Sinisiä, punaisia...

Olemme saamassa uudet toimistotuolit ja pöydät. Uudenaikaiset, hyvälaatuiset, monia säätöjä sisältävät, jopa pöydissä on moottorit ja pehmusteet (ei hurjastelua ja nukkumista vaan ylösalasliikettä ja käsillänojailua varten). Tätä luksusta tulee koko toimistolle yhdenmukainen satsi. Hienoa. Niiden hankintaa on mietitty vuosi ja toteutettu aktiivisemmin jo monta viikkoa. Saamme taas sähköpostia asian tiimoilta. Tällä kertaa ilmoitetaan, että:

"Tilaamianne tuoleja sekä pöytiin tulevia pehmusteita on mahdollista saada sinisinä jo ensi viikolla, mutta harmaina niiden toimitusaika venyy reilusti ensi kuun puolelle."

Piru iskee sarvensa päähäni ja jatkan viestiä eteenpäin ryhmänvetäjälle, joka tällaiset vakavat päätökset yleensä tekee:

"Hei. Vastasin jo oheiseen viestiin, että haluamme tuolimme ja tyynymme harmaina ja olemme valmiita odottamaan vaikka jouluun asti, sisustukseen ei kertakaikkiaan soinnu mikään muu väri, varsinkaan sininen."

Puhelin soi kohtalaisen harkinta-ajan jälkeen ja ryhmänvetäjä puhkuu ja nikottelee:

"Siis mitä..?! Siis, siis, ... täh? Mitä olet mennyt sanomaan ja miksi ihmeessä, eihän sillä ole .. mistä asti te olette värejä ... ois .. jo ensi viikolla .. niin kauan odotettu..."

Sen ääni hiipuu hiljaisuuteen ja nousee uuteen, vahvempaan, voimaan vasta sen jälkeen kun todistan pyhästi, että viesti oli silkkaa julmaa pilaa. Hän ilmoittaa katkonaisin, mutta selkeästi kuuluvin lausein:

"Älä sinä minua.. sydänkohtaus.. minä jo luulin.. toimittajakin ihmeissään jos.."

Onneksi totuuden valjetessa voimme kumpikin hekottaa aika aktiivisesti sille miten tärkeitä värit ovat ja miten helposti voi eri tilanteissa nähdä punaista.

Ottaa päähän

Kotia kohti ajellessa kaikki ottaa päähän: risteyksestä eteen änkeävät, varsinkin ne jotka tekevät sen tyhmyyttään, näyttämisen halusta tai hidastellakseen sitten edessäni; törttöilijät, jotka seilaavat oikealta vasemmalle eivätkä tiedä ajaako hiljaa vai nopeasti joten tyytyvät vaihtelemaan nopeutta säännöttömin väliajoin; ne, jotka yllättäen huomaavat kolme metriä ennen risteystä että kas tuostahan sitä piti kääntyä; kaikki jotka ajavat liian lujaa tai liian hitaasti; varsinkin kaikki, jotka ajavat aivan liian lujaa - ne taukit jotka haluavat ohi vaikka vauhti on jonolla jo kympin yli sallitun eikä päätä näy missään; varsinkin motoristit, jotka hurauttelevat mukamahtavilla pyörillään reiluakin reilumpaa ylinopeutta sentään jonkinlaisia liikennesääntöjä noudattavien autoilijoiden ohitse; motoristit, jotka änkeävät perseeseen kiinni ja sen jälkeen puikkaavat hipoen ohi, vaikka pääsisivät vain yhden auton ohi ja vaikka tuollaisissa ohituksissa riskit ovat hyötyä moninkertaisesti suuremmat; koko motorismi - selkeä merkki siitä että alan todella olla vanha! nuoruudessa se kaikki oli niin hienoa, upeaa, vapaata ja kiehtovaa, nyt pelkästään merkki itsemurha-alttiudesta..; sekä erityisesti kaikki ne tahvot, taavot, idiootit ja typerykset jotka ajavat pimeillä autoilla minua vastaan, nämä ne vasta yhdenlaisia ovat, puikkelehtivat sateisessa ja hiukan hämärässä Suomessa harmailla, valottomilla, täydellisesti maantiehen sulautuvilla autoillaan, olettaen ilmeisesti, että kyllä kaikki tietää että Teppo tulee aina tähän aikaan täältä vaikka sillä ei valoja olisikaan päällä, ja kyllä kaikki Tepon huomaa ja Teppoa väistää kun Teppo itse törttöilee vain menemään; erityisesti kaikki motoristit, jotka muutenkin ovat liikenteessä suuressa vaarassa ja vielä sen lisäksi ajelevat pitkin poikin ilman valoja! "Minä tulen täältä niin nopeasti ettei mikään voi minuun osua, kaiken lisäksi olen niin huomaamaton ettei minuun voi edes tähdätä!" Mikä järjen riemuvoitto! Mitä uskomatonta tyhmyyttä! Saavatko nuokin lisääntyä?!

Tähän asti päästyäni koti alkaa onneksi olla lähellä. Liikennevaloissa havahdun tajuamaan, että istun autossa radio kiinni (yleensä aina auki) ja työvaatteissa (omat sijaitsevat työpaikan pukuhuoneessa oletettavasti lompakon ja kaiken muun henkilökohtaisen kanssa). Samassa vastaantuleva auto väläyttää minulle valojaan. Laitan autooni valot päälle ja kumarrun vähän nolouden aallon jälkimainingeissa. Tunnen kuinka puna nousee kaulasta niskan kautta korvien ohi poskille ja otsaan.

Kotiin päästyäni nostan jalat ylös ja huokaan pitkään.