijät pohtivat päätä raapien mitä ihmettä. Lähettäjä haukkuu taas rahdinkuljettajia, miksi on muka niin vaikea ymmärtää mitä me haluamme, ettekö arvosta yrityksemme erityisominaisuuksia ja kyllä tiedämme, että meidän rahamme kelpaa, joten miksei palvelun tasoa voi nostaa vastaamaan odotuksiamme.

Niin tai miksei voi vain kirjoittaa oikeaa osoitetta?

Onhan tietysti myös hauskoja pikkuviboja. Joskus osoitteesta näkee selkeästi, että lähettäjä on osannut kymmensormijärjestelmän: Helsingistä tulee helposti Hrldinki tai Jeösomko tai peräti Jrldomko. Tietysti suurta valaistusta ennen saa miettiä jonkin aikaa..

Erilaisia Hniemiä, Lniemiä ja Sniemiäkin Suomessa on niin monta, että kirjoittamalla välikirjaimet sopivan suttuisasti saa mukavasti päänvaivaa jollekin. Joskus osoitteena on Urku tai Luopio, välillä tavaraa menee myös Pyllykoskelle. Viimeisen kohdalla tosin pitää jo pyyhkiä naurun kyyneleitä silmistä. Taas kerran.

Liimaa

2007-07-20T15:20:00.000+03:00

Kesken tärkeän asiakaspalaverin on erittäin piristävää huomata, että joku on liimannut kalenterini sivut yhteen.

Työpaikkahuumori kunniaan!

Samoin naseva ajoitus!

Motivaattori

2007-07-12T20:26:00.000+03:00

Joskus työkavereiden pinttyneet tavat alkavat pänniä. Yksi puree jatkuvasti kynsiään, toinen mäiskyttelee ja poksauttelee purkkaa, yhdellä on jatkuva yskä. Toinen puhuu liian paljon, yksi ei vastaa edes kysyttäessä.

Yksi sentään tuoksuu niin hyvälle, että kaiken muun ärsyttäessä voi tehdä tikusta asiaa, päätyä kysymään jotain tärkeää juuri häneltä.

Varmuuden vuoksi voi kumartua lähemmäs katsomaan papereita, ai, juu joo, enpä huomannutkaan. Kolme syvää hengitystä raikkaan ja hyvän tuoksuista ihmistä, kuin juuri suihkusta tullutta, suoranainen ihme tähän aikaan päivästä - ja taas jaksaa ihan eri tavalla!

Työn iloa!

2007-07-10T12:19:00.003+03:00

Tuumaan työkaverille rankan aamutuiman jälkeisenä hiljaisena hetkenä, että rakastan työtäni. Vaikka se on joskus vaikeaa.

Se katsoo takaisin ja ymmärtää täysin:

- Jos mulla ois kissaeläimen kynnet niin nyt ois seinissä naarmuja.

Tuijotetaan ikkunasta ulos kaunista ja tylsää harmaata betonia. Työkaveri jatkaa avautumista.

- Ihan aina ei todellakaan jaksa aurinkoisesti hymyillä kun tullaan kysymään jo valmiiksi tuolla asenteella, että te ootte hukannu sen. Joo, kyllä, me piilotellaan ihan piruuttaan tavaroita täällä pöydän alla ja poltetaan ne sit kokolla. Siks meillä on niin perkeleen isot pöydätkin.

Ehkäpä olen masokisti, mutta tykkään tästä työstä. Vaikka vanhemmat ja sukulaiset ovat aina teroittaneet sitä, kuinka työ pitää tehdä niska limassa ja hampaat veressä, tuskaa nähden ja aamuherätyksiä inhoten. Eihän työstä saa nauttia, silloinhan se on vain hupia ja harrastus!

Toki voisin pitempäänkin nukkua, mutta tämän asian takia, tämän ympärillä pyörivän hurjan ruljanssin, hallinnassa olevan pyörremyrskyn takia nousen mielelläni. Tässä on päämäärä selvillä ja tavoitteet taivaissa. Joka päivä.

Jos alaa markkinoitais tällä meiningillä mitä jokainen päivä todella ihmiseltä vaatii ja mitä se antaa niin tunkua voisi olla bisneksiin enemmänkin.

Sillä alalle tarvitaan porukkaa. Varsinkin sille tekevälle puolelle, kaikki eivät voi johtaa. Tosin jonkinasteista johtamista ja paljon päätöksiäkin pitää näissä hommissa osata tehdä ihan itsenäisesti.

Keskittäminen on päivän sana. Terminaalit keskitetään, samoin tehtaat, keräilyt ja kuljetukset. Eikä keskittäminen voi onnistua ilman niitä, jotka kuljettavat tavarat sinne, missä niitä keskitetään. Runkokuljetusten ja pikakuljetusten määrä lisääntyy jatkuvasti näiden talojen sisäisten kuljetusten välillä - ja sama on suuntaus muutenkin. Enemmän kampetta, enemmän kuljetettavaa.

- Helppo työ tuhoaa työmoraalin, vaikea hermot, jatkaa kaveri. Totta helvetissä mun yliääniaisti vaistoaa sen kun tavara nytkähtää liikkeelle Hampurin sataman trukin piikeissä, mulla on reaaliaikainen yhteys joka ikiseen nyytiin joka meidän armoilla menee. Opettelen joka päivä jokaisen rahtikirjan tiedot ulkoa, että voin suoltaa ne tarvittaessa kyselijöille.

---

Pari tuntia myöhemmin kaveri raahautuu toimiston puolelle naurua tyrskien, kasvot punaisina ja silmät kyynelissä. Kädessä sillä on ryppyinen pahvilaatikossa piristävänä täytepaperina käytetty tyttökalenterin sivu. Terkkuja Saksasta. Ja työn iloa!

Logistikkojen illanvietto...

2007-07-06T13:03:00.000+03:00

Ilta tiivistyy, jengi heiluu, sanan säilä leikkaa.

- Me ollaan ihan FOBbina täällä!!
- Jeah, Free on board! Vapaana laivalla!
- Varokaa ettette tipu, se on FAS sitten.
- Joo Free alongide ship, vapaana aluksen sivulla.
- Eli toivoton tapaus.
- Niin tai FAS, fetaalinen alkoholioireyhtymä...
- Joo voi jee, titityy, didijuuuu, DDUuuu.
- Voitsä tullata meidät vapaaseen liikkeeseen?
- Totta kai, kamuseni, mikä sun tullikoodi on?

Ruokailu onnistuu myös tyylikkäästi.

- Voitsä ojentaa sen lavetin?
- Niin siis tän tarjottimen?
- Just sen, kuljetusalustan.
- Hei sun kuorma on sitomatta.
- Ei näy liikkuvia poliiseja... Riittääkö jos liimaa lautasen kiinni alustaan vai pitääkö sidonnan tapahtua irroitettavilla elementeillä ja olla ulkoisesti näkyvillä?
- Kuinka kauas me kävellään näiden lavettien kanssa? Mulla loppuu kohta ajoaika.
- Pidetään tuossa lakisääteinen.
- Noniin. Parkit päälle.
- Himmeetä.

Hiukan lisätietoja

2007-07-05T13:59:00.000+03:00

- Hei. Paljonko maksaa rahti tolta ***yrityksen nimi*** tällaselle tuotteelle kuin 12309831#%##*#.
- Anteeksi kuinka?
- Niin siis että paljonko rahti on?

.... ....

Pari tarkentavaa kysymystä:

Missä yritys sijaitsee?
Mihin yritys on tuotetta lähettämässä?
Paljonko tuote painaa?
Mitkä sen mitat ovat?
Mitä kuljetusmuotoa haluataan käyttää, onko kiire- vai normikuljetus?

Tulkaa puolen tunnin päästä

2007-05-31T21:00:00.000+03:00

- Hei. Tarvittas kyyti tällaselle pikkukapistukselle, 20 t ja 12 m.
- No hei, eiköhän se järjesty. Milloin kapistus on noudettavissa?
- Se on valmis tuossa puolen tunnin päästä. Ja sillä on kiire.
- Anteeksi kuinka?
- Niin että puolen tunnin päästä voitte tulla hakemaan ja iltaan mennessä pitäis olla sit perillä.
- Tuota... Aika tiukka aikataulu. Katson mitä voimme tehdä. Palaan asiaan.

Auto järjestyi ihme kyllä kolmessa tunnissa paikan päälle. Hyvä etteivät olleet nostaneet kapistusta valmiiksi ilmaan ja odotelleet että joku ajaa auton alle.

Hirvaskankaan muistolle

2007-05-23T21:12:00.001+03:00

Blogi meinasi jäädä autuaasti unohduksiin. Kevätkiireet pistivät mielen ihan muihin puuhiin ja liikuteltavaakin riitti. Lisäksi työnkuva muuttui organisaation mukana, saa taas katsella asioita hiukan uudesta näkövinkkelistä. Aina se avartaa. Uusia haasteita niin, että pää höyryää.

Suurin tänä hiljaisuuteni aikana tapahtunut asia on varmaan kuitenkin Hirvaskankaan upean Esson muuttuminen Abc:ksi.

Jos nyt ehkä pihan koko kasvaa niin muuten tuntuu, että maailmassa mennään usein takapakkia vaikka edistyksen nimeen vannottaisiinkin.

Ystävällinen myyjätär esittelee huoltoasemaa ylpeyttä hehkuen, kyselee eikö ole hieno paikka. Pakkohan sille on toisaalta hiukan nyökytellä, kun niin innoissaan itse on. Mutta omassa sielussa riehuu menetyksen tuska.

Kaikki ne kahvit, teet, kaakaot, ruoat, reissarit, leivokset, se vakipöytä ikkunan vieressä, tutut saapumassa pihaan, sadat ja tuhannet kerrat ovesta sisään ja taas ulos.

Kaikki on nyt mennyttä.

Kohta se mennyt jyrätään olemattomaksi.

Ja ihan kuin myyjätkin olisivat vaihtuneet. Entiset tunsivat kyllä naamasta (tai vaatteista) että tämä on niitä, ennen rahtarikahvin sai viedä suoraan pöytään, jonon ohikin, pikkuhuikkaus leideille, että rahtarikortilla. Nykyisille pitää kaivaa todiste esiin ennen kuin kahvista saa maksaa itsensä kipeäksi.

Iso pyörä pyörii ja turhan moni tuttu vannoo paikan vaihdon nimeen. Siellä olisi nyt markkinoita sitten, Lintulahden omistaja ja Hirvaskankaan Shellinkin pitäjä - rahtarikahvit ilmaiseksi ja saatte varmasti pihat täyteen.

Se on meinaan asenne mikä ratkaisee.

Kevät

2007-03-29T11:30:00.000+03:00

- Vitsit aurinko paistaa, lämpöä piisaa, yöt valostuu. Tää on unelmien hommaa, rahtari hehkuttaa puhelimessa.

- Vai niin, vai niin, minäkin myhäilen. Kuule nyt ois vielä sellanen, että pitäis poiketa vakilinjalta.

- Ei mitään haittaa, mulle sopii loistavasti. Mihin käsket?

- Lappeenrannasta kuorma itärajaa ylös.

- Loistavaa, siitä onkin aikaa kun oon viimeksi saanut siellä kulkea. Ne on komeita maisemia kesällä, upeeta vihreetä ja kaunista sinistä järvissä ja taivaassa. Siitä onkin jo vuosi.. Ja tuolla kävin viimeksi kymmenen vuotta sitten purkamassa. Kylläpä se aika kuluu. Minä kyllä tykkään heittopussihommista enemmän ku linjaliikenteestä, siinä näkee enemmän Suomea ja saa vaihtelua. Oishan se mukava jos taas joskus pääsis - tai no, onhan siinä se autossa asuminen..

Rahtari on runnollisella tuulella, se maalaa taivaanrannat juitsarin korvaan ja purkaa ajatuksia. Se on tämä kaunis kevät... Motoristien kädet alkavat hiota, sydän jyskää kun pyöriä ilmestyy liikenteeseen, rahtari rakastuu uudestaan sulaan tiehen ja muistaa mikä pitää miehen pyörillä, muutkin ihmiset ilmestyvät koloista lenkkipoluille ja polkupyörien päälle.

Rahtia on eri tyyppejä. On jakoliikennettä, paikallista sora- ja turveajoa ja lisäksi pitkän linjan ajoa kuten linjaliikenne ja sopimusliikenne.

Linjalla on aikataulut, tietty reitti, tutut terminaalit ja mahdollisesti samat asiakkaat matkojen varsilla. Jos ei asiakkaiden luona pääse ollenkaan käymään vaan vetää pelkkää terminaalien välistä liikennettä on uudet naamat harvinaista herkkua ja asiakaspalveluorientaatio menee hukkaan. Mutta toisaalta se on rahtihommista ehkä säännöllisintä, varminta ja muistuttaa eniten tavallista työtä.

Heittopussit menevät minne käsketään, milloin käsketään ja tekevät mitä käsketään. Viikko vietetään usein tien päällä, yöt autoissa, tauot huoltoasemilla. Viikonloppuna ehkä harjoitellaan kotielämää. Se on ehkä aidoin rahtaamisen laji, miehet kaikista levottomimpia ja tien päälle luoduimpia. Mikään ei ole varmaa eikä säännöllistä, kaiken ohjaa Jokin Korkeampi Voima - Ajojärjestelijä.

Tässäkin tullaan siihen, että jokainen valitsee oman lajinsa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, tien päällä voi jokainen valita oman tyylinsä. Ja voi sitä vaihtaa kesken kaikenkin, alkaa linjaliikenteen mieheksi ja jättää heittoliikkeen. Ja vain joskus keväisin hiukan haikailla menneiden perään, vanha rahtari tuttu pilke silmäkulmassa, kädet rennosti ratissa kiinni miettiä millaista oli silloin kun oli nuorempi.

Mutta onpa mukava tehdä töitä iloisten ihmisten kanssa!

Nippeli

2007-03-21T13:10:00.000+02:00

Rakennusliike Rämällä on työmaa Euroopassa. Työmaalle lähetetään viiden hengen asennusporukka ja Nippeli, kahden teun kontti täynnä työkaluja. Urakan jälkeen asennusporukka palaa takaisin ja koko sakki lähtee lomalle. Nippelille tilataan kyyti kotiin.

Paperit saapuvat. Hieno homma.

Nippeliä ei näy.

Ajojärjestelijä X - pitkän linjan työntekijä - toimii luonteensa mukaisesti: hätääntyy ja soittaa Rakennusliike Rämään kysyäkseen onko Nippeli saapunut sinne. Rakennusliikkeen henkilökunta hämmästelee kovasti: Kuinka se voisi täällä olla, jos te ette ole sitä kuljettaneet?

Missähän Nippeli on?

Rakennusliike Rämä tavoittelee lomailevaa henkilökuntaa ja saa selvityksen siitä missä tavara on viimeksi nähty sekä yhteystiedot työmaalle. Tilanne näyttää selviävän.

Ajojärjestelijä X ei kuitenkaan onnistu saamaan nimettyä yhteyshenkilöä kiinni eikä ymmärrä selvityksistä missä päin tehdasta tavara on. Rämälle selitetään, ettei tavaraa voida lastata jos ei tiedetä missä se on. Rämän henkilökunta ihmettelee miksei Euroopan ajojärjestely soita suoraan tehtaalle vaikka jollekin muulle kuin nimetylle yhteyshenkilölle ja kysy asiaa, Nippeli on kuitenkin Rämän omaisuutta ja Rämän seuraava työmaa odottaa tavaroita. Rämää pyydetään ottamaan itse yhteyttä tehtaalle, mutta kielitaidottomina Rämän henkilökunta mieluummin odottaa.

Kaksi viikkoa kuluu. Rämäläiset yrittävät parhaansa. Ajojärjestelijä X miettii mitä tehdä.

Lomalta palaava Rämän työntekijä soittaa kaverilleen työmaalle ja kuulee, että Nippeli on edelleen juuri siinä mihin se jätettiin: keskellä jalankulkuväylää.

Kahden viikon ajan työmaan henkilökunta on kiertänyt keskellä jalankulkuväylää töröttävää vaatimattomasti noin 12*2,5*2,5 konttia ja odottanut, että joku noutaisi sen pois.

Työmaalla ollaan tyytyväisiä kun kontti viimein viedään pois. Rämäläiset ihmettelevät kahvipöydässä mikä helvetti tässä oikein mättää. Ajojärjestelijä X:ää pelottaa mennä töihin, mitähän seuraavana päivänä tapahtuu...

Eli logistiikassa
- on tärkeää tietää kehen ottaa yhteys.
- on tärkeää ottaa edes johonkin yhteys.
- on tärkeää valita ammattinsa luonteen, mieltymysten ja muiden edellytysten mukaan. Jos ei polla kestä ajojärjestelyä lakaisukonekin tarvitsee kuljettajan.
- on tärkeää suuntautua asiakaslähtöisesti eli palvella asiakasta!
- on tärkeää tehdä yhteistyötä.

Jonkin säännön mukaan logistiikan peruslitania menee niin, että oikea tavara on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ... mutta näkökulma tiskin takaa:

Oikea mies/nainen oikeassa paikassa on ratkaisu moneen asiaan!

Tuulimyllyn tullikoodi

2007-03-15T16:01:00.000+02:00

Aurinko saa ihmiset hyväntuulisiksi. Kuskit myhäilevät sulia teitä. Liukkaat yön tunnit unohtuvat nopeasti. Kesälomia aikataulutetaan ja suunnitellaan.

Tiedättekö muuten mikä on tuulimyllyn tullikoodi?

Ei, en minäkään.

Vielä.

- Jorma Jörö.
- Asiakaspalvelija tässä hei.
- No hei.
- Tarvitsisin tähän teidän lähetykseenne liittyen vähän tarkempia tietoja. Koska on kyse tavarasta, joka tulee EU:n ulkopuolelta, tavara pitää tullata ja siihen tarvitsemme tullikoodin. Tämä papereissa ilmoitettu koodi on ikävä kyllä väärä, voisitteko selvittää mikä olisi oikea?
- Jaa jaa joo.. Äh. Odotas. Joo, katson täältä.. Voi ei, täällä on eritelty nikkeliprosentit, läpimitat ja kaikki... Onko se kuuma- vai kylmävalssattua? Mistä minä tiedän, en muista mikä se lähetys oli... Voi ei näitä koodeja.. Jollaki on selvästi ollut aivan liikaa aikaa. *muminaa, jupinaa* Siis näiden tekijät olis pitänyt ampua ensimmäisinä sisällissodan aikaan. Kuule, tehdään niin että otan selvää tästä ja soitan sulle joskus. Tai siis soitan.... Soitan tänään.. Vielä. Jos ehdin.
- Emme voi tullata lähetystä ennen kuin saamme oikean tullikoodin, joten tavara seisoo täällä siihen asti.
- Joo. Palaan asiaan.

Tullikoodeja on suurinpiirtein viisisataa miljoonaa ja niissä eritellään esimerkiksi vanulaput ja vanupallot - sillähän on hirveän suuri merkitys kumpia laatikossa on. Sitä vain mietin, miksei erikseen määritellä myös vanulappujen ja -pallojen väriä ja muita käytettyjä aineita, sillä onhan sillä merkitystä viemmekö Ruotsiin vaaleanpunaisia vai keltaisia vanupalloja tai ostaako Saksa mieluummin vaaleansinisiä vai valkoisia vanulappuja.

Hei haloo, kuka tätä tietoa tarvitsee?

Myöhemmin samana päivänä:

- Asiakaspalvelija.
- Jorma Jörö terve.
- Hei.
- Joo tässä sulle sellainen toimiva koodi. Tää on kymmenen viidakkoa tämä kirja. Ihmisten täytyy olla kieroja, että keksivät tällaisia. Mietin tuossa, että mikähän olisi tuulimyllyn tullikoodi? Jos tilaisin sellaisen jostain jenkeistä. Ihan vain tullin kiusaksi. Nekin on varmasti luokiteltu lavan pituuden ja moottorin hevosvoimien mukaan. Ja kun tulli tulisi kyselemään lisätietoja lähetyksestä ja maahantuonnin syistä sanoisin, että haluan opetella taistelemaan tuulimyllyjä vastaan...

Näkökulmia

2007-03-14T09:49:00.000+02:00

"Rekkakuskit pelottava maanvaiva

Taas yksi sellainen ohitti minut paahtaen ainakin sataakahtakymppiä. Minä ajoin täysin nopeusrajoituksen mukaan, mutta nämä muka ammattiliikenteen ihmiset jyräävät miten haluaa tuolla tien päällä terrorisoiden meitä muita. Vääryyttä!

T. Kuljetukset kiskoille."

Autossa istuu väsynyt mies, jolla on kotona vaimo ja kaksi lasta. Mies ajaa varmasti ja tehokkaasti, ei kiirehdi turhia eikä osoita mieltään. Siihen hän on jo liian väsynyt kaikkien kilometriensä jälkeen. Matkaa on edessä vielä reilu neljäsataa kilometriä. Purkuaika lähestyy uhkaavasti.

Suomen selkäranka on umpikiero Lusi-Vaajakoski -välillä. Edessä matkaa punainen Micra. Auto mataa kaistaa uhkaavasti reunasta toiseen. Sen kuljettaja ei joko keskity tai keskittyy johonkin ihan muuhun. Rekkakuski tietää, että tuollaiset saattavat saada päähänsä mitä vain ottamatta ollenkaan huomioon muuta liikennettä. Micran kuljettaja ajaa oletettavasti oman mittarinsa perusteella nopeusrajoituksen mukaan, mutta kuten henkilöautoissa yleensä mittari näyttää vartin vajaata. Rekkakuski tietää todellisen nopeuden ja tietää että ohi on päästävä. Vaikka Micra ehkä luultavasti kohta kääntyisikin. Ainoa mahdollinen ohituspaikka tulee ja rekkamies lataa autonsa vauhtiin. Rajoitin sallii vajaan 90 km/h nopeuden, mutta sillä pääsee onneksi hyvin Micrasta edelle. Takaisin omalle kaistalle ja vauhti 85 km/h, sellainen sopiva. Micra jää perään sinnittelemään. Luovuttaa kohta.

Toinen rekka jää Micran perään. Hartolassa sen kuski joutuu tekemään hätäjarrutuksen, kun Micrakuski yhtäkkiä päättää kääntyä Kuninkaanporttiin ja jarruttaa seitsemästäkympistä rivakasti. Micrakuski ei huomaa takana uhkaavasti lähestyvää rekkakeulaa eikä tiedä mitään rekkakuskin ahdingosta. Rekan vauhti onneksi hiljenee niin paljon, että Micra ehtii livahtaa alta pois. Rekkakuskin sydän läpättää. Micrakuski kiroaa edelleen hänet ohittanutta rekkaa eikä huomaa mitään.

Kaikkia kuljetuksia ei mitenkään ole mahdollista hoitaa kiskojen kautta. Jos kaikki pohjoisen ruokatavarat lastattaisiin yhteen pitkään junaan - tai vaikka kahteenkin - olisi pohjoisen päässä aikamoinen purkaminen sekä rautatieasemalla jossa tarvittaisiin yhtä aikaa useampi kymmenen autoa että kaupoilla jonne kaikki tavara ilmestyisi yhtä aikaa. Turvesoille ei myöskään kannata kiskoja tehdä, puhumattakaan monesta muusta kohteesta.

Ottakaa toisenne huomioon, yhteispelillä me pärjätään!

Nyt on kiire

2007-03-12T14:56:00.000+02:00

- Asiakaspalvelu, hyvää päivää.
- Terve. Kuule, me tarvittas Espanjasta pari sellaista 60 t 30 m pitkää juttua tänne...
- Selvä, alamme junailemaan.
- Ja nyt on kiire.
- Kuinka kiire?
- No me tarvitaan ne ens viikolla.
- Ikävä kyllä se ei taida mitenkään onnistua, erikoiskuljetuslupien saamiseen menee jo yksistään reilu kuukausi.
- Mitävit***, saatana ensin luvataan ja sitten voi helvetti, mää soitan jolleki toiselle, on tää yks perkele, ettekö te mitään saa aikaseksi?
*tuut tuut tuut*

Jos tiedätte tarvitsevanne tavaran ensi viikolla, olkaa hyvä ja tilatkaa kuljetus ajoissa, jotta ajojärjestely saa aikaa hoitaa tarvittavat esivalmistelut.

Esittely

2007-03-11T15:46:00.000+02:00

"Logistiikka on materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaan erikoistunut tieteenhaara." kertoo Wikipedia.

Hienoa, joo, mutta .. eikö kuulosta tylsältä?

Todellisuudessa logistinen ketju koostuu kymmenistä ihmisistä, jotka tavalla tai toisella tekevät yhteistyötä. Yhdessä ketjun jäsenet saavat (toivottavasti) aikaan sen, että tavara siirtyy paikasta toiseen samoin kuin tavaraan liittyvät tiedot ja raha.

Osa ihmisistä hoitaa vain pätkän koko ketjusta, siirtää vaikkapa lavan varastosta lastauslaiturille. Toiset katselevat laajempaa kokonaisuutta, suunnittelevat milloin juuri tämä lava pitää varastosta hakea ja mihin autoon se pitää lastata, jotta se päätyisi vastaanottajalle oikeaan aikaan.

Vielä aika puisevaa, mutta se miten tämä käytännössä saadaan aikaan - se on jotain.

Tyyppi istuu laatikon päällä ja polttaa huonosti käärittyä sätkää. Se näyttää siltä kuin olisi nukkunut terminaalin takaisessa ojassa ja kömpinyt sieltä töihin. Kävelen sitä kohti. Se vilkaisee minua lyhyesti ja kääntää katseen pois.
- Anteeksi, minä rykäisen.
- Joo, tyyppi vastaa venyvällä äänellä ja suostuu katsomaan päin. Tupakka roikkuu huulessa.
- Tuota, meillä on yksi lähetys hukassa, minä aloitan epävarmasti.
- Millanen? tyyppi kysyy. Olen äkkiä varma siitä, että laatikko tulee pysymään hukassa.
- Se on sininen, 30*40...
- Meinaat sä sitä xxx:n boksia, missä luki että särkyvää, tyyppi keskeyttää.
Katson mykkänä.
- Eiks se painanu jotai 15kg?
Vilkaisen papereita ja nyökkään.
- No on se sit sama. Mä lastasin sen eilen autoon numero ***, se oli siellä perässä, vasemmassa reunassa, niiden zzz:n lavojen päällä.
- Eli se on lastattu ja lähtenyt täältä, minä kertaan.
- Joo, tyyppi sanoo, nakkaa tupakan maahan, jättää sen siihen savuamaan ja maleksii pumppukärryä kohti.