Väsyneet juitsarit istuvat kahvitauolla samojen pöytien ääressä kuin muutenkin. Tärkeitä papereita sentään varjellaan kääntymällä vähän syrjään. Yleensä työn puolesta hiljaiset hetket ovat harvassa, mutta silloin kun sellainen on, nautitaan siitä täysillä. Pysähdytään ihan kuin puuroon, jäädään levälleen kaiken keskellä. Puhutaan verkalleen jostain tai sitten ei mistään, annetaan keskustelun tyrehtyä yhdessä aivojen kanssa.
Kiireisinä aikoina jatketaan usein kahvitunnit samaa tykitystä, vaihdetaan iloja ja suruja, hoidetaan kuormat perille paremmin kuin kuskit konsanaan ja ruoditaan huonot asiakkaat, epäluotettavat torpparit sekä ihmeelliset yksilöt joihin töissä törmää. Sekä tietysti maalataan kaikkien nähtäväksi ne huippuhetket kun kaikki on osunut nappiin ja homma hoidettu hyvin ja ne ilon hetket, kun asiakas on tyytyväinen.
Puhuessa iloitaan varmaan jokainen hiljaa sisällämme viestinnän vaivattomuudesta, siitä ulkopuolisille oudosta, mutta Meille tutusta kielestä. Siitä, että voi tilanteen kuvata ytimekkäästi ja luontevasti toiselle, joka ymmärtää.
Tauon jälkeen palataan arkeen eikä aina niin pehmeästi, monesti liike alkaa yhtäkkiä ja lähes ennalta arvaamatta, yhdessätuumin suoristetaan selät, nostetaan jalat pois pöydältä. Milloin mistäkin syystä liike alkaa kuin aalto areenalla, yksi vastaa soivaan puhelimeen tai toinen vilkaisee näyttöön mitä sähköpostiin kuuluu ja sitten kaikki ovat taas on-asennossa. Joskus vain aloitetaan keskustelu, äskeisen rennon jutustelun sijaan tykityksen muodossa:
Hei, mites huomenna, tämä auto vaihtu tuohon ja tuolle tuli tuo keikka, tuo taas sairastui ja mikäs on tämän tilanne, onko se vielä varma, onko siellä vielä ketään ja pitääkö joku soittaa lisää? Onko kuskeja tarpeeksi vai liikaa ja entäs autoja, saadaanko kaikki liikkeelle?
Komeaa team leaderin titteliä kantava saapuu palaverista huoneeseen juuri alkaneen hulinan keskelle ja saa tervehdyksen sekä kysymyksen, jossa ei turhaa faktoja jaeta eikä taustoja selitellä: Hei, montako kuskia tarvitaan?
Hetken on aivan hiljaista. Kahvi ei liiku kupissa, teamleader on pysähtynyt kysymyksen eteen katse tiiviisti kysyjän silmissä. Kaikki odottavat vastausta henkilöltä, joka sentään parhaiten tietää missä mennään, eikö vaan? (Vastuun ulkoistaminen.) Hiljaisuus ehtii kajahtaa kovaan ääneen toimistossa, ennen kuin TL avaa suunsa:
- Niin siis mihin, lampun vaihtamiseenko?
Tilanne räjähtää käsiin nauravien juitsareiden mukana, kahvimukit tärisevät käsissä ja siivoojalla on taas lattialla luutuamista.
Kiireisinä aikoina jatketaan usein kahvitunnit samaa tykitystä, vaihdetaan iloja ja suruja, hoidetaan kuormat perille paremmin kuin kuskit konsanaan ja ruoditaan huonot asiakkaat, epäluotettavat torpparit sekä ihmeelliset yksilöt joihin töissä törmää. Sekä tietysti maalataan kaikkien nähtäväksi ne huippuhetket kun kaikki on osunut nappiin ja homma hoidettu hyvin ja ne ilon hetket, kun asiakas on tyytyväinen.
Puhuessa iloitaan varmaan jokainen hiljaa sisällämme viestinnän vaivattomuudesta, siitä ulkopuolisille oudosta, mutta Meille tutusta kielestä. Siitä, että voi tilanteen kuvata ytimekkäästi ja luontevasti toiselle, joka ymmärtää.
Tauon jälkeen palataan arkeen eikä aina niin pehmeästi, monesti liike alkaa yhtäkkiä ja lähes ennalta arvaamatta, yhdessätuumin suoristetaan selät, nostetaan jalat pois pöydältä. Milloin mistäkin syystä liike alkaa kuin aalto areenalla, yksi vastaa soivaan puhelimeen tai toinen vilkaisee näyttöön mitä sähköpostiin kuuluu ja sitten kaikki ovat taas on-asennossa. Joskus vain aloitetaan keskustelu, äskeisen rennon jutustelun sijaan tykityksen muodossa:
Hei, mites huomenna, tämä auto vaihtu tuohon ja tuolle tuli tuo keikka, tuo taas sairastui ja mikäs on tämän tilanne, onko se vielä varma, onko siellä vielä ketään ja pitääkö joku soittaa lisää? Onko kuskeja tarpeeksi vai liikaa ja entäs autoja, saadaanko kaikki liikkeelle?
Komeaa team leaderin titteliä kantava saapuu palaverista huoneeseen juuri alkaneen hulinan keskelle ja saa tervehdyksen sekä kysymyksen, jossa ei turhaa faktoja jaeta eikä taustoja selitellä: Hei, montako kuskia tarvitaan?
Hetken on aivan hiljaista. Kahvi ei liiku kupissa, teamleader on pysähtynyt kysymyksen eteen katse tiiviisti kysyjän silmissä. Kaikki odottavat vastausta henkilöltä, joka sentään parhaiten tietää missä mennään, eikö vaan? (Vastuun ulkoistaminen.) Hiljaisuus ehtii kajahtaa kovaan ääneen toimistossa, ennen kuin TL avaa suunsa:
- Niin siis mihin, lampun vaihtamiseenko?
Tilanne räjähtää käsiin nauravien juitsareiden mukana, kahvimukit tärisevät käsissä ja siivoojalla on taas lattialla luutuamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti