Kävin tänään oudoilla seuduilla ja arviointivirheen takia jäin risteykseen vähän huonolle paikalle. Lähestyin risteystä josta olin kääntymässä oikealle. Seurasin vasemmalta tulevaa liikennettä ja minusta oli selvää, että edessä ajava lähtisi näkyvään väliin ja minä seuraavaan. Ajoin siis aivan hänen peräänsä, mutta hänpä ei lähtenytkään liikkeelle. Huomasin olevani risteävää pyörätietä käyttävien pyöräilijöiden edessä, sillä muutamassa hetkessä heitä parveili takanani ylittämässä tietä. Yksi ärtynyt kaksipyöräisen kuljettaja reagoi välittömästi ja tuli koputtelemaan autoni ikkunaan - olin ihan pakulla liikkeellä joten ei tarvinnut edes hyppiä.
Laitoin ikkunan aukeamaan ja sieltä alkoi tulla tekstiä kun taaksepäin viittoileva pyöräilijä yritti saada minut peruuttamaan:
- Ei tarvi tämmöseen paikkaan pistää parkkiin!!
Katsoin äijää ja ihmettelin millä muotoa 10 sekunnin pysähdys on parkkeeraus ja miksi hän haluaisi minun peruuttavan kavereidensa päälle. Nopea päätelmä oli että tilanteessa ei voitaisi käydä kovin pitkää keskustelua, joten toimin perstuntumalla ja sanoin iloisella sävyllä hänelle:
- Kiitos tiedosta! ja laitoin ikkunan sulkeutumaan.
- Eipä kestä! vastasi mies, edelleen vihaisella äänensävyllä ja saman tien naama vähän lisää venähtäneenä kun hänet narutettiin niin ystävälliseen vastaukseen. Mutta näinhän meidät normaali-ihmiset on koulutettu: toinen sanoo kiitos ja toinen vastaa eipä kestä tai ole hyvä.
Veikkaan että hän polki kiukuissaan loppumatkan aiempaa kovemmin ja koko illan häntä harmittaa kun ei päässyt oikein kunnolla tuulettamaan sanan säilää...
Mutta kyllä pistää miettimään miten paljon helpompaa liikenteessä olisikaan olla jos autoillakin voisi jotenkin viestiä yksinkertaisia asioita: "sori en huomannut sua, lupaan olla loppupäivän tarkkaavaisempi", "anteeksi kun ajoin vähän tökerösti, mikähän minuun on oikein tänään mennyt, menen kohta kahville", "en tee tätä virhettä toiste, olen uudella paikkakunnalla ja pikkaisen hukassa"..
Meinaan siis kai ammattilaisillekin sattuu virheitä silloin tällöin, vaikka pitäisikin olla esikuva ja toimia aina asiallisesti? Silloin vähintä mitä voi tehdä on ymmärtää mitä teki väärin ja pyrkiä parantamaan tapansa, eikä pahitteeksi ole se anteeksipyyntökään. Kylläpä aika moni mokansa jälkeen siellä ratin takana itseään soimaa, mutta peltikuorien sisältä nämä fiilikset eivät välity muille. Mutta jos välittyisivät, niin yleensä kun jollakin tavalla osoittaa olevansa pahoillaan, anteeksi myös saa, koska onhan meidät opetettu siihenkin: "Anteeksi!" "Ei se mitään!"
Sen pienen eleen jälkeen se on jotenkin paljon helpompaa. Sattuuhan sitä itsellekin kaikennäköistä - meille kaikille.
Laitoin ikkunan aukeamaan ja sieltä alkoi tulla tekstiä kun taaksepäin viittoileva pyöräilijä yritti saada minut peruuttamaan:
- Ei tarvi tämmöseen paikkaan pistää parkkiin!!
Katsoin äijää ja ihmettelin millä muotoa 10 sekunnin pysähdys on parkkeeraus ja miksi hän haluaisi minun peruuttavan kavereidensa päälle. Nopea päätelmä oli että tilanteessa ei voitaisi käydä kovin pitkää keskustelua, joten toimin perstuntumalla ja sanoin iloisella sävyllä hänelle:
- Kiitos tiedosta! ja laitoin ikkunan sulkeutumaan.
- Eipä kestä! vastasi mies, edelleen vihaisella äänensävyllä ja saman tien naama vähän lisää venähtäneenä kun hänet narutettiin niin ystävälliseen vastaukseen. Mutta näinhän meidät normaali-ihmiset on koulutettu: toinen sanoo kiitos ja toinen vastaa eipä kestä tai ole hyvä.
Veikkaan että hän polki kiukuissaan loppumatkan aiempaa kovemmin ja koko illan häntä harmittaa kun ei päässyt oikein kunnolla tuulettamaan sanan säilää...
Mutta kyllä pistää miettimään miten paljon helpompaa liikenteessä olisikaan olla jos autoillakin voisi jotenkin viestiä yksinkertaisia asioita: "sori en huomannut sua, lupaan olla loppupäivän tarkkaavaisempi", "anteeksi kun ajoin vähän tökerösti, mikähän minuun on oikein tänään mennyt, menen kohta kahville", "en tee tätä virhettä toiste, olen uudella paikkakunnalla ja pikkaisen hukassa"..
Meinaan siis kai ammattilaisillekin sattuu virheitä silloin tällöin, vaikka pitäisikin olla esikuva ja toimia aina asiallisesti? Silloin vähintä mitä voi tehdä on ymmärtää mitä teki väärin ja pyrkiä parantamaan tapansa, eikä pahitteeksi ole se anteeksipyyntökään. Kylläpä aika moni mokansa jälkeen siellä ratin takana itseään soimaa, mutta peltikuorien sisältä nämä fiilikset eivät välity muille. Mutta jos välittyisivät, niin yleensä kun jollakin tavalla osoittaa olevansa pahoillaan, anteeksi myös saa, koska onhan meidät opetettu siihenkin: "Anteeksi!" "Ei se mitään!"
Sen pienen eleen jälkeen se on jotenkin paljon helpompaa. Sattuuhan sitä itsellekin kaikennäköistä - meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti