Väistö

"Vasemmalla oli tilaa. Luojan kiitos. Vedin sinne. Onneksi ei tullut ketään vastaan. Heilu kyllä kovasti. Se vain astui eteen, keskelle ajorataa. Nosti kädet ylös ja kasvot taivasta kohti, silmät suljettuina. Kun tajusi että ohi menee yritti vielä kärryn alle.

Oli pukeutunut mustiin. Tiesi mitä oli tekemässä."

Meidän kuski väistää.

Myöhemmin joku muu saa sen alleen.

Ilalla pimeässä kotona mietityttää.

Varmaan monta muutakin.

Logistiikan ammattilaiset

Eräänä kauniina maanantaiaamuna sitä saapuu rentouttavan viikonlopun jälkeen töihin huomatakseen, ettei ketään muuta ole toimistossa.

Odottelee aikansa ja huomaa, ettei ketään muuta tulekaan.

Kaataa loput kahvit viemäriin ja alkaa tarkastella tilannetta.

Ja niin se on, saatana, että logistiikan ammattilaiset eivät osaa sen vertaa kalenteria lukea, eivät sen vertaa ennakoida, suunnitella ja käytännössä järkevästi toteuttaa, että saisivat lomansa ajoitettua eri viikoille.

Ei.

Yksi nielee katkeruutta soiteltuaan sinne sun tänne ja kuultuaan erilaisia tekosyitä miksi kukaan ei paikkaamaan pääse. Ja loppupeleissä päätyy tekemään kaikkien työt. Huonolla motivaatiolla.

Käyttää jopa aikaa ihan turhuuteen, kirjoittelee tyhjänpäiväisyyksiä. Vaikka ei oikeasti ehtisikään.

Varastot kuntoon!

Entäpä muut varastot. Mahtavia, isoja, järkyttäviä, kolhoja, lavoitettuja, ratkaisullisia, innovatiivisia, sekavia, loputtomia varastorakennuksia on sijoitettu sinne ja tänne ympäri maata. Varastot voivat olla esimerkiksi teollisuusyritysten omia varastoja raaka-aineille, tuotteille tai vaikkapa tuotannossa tarvittaville varaosille, joista jälkimmäisissä tavara saattaa seisoa kymmeniä vuosiakin varastossa ennen kuin tehtaan sydämessä sykkivä iänvanha päämoottori poksahtaa ja jotain vanhaa nippeliä tarvitaan varastosta. Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei ole useinkaan tarkoitus makuuttaa varastoissa vuosikausia, kuten ei myöskään tukkujen keskusvarastoissa, vaan ne on tarkoitus vaihtaa pelimarkkoihin, joilla tehdään lisää tuotteita (ja maksetaan napisten varastointikustannuksia, nehän on niin kalliita ja hyödyttömiä, kun rahaa tulee vain myynnistä..).

Kuljetusliikkeiden terminaalit eroavat varastoista siinä suhteessa, että niissä tavara käy vain piipahtamassa ja vaihtuvuus on suuri, yksikkönä usein lavat tai muut vastaavat isommat pakkaukset IBC-konteista erilaisiin rullakoihin.

Varastoissa tavaraa on tarkoitus säilyttää mahdollisimman optimoitu määrä, mahdollisimman optimoidulla tavalla optimoidussa tilassa ja löytää se sieltä tarpeen tullen mahdollisimman pian.

Ja miten se tehdään?

Well...

Kouluttamalla innokas, tarkka, huolellinen, järjestelmällinen, siisti, vastuuntuntoinen, kehityskelpoinen, edistyksellinen, ja yhteistyökykyinen porukka varastoinnin saloihin. Tärkeää on, että porukka toimii samalla tavalla, samojen sääntöjen mukaan ja varmistaa sen, että muutkin ryhmän jäsenet ja varaston käyttäjät löytävät tuotteet yleispätevien varastointisääntöjen perusteella.

Tietokonejärjestelmät mahdollistavat tämän periaatteessa hyvin olemalla kankeita, joustamattomia ja luotettavia, mikäli järjestelmään on syötetty oikeaa tietoa.

Ja tämän estävät loistavasti ihmisten inhimilliset piirteet:

"Väsyttää, joten painoin paikoittaessani vahingossa kai zetaa ässän tilalta ja nyt en tiedä missä tavara on."

"Pistänpä tuon tuohon hetkeksi ja siirrän sen huomenna oikeaan paikkaan."

"Mitenhän tätä järjestelmää nyt käytettiinkään, no enpä muista, no, kai tämän nyt kerran voi tehdä vaikka näin."

"Siirrän tätä vain vähän, kyllä se löytyy tästäkin vaikka varastopaikka osoittaa tuonne."

"Tämähän on kätevä laite, harmi että on rikki, no, pistän sen tämän hyllyn päälle odottamaan jos joku haluaisi lähettää sen korjattavaksi. Sääli nakata suoraan roskiin."

"Ai tämmöinen tuote pitäisi varastoida, tässä ei kyllä ole järjestelmän tunnusta joten en voi syöttää sitä sinne, no, olet vanha kaverini joten sovitaan että laitan sen nyt tuonne."

Mitä tahansa näistä lauseista voi jatkaa "... ja sitten hän kuoli/haudattiin/vaihtoi työpaikkaa/unohti mistä oli kyse/unohti missä kyseessä oleva oli/unohti kuka asian yhteyshenkilö oli" tai sitten joku toinen unohti jotain. Lopputulema on usein se, että tavara joutuu varaston loputtomiin syövereihin koskaan sieltä löytymättä. Ja jos ei se yhden ihmisen sekoittamisilla onnistu, voi tulla joku toinen, joka tekee jotain vastaavaa ja sekoittaa pakan entisestään.

Varmaan juuri tästä syystä yhteiskunnallakin on jonkinlaiset pelisäännöt. Ja ollaanhan me nähty mitä seuraa, kun niitä ei noudateta...

Varastot pyörille!

Varastot pyörille -ajattelu on vallannut alaa jo vuosikausia ja sen nimissä toimitusketjuja on tehostettu, välivarastoja vähennetty ja kuljetuksista pyritty tekemään täsmällisempiä ja oikea-aikaisempia hyvällä suunnittelulla ja sopivalla ennakoinnilla.

Ajatus on fiksu, maailma kaunis ja lehmät lentävät. Käytännössä paine kuljetusalalla on kasvanut ja tulee kasvamaan entisestään, kun optimoimalla yritetään tehdä asioita joita ei ole järkevällä tavalla mahdollista suorittaa kuin käytännöstä tietämättömien insinöörien papereilla. Tämän ansiosta kuljettajien ajo- ja lepoaikalakeja joudutaan rikkomaan. Tai ainakin venyttämään.

Sillä jos kuorman on optimoinnin nimissä määrä aamuksi Inariin ("tai muuten....") ja lähtö on Helsingistä niin mistä saat 9 h jälkeen kuskin autoon? Toinen kuski nimittäin pistää siinä vaiheessa 11 tunniksi ajo- ja lepoaikanokosille vaikka ei tippaakaan väsyttäisi. Tai voi olla, että hän pelaa korttia koko tauon, menettää irtorahansa, henkselinsä ja osan itseluottamustaan. Tai vain odottaa, että uni tulisi, tuijottaa hämärässä yläpunkan pohjaa, kuuntelee parkkipaikan ääniä ja miettii miksi vaimokin on nykyään niin etäinen. Tai keksii mitä tahansa muuta tekemistä, että ajatukset pysyisivät kurissa. Käytännössä se voi olla pahantekoakin, kun muuta tekemistä ei riitä. Niin on maailmankirjat vinksallaan, että pitkästyneet aikuiset iltapuhteinaan juovat kaljaa kun ei huoltsikan pihassa voi aitaa rakentaa ja nuorille pyritään keksimään tekemistä, että pysyisivät pois pahanteosta.

Joka tapauksessa: kukaan ei voi pakottaa nukkumaan, saati valvoa mitä kuski tuona aikana puuhastelee. Voi siis olla, että mies "vuorokausilevon" jälkeen jatkaa lain jälleen sallittua matkaa vielä väsyneempänä kuin parkkiin pistäessään.

Vaikka autoon kuski löytyisikin, niin mihin pistät sen toisen jepen? Autossahan se ei saa nukkua, sillä silloin autossa on tuplamiehitys ja taas muuttuvat pykälät. Enempää en jaksa sääntökirjaa lukea, pää hajoaa jo tähän.

Laittakaapa oikeasti joku niistä suunnittelijoista ja insinöörinplantuista hienoilla autoillaan tänne juitsarin nurkille vähäksi aikaa kuunteluoppilaaksi. Työpäivän päätteeksi istutetaan insinööri rahtarin viereen autoon ja annetaan sen paahtua tupakansavussa määränpäähän asti. Jokaisesta unenpilkahduksesta tökätään piikki lihaan. Perillä pistetään vesisateeseen purkamaan. Kyllä kasvaa ymmärtämys. Kun sallittu vuorokausilepo aamulla koittaa insinööri kiipeää rekan yläpunkkaan ja alkaa miettiä tunkkaisessa autossa sitä miten hyvä sänky kotona on. Ja vaimo ja lapset lähellä. Vaikka työpäivät venyisivät saa sentään kotiin tulla. Ja ruokaa on jääkaapissa, sieltä syöminen paljon halvempaa kuin rahtarin vaihtoehdot, vaikka insinöörillä sitä rahaa riittäisi. Päivä valkenee, lämpömittari nousee ja insinöörillä alkaa kerrankin olla yhtä kuumat paikat kuin rahtarilla useinkin. Toinen nukkuu levottomasti mutta tottuneena, insinööri irrottaa kravatin ja meinaa pakahtua.

Panee miettimään miksi kuljetusalalla on työvoimapula? Ja miksi ihmeessä rahdinkuljettajan ammattia ei arvosteta?

Palatakseni aiheeseen: ehkä osassa kuljetuksista on perusteltua käyttää enemmän autoja ja vähemmän varastopaikkoja. Ehkä on hyvä, että välivarastoja vähennetään, päävarastoja kasvatetaan ja linja- sekä jakoliikennettä tehostetaan. Näillä keinoin päästään eroon monesta välivaiheesta, jossa kuormaa kuljetetaan edestakaisin, siirrellään sinne tänne, vaihdetaan kuormatilasta toiseen ja varastoidaan lyhyeksi aikaa jonnekin, mistä matka taas jatkuu säännöttömän ajanjakson jälkeen. Kaikki tämä ilman että kukaan tietäisi mitä kaikkea putkipihtipakkaus matkansa varrella näkee. Jokainen siirto lisää vaurioitumisriskiä ja jokainen kuljetus lisää kustannuksia sekä kaluston että työvoiman osalta. Lukuina tämä on selvää pässinlihaa. Eihän tavaroiden siirtäminen kannata lainkaan! Vain myyminen on tuottavaa!

Kenen vastuu

Kysyn vaan, minunko on vastuu, kysyi Eppu Normaalikin aikoinaan. Biisi tosin jatkui kuuluttamalla "jos lapset henkisesti surkastuu".

Nyt voitaisiin puhua vähän aikuisista. Samalla käännetään koko kysymys toisin päin. Kuka vastaa kun hölmöt aikuiset törttöilevät?

Työsuojelutarkastaja katselee paksujen lasiensa takaa juitsarin ovella. Tehostaakseen röntgensädettä hän kurtistaa kulmiaan ja laskee leukaansa alaspäin. Lasit tippuvat tottuneesti muutaman millin, niin että Tarkastajan katse loistaa sankojen yli. Vain hetken. Juitsari kyllä tietää, että lähtö on tulossa.

Ja tuleehan se.

Tarkastaja ja yrityksen johto ovat käyneet asiat läpi. Tulokset ovat selvillä, pomo sanoo. Kutsuivat sinutkin keskustelemaan, lisää ohimennen.

Juitsari ottaa lakkinsa kouraan ja ajaa virastolle. Tarkastaja onkin tuima vain ulkonäöltään, selittää aivan asiallisesti yleistä turvallisuudesta, kiekoista ja niiden täyttämisestä, ajo- ja lepoaikalaeista. Sanoo sitten asiaa sen kummemmin painottamatta lauseen, joka iltayöstä palaa voimakkaasti juitsarin mieleen:

"Katsos jos ne päivät kovastikin venyy ja jotain pääsee sattumaan, niin sinähän se olet, joka sen tuomion käy hakemassa."

Juitsari miettii asiaa kovasti. Tuntee ensimmäistä kertaa vastuun painavan. On tähän asti ollut siitä vain hämärästi tietoinen ja kuvitellut, että olisi aina joku muu jota voisi syyttää, pomo tai joku, ehkä juuri se kuski joka haluaa välttämättä ajaa kotiin asti, tai se joka oman pään mukaan päättää ajaa taukopaikan ohi kun piha on niin täysi ja pysähtyminen työlästä. Mutta ei. Totuus on se, että hän - pieniliksainen, puun ja kuoren välissä oleva, ei niin korkeasti koulutettukaan, työn raskaan raataja jota ihmiset eivät ymmärrä ja jonka ammattia porukka pilkkaa työolojen ja ainaisen palautteen takia - hän on vastuussa. (Ainakin jos voidaan todistaa, että hän on aikataulun laatinut.)

Palkka ei ehkä nouse, arvostusta on turha yrittää saada, kaikkia kuskeja ei voi miellyttää saati että niitä saisi ruotuun.

Mutta vastuu on hänen.

Juitsari viettää yönsä sängyssä kierien ja puolihorroksessa ajatukset kulkevat: hän pohtii suurjohtajia, Soneran johtoa aikoinaan, Roomaa ja Caesaria, Terrakottasotilaiden rakennuttajaa jonka nimi ei nouse mieleen, Tutankhamonia, Ruotsin prinsessa Victoriaa: ihmisiä, joita vallan on täytynyt painaa, ihmisiä, joista osa on mennyt sekaisin siitä. Vallan mukana tulee aina vastuu. Toiset ovat tottuneet taakkaan ja pystyneet elämään sen varjossa, antaneet elämän muodostua uusien raamien mukaan ja pystyneet taas olemaan.

Mutta muutos tavallisesta taakankantajaksi on vaikea.

Aamuyöstä juitsari on päässyt Ameriikan presidentteihin asti ja todennut, että hänen ongelmansa ovat sentään pieniä. Hän ei johda joukkojaan tuhoon ja loputtomiin taisteluihin huonoista tai olemattomista syistä. Häntä eivät ole valinneet miljoonat - ehkä juuri ne Eppu Normaalin aikoihin lapsia olleet, joille kävi huonosti, aikoinaan intiaanien mantereelle lähetettyjen rikollisten jälkeläiset.

Hiukan jo huojentuneena juitsari päättää nukkua loppuyön, hänen taakkansa on sentään pieni vaikka tonneja onkin paljon.

Mutta ajatukset eivät vaikene. Juitsari tietää, että oikeus on suhteellista. Ameriikan presidentti saa luultavasti pienemmän tuomion tekosistaan kuin juitsari konsanaan.

Lomien ajan teitä palvelevat kesälomalla olevat lapset...

Pitkän tauon jälkeen minut houkuteltiin takaisin näppäimistön ääreen ystävällisellä kommentilla. Olin jo ajatellut, ettei kukaan kirjoituksiani lue ja sitä myötä innostus vähän laantui, vaikka olihan noita hauska itsekin pitkästä aikaa lueskella, arkisia kommelluksia. Nyt sattumalta avasin monen kuukauden jälkeen sähköpostin ja siellähän odottikin kommentti.

Ja sen kommentin myötä innostus virisi uudestaan.

Paluun kunniaksi raportoin tämänpäiväisen puhelinkeskusteluni.

- Haloo.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Hei. Yhdistän infoon.
- Kiitoksia.
- Hei.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Kiirelähetys?
- Niin, tarvitsisimme hiukan tarkennusta.
- Tämä on kyllä nyt laskutuksessa, en tiedä noista lähetyksistä mitään.
- Ai, vaihteesta kyllä yhdistivät...
- Odotas, yritän katsoa kelle voisit soittaa. Miten olisi tällainen numero: xxx xxxxxx...
- Kiitos avusta, heihei!

- Haloo, vastaa hiljainen mutta erehdyttävästi epäluuloinen ääni.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää.
- Kuka?, ääni kysyy edelleen tuskin erotettavasti.
- Xxx xxxx. Tavoittelin xxxxxx:ää, olisiko hän paikalla?
- No ei oo, ääni sanoo vähän kovempaa ja sen verran selvästi, että tajuan puhuvani lapsen kanssa.
- Anteeksi, taidan soittaa väärään numeroon, pahoittelut. Heihei.

Eli mitä saadaan kun yhdistetään heinäkuu, tekniikka, jota kukaan ei osaa käyttää, järjestelmät, jotka eivät toimi, tiedot, joita kukaan ei päivitä ja kesätyöntekijät joita ei opasteta tarpeeksi perinpohjaisesti... Lapsityövoiman käyttö lähetysten selvittämisessä!