Hiukan lisäystä edelliseen...

No joo, olisikohan edellistä tekstiä tullut hiukan liikaa höystettyä lauantai-illalla ja muutamalla oluella. Varsinkin kun takana olivat vielä jouluun liittyvät ajomatkat. Puhumattakaan parista keskustelusta sukulaisten kanssa, joilla vieläkin riittää hahmottamista ensinnäkin maailmassa ja toiseksi siinä, että kuljetusala liittyy maailmaan ja jokaisen elämään vaikka ihmiset eivät sitä itse havaitsekaan. Tai vaikka havaitsisivatkin niin myöntäminen on kiven takana.
 
Välillä ihan tuntuu, että tämä ammatinvalinta on tavallaan petturuutta, ihan kuin olisi siirtynyt vihollisleiriin. Jo se että istuu toimistopöydän takana ja pitää Suomen pyörät pyörimässä, siis hommaa niille tien päällä liian lujaa ja liian hitaasti liikkuville rekoille lisää ajoja, oikeuttaa ihmiset ukisemaan minulle kaikista rekkoihin liittyvistä mielipiteistään. Välillä jopa purkamaan patoumiaan ja ylenpalttista vihaansa kun "viisi vuotta sitten yhdestä rekasta kehdattiin välkytellä valoja kun mäessä ohitin sen tuplakeltaisilla, voi hitto vie, tietäisipä kuka se oli niin kostaisi, mahtoiko olla joku sinun kuskeista, no varmaan oli ja samanlaisiahan ne kaikki on."
 
Ja toinen yhtä absurdi paukaus: "Kyllä ne vois ihan hyvin ajaa sitä satasta niin eivät tukkisi kaikkia teitä ja liikenne olisi sujuvampaa. Hittoako ne siellä hidastelee." No niinpä niin. Oletko tietoinen siitä ettei raskaan kaluston nopeuden rajoittaminen siihen noin 89 km/h mitä sillä nyt on mahdollisuus maksimissaan kulkea ja lain mukainen rajoittaminen 80 km/h ollut kuljettajien oma päätös, eli siis he eivät ajaneet kaikki letkassa eräänä sumuisena syysyönä ja päättäneet lällärikeskustelun päätteeksi, että nyt pojjat aletaan sitten häiriköidä ja ajellaan kaikki mahdollisimman hitaasti.
 
Ei, tämä nopeusrajoitus on laissa määritelty, vaikuttaa yleiseen liikenneturvallisuuteen ja sitä kuuluu noudattaa.
 
Ei niitä lätkiä sinne tien viereen kuitenkaan pelkästään kiusalla viedä eikä tuollaisia päätöksiä toteuteta vain jonkun kieron mielen oikusta. Kai henkilöautoissakin on tiedetty se, että jarrutusmatka pitenee kun nopeutta nostetaan - vaikka ei se siltä vaikutakaan ottaen huomioon sen kuinka paljon ylinopeuksia Suomen teilläkin ajellaan... Se 80 km/h ei tunnu riittävän kenellekään.
 
Näin yrityksen näkökulmasta pakko sanoa, että nopeusrajoitusten noudattamisen puolesta puhuu myös se, miten paljon polttoainetta ja siten selvää rahaa säästää ajamalla himpun hitaammin. Ajassa tuolla erolla ei voita kuin minuutteja.
 
Olen muuten hiukan hämmästynyt: tässä kuussa blogillani on ollut yhtä paljon lukijoita kuin koko viime vuonna yhteensä. Tuntuu ihan mukavalta. Mutta missä te kaikki olette? Edelleen on se sama vanha tunne että huudan seinille eikä edes kaiku vastaa.

Ainakin kahtasataa

Miten on mahdollista, että osa porukasta narisee että rekat ovat liian isoja, pelottavia ja ajavat aivan liian lujaa ja toiset - osittain myös samat - taas valittavat että samaiset rekat ovat tientukkoja, hidasteita jotka sekoittavat liikenteen ja niistä suurin osa pitäisi poistaa maanteiltä ja lopuille pitäisi rakentaa omat tiet?

Eli samat autot ovat sekä liian nopeita että liian hitaita.

Olen kyllä kuullut, että aika on subjektiivinen käsite ja riippuu täysin esimerkiksi siitä kummalla puolella vessan ovea henkilö sattuu sijaitsemaan, mutta että rekan nopeuskin olisi subjektiivinen käsite ja riippuisi siitä onko rekka kyseisen henkilöauton edessä vai takana. Takana olevat tulevat ainakin sataakahtakymppiä ja jyräävät kaiken tiellään olevan syyllisyyttä tuntematta. Edessä olevat rekat taas matavat uskomattoman hitaasti niin että henkilöautoilijaraasut joutuvat taittamaan työmatkojaan tunteja pitempään kuin mitä ilman rekkoja ja ovat pakotettuja tekemään vaarallisia ohituksia mutkissa, tuplakeltaisilla ja muuten vaarallisissa paikoissa. Kun eivät ne perkeleet anna edes tietä. Rekkakuskin vilkuttelemia ohitusvinkkejä ei lasketa saati totella, koska kuka hullu nyt rekkakuskiin luottais? Tappaa se kumminkin vaan haluaa.

"Mitä siitä ny tulis jo mää joutusin perkele ajamaan koko vitun matkan kaheksaakymppiä jonku saatanan rekan perässä", kiroaa henkilöautokuski.

No olishan se nyt hellanlettas ihan hirveetä. Ei nyt ollenkaan mietitä sitä että se talvinopeusrajoitus on sullekin sen kaheksankymppiä tunnissa. Joo, kas kun se lätkä siellä tien varressa ei ole tarkoitettu vain rekoille (tai traktoreille, mönkijöille ja moottorikelkoille) vaan myös ihan tavallisille henkilöautoille. Joo ei, sorry vaan, ei se auta että oot ulkopaikkakuntalainen ja haluat ohittaa paikat Y ja Z mahdollisimman nopeasti eikä todellakaan se että olet kotoisin paikasta X joka on niin paljon parempi kuin paikka Y ja varsinkin Z.

Joo ja haukutaan nyt kerrassaan vielä porukalla noita rekkakuskeja. Onhan ne siis ihan sikoja. Tuolla vaan pelleilevät tien päällä tekemättä yhtään mitään yhteiskunnalle hyödyllistä, hylkäävät perheensä, jättävät lapsensa, antavat vaimojensa pelehtiä vaikka keiden kanssa ja vielä allekirjoittavat eropapereita sen kummemmin asioita miettimättä. Ajelevat kalliilla polttoaineilla ja pelottavan suurilla autoilla koko kansan kauhuksi väsyneinä ja liian rutinoituneina. Ihan hirveitä jannuja. Ei mitään rajaa.

Sillä eihän me todellakaan mitään kuljetuksia tarvita. Mehän haetaan ruoat kaupoista. Siis kaupoista, ei mistään rekoista! Okei no joo meidänkin perheessä menee maitoa kolmetoista litraa kahdessa päivässä mutta itse minä ne sieltä siwan hyllyltä haen, se se oiski palvelua jos alkaisivat kotiin tuoda, mutta ite pitää kaikki tehdä.

Joopajoo.... Mietitääs nyt vähän miksi ne tyypit siellä ratin takana istuu. Oisko siihen kumminkin joku parempi syy kuin että niitä huvittaa vähän reissailla?

Sen kyllä ymmärrän että asuntoautoilijoita ja vaunun vetäjiä karsastetaan, nehän liikkuu tien päällä sentään ihan vain puhtaasta matkailun ilosta eikä niitä ressaa kiire, ei oma eikä muiden. Maailma on vapaa ja tiet luotu kuljettaviksi, hidasta kulta vähän niin katsellaan maisemia, katso nyt, takaa tulee taas tuollainen inhottava rekka ainakin kahtasataa!

Sairasta

Pitäisikö juitsarin olla myös lääkäri? Vai pitäisikö suomalaisen miehen pystyä kyetä sanomaan asiaa häpeilemättä ja aivan suoraan että nyt hän on kipeä.

Hän on kipeä.

Sairas.

Ei heikko, säälittävä, surkea, petturipaskiainen, vaan ihminen joka on sairastunut. Autoja ymmärretään kun ne hajoaa, mutta mitä sanotaan miehelle, jonka kroppa reistaa? Tai mitä siitä ajatellaan? Tuleeko se kumma tunne syyllistämisestä jokaisen omasta päästä vai onko yleinen asenne edelleenkin se, että töihin vaikka pää kainalossa?

Tyyppi lähtee töihin 38 asteen kuumeessa. Yskittää, väsyttää, on veltto olo. Man's got to do what man's got to do? Kuorma pitää viedä perille, hintaan mihin hyvänsä. Tyyppi jysäyttää juhlan kunniaksi sillankaiteeseen ja yllä ajava pyöräilijä lentää jysäyksestä tielle. Joku ajaa yli. Kenen vika? Juitsarinko, koska ei (tiennyt tilanteesta ja) estänyt tapahtumaa?

Lasten ripuli tarttuu ison auton kuskiin. Mies on kuitenkin miesten mies ja lähtee töihin aivan samoin kuin kaikkina muinakin aamuina. Rallattelee matkalla pahaa oloa nieleskellen "mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen".. Mies tuntee itsensä todelliseksi Tyypiksi. Kuin Tuntemattoman sotilaan pääjehu, kova ja armoton luonnon oikkuja vastaan. Nyt tehdään Töitä. Ikävä kyllä tyyppi sattuu ajamaan leipäautoa ja siinä limppupusseja hiplatessaan ja jauhonpölyssä pyöriessään levittää tartuntaa hyvänpäivän mukana myös asiakkaille...

Kumpi on oikein? Se että tarvittaessa ja tilanteen tullen jää kotiin ja jättää vastuulliset hommat muille? Vai että yrittää tehdä olettamiensa odotusten mukaan ja aiheuttaa siinä sivussa enemmän harmia kuin hyötyä? Onhan se toki vaikea löytää kuski siihen hätään, ja voisi olla helppoa ja nopeaa huutaa kurkku suorana kuskille että perkele jos et nyt tule niin ei tarvi tulla enää ollenkaan... Mutta pitkällä juoksulla? Mitä tehdä?

Otteita elämästä -valokuvanäyttely

Logistiikan alalla tapahtuu!

Otteita elämästä -valokuvanäyttely pureutuu raskaan kaluston kuljettajien arkeen ja lähinnä siihen miten kuljettajat pitävät ratista ja sitä kautta myös elämästä kiinni.

En olisi uskonut, että tästäkin voisi tehdä vaikuttavaa ja jokseenkin romanttista. Jokohan alan imago todella nousisi vähän ja kuskipulan kärki saataisiin taitettua?

SS-upseeri

Yksi asiakas ottaa päähän. Puhuu tylysti ja asiattomasti ja esimerkiksi sähköpostiviesteissä ei ole koskaan tervehdystä eikä lopetusta niitä niuhoja sanoja pehmentämässä.

Harmittelen työkaverille, vaikka eihän tämmöisen pitäis enää missään tuntua, onhan noita nähty, typeriä ihmisiä, mut silti on helpompi ottaa se vastaan kaverin kanssa.

- Tunnetko sä sen?
- En, kuinka niin?
- Minä tunnen. Olin ennen töissä siellä.
- Ai?!
- Jep. Jos se tyyppi ois syntyny viiskytluvulla sillä ois ollu ihan loistava tulevaisuus SS-upseerina.
- Täh?
- Niin. Se on tyhmä ku vasemman jalan saapas ja toimii kirjaimellisesti ylempien käskyjen mukaan, olipa ne kuinka hulluja hyvänsä.

Allright, työskentely on taas paljon helpompaa!

Sinisiä, punaisia...

Olemme saamassa uudet toimistotuolit ja pöydät. Uudenaikaiset, hyvälaatuiset, monia säätöjä sisältävät, jopa pöydissä on moottorit ja pehmusteet (ei hurjastelua ja nukkumista vaan ylösalasliikettä ja käsillänojailua varten). Tätä luksusta tulee koko toimistolle yhdenmukainen satsi. Hienoa. Niiden hankintaa on mietitty vuosi ja toteutettu aktiivisemmin jo monta viikkoa. Saamme taas sähköpostia asian tiimoilta. Tällä kertaa ilmoitetaan, että:

"Tilaamianne tuoleja sekä pöytiin tulevia pehmusteita on mahdollista saada sinisinä jo ensi viikolla, mutta harmaina niiden toimitusaika venyy reilusti ensi kuun puolelle."

Piru iskee sarvensa päähäni ja jatkan viestiä eteenpäin ryhmänvetäjälle, joka tällaiset vakavat päätökset yleensä tekee:

"Hei. Vastasin jo oheiseen viestiin, että haluamme tuolimme ja tyynymme harmaina ja olemme valmiita odottamaan vaikka jouluun asti, sisustukseen ei kertakaikkiaan soinnu mikään muu väri, varsinkaan sininen."

Puhelin soi kohtalaisen harkinta-ajan jälkeen ja ryhmänvetäjä puhkuu ja nikottelee:

"Siis mitä..?! Siis, siis, ... täh? Mitä olet mennyt sanomaan ja miksi ihmeessä, eihän sillä ole .. mistä asti te olette värejä ... ois .. jo ensi viikolla .. niin kauan odotettu..."

Sen ääni hiipuu hiljaisuuteen ja nousee uuteen, vahvempaan, voimaan vasta sen jälkeen kun todistan pyhästi, että viesti oli silkkaa julmaa pilaa. Hän ilmoittaa katkonaisin, mutta selkeästi kuuluvin lausein:

"Älä sinä minua.. sydänkohtaus.. minä jo luulin.. toimittajakin ihmeissään jos.."

Onneksi totuuden valjetessa voimme kumpikin hekottaa aika aktiivisesti sille miten tärkeitä värit ovat ja miten helposti voi eri tilanteissa nähdä punaista.

Ottaa päähän

Kotia kohti ajellessa kaikki ottaa päähän: risteyksestä eteen änkeävät, varsinkin ne jotka tekevät sen tyhmyyttään, näyttämisen halusta tai hidastellakseen sitten edessäni; törttöilijät, jotka seilaavat oikealta vasemmalle eivätkä tiedä ajaako hiljaa vai nopeasti joten tyytyvät vaihtelemaan nopeutta säännöttömin väliajoin; ne, jotka yllättäen huomaavat kolme metriä ennen risteystä että kas tuostahan sitä piti kääntyä; kaikki jotka ajavat liian lujaa tai liian hitaasti; varsinkin kaikki, jotka ajavat aivan liian lujaa - ne taukit jotka haluavat ohi vaikka vauhti on jonolla jo kympin yli sallitun eikä päätä näy missään; varsinkin motoristit, jotka hurauttelevat mukamahtavilla pyörillään reiluakin reilumpaa ylinopeutta sentään jonkinlaisia liikennesääntöjä noudattavien autoilijoiden ohitse; motoristit, jotka änkeävät perseeseen kiinni ja sen jälkeen puikkaavat hipoen ohi, vaikka pääsisivät vain yhden auton ohi ja vaikka tuollaisissa ohituksissa riskit ovat hyötyä moninkertaisesti suuremmat; koko motorismi - selkeä merkki siitä että alan todella olla vanha! nuoruudessa se kaikki oli niin hienoa, upeaa, vapaata ja kiehtovaa, nyt pelkästään merkki itsemurha-alttiudesta..; sekä erityisesti kaikki ne tahvot, taavot, idiootit ja typerykset jotka ajavat pimeillä autoilla minua vastaan, nämä ne vasta yhdenlaisia ovat, puikkelehtivat sateisessa ja hiukan hämärässä Suomessa harmailla, valottomilla, täydellisesti maantiehen sulautuvilla autoillaan, olettaen ilmeisesti, että kyllä kaikki tietää että Teppo tulee aina tähän aikaan täältä vaikka sillä ei valoja olisikaan päällä, ja kyllä kaikki Tepon huomaa ja Teppoa väistää kun Teppo itse törttöilee vain menemään; erityisesti kaikki motoristit, jotka muutenkin ovat liikenteessä suuressa vaarassa ja vielä sen lisäksi ajelevat pitkin poikin ilman valoja! "Minä tulen täältä niin nopeasti ettei mikään voi minuun osua, kaiken lisäksi olen niin huomaamaton ettei minuun voi edes tähdätä!" Mikä järjen riemuvoitto! Mitä uskomatonta tyhmyyttä! Saavatko nuokin lisääntyä?!

Tähän asti päästyäni koti alkaa onneksi olla lähellä. Liikennevaloissa havahdun tajuamaan, että istun autossa radio kiinni (yleensä aina auki) ja työvaatteissa (omat sijaitsevat työpaikan pukuhuoneessa oletettavasti lompakon ja kaiken muun henkilökohtaisen kanssa). Samassa vastaantuleva auto väläyttää minulle valojaan. Laitan autooni valot päälle ja kumarrun vähän nolouden aallon jälkimainingeissa. Tunnen kuinka puna nousee kaulasta niskan kautta korvien ohi poskille ja otsaan.

Kotiin päästyäni nostan jalat ylös ja huokaan pitkään.

Väistö

"Vasemmalla oli tilaa. Luojan kiitos. Vedin sinne. Onneksi ei tullut ketään vastaan. Heilu kyllä kovasti. Se vain astui eteen, keskelle ajorataa. Nosti kädet ylös ja kasvot taivasta kohti, silmät suljettuina. Kun tajusi että ohi menee yritti vielä kärryn alle.

Oli pukeutunut mustiin. Tiesi mitä oli tekemässä."

Meidän kuski väistää.

Myöhemmin joku muu saa sen alleen.

Ilalla pimeässä kotona mietityttää.

Varmaan monta muutakin.

Logistiikan ammattilaiset

Eräänä kauniina maanantaiaamuna sitä saapuu rentouttavan viikonlopun jälkeen töihin huomatakseen, ettei ketään muuta ole toimistossa.

Odottelee aikansa ja huomaa, ettei ketään muuta tulekaan.

Kaataa loput kahvit viemäriin ja alkaa tarkastella tilannetta.

Ja niin se on, saatana, että logistiikan ammattilaiset eivät osaa sen vertaa kalenteria lukea, eivät sen vertaa ennakoida, suunnitella ja käytännössä järkevästi toteuttaa, että saisivat lomansa ajoitettua eri viikoille.

Ei.

Yksi nielee katkeruutta soiteltuaan sinne sun tänne ja kuultuaan erilaisia tekosyitä miksi kukaan ei paikkaamaan pääse. Ja loppupeleissä päätyy tekemään kaikkien työt. Huonolla motivaatiolla.

Käyttää jopa aikaa ihan turhuuteen, kirjoittelee tyhjänpäiväisyyksiä. Vaikka ei oikeasti ehtisikään.

Varastot kuntoon!

Entäpä muut varastot. Mahtavia, isoja, järkyttäviä, kolhoja, lavoitettuja, ratkaisullisia, innovatiivisia, sekavia, loputtomia varastorakennuksia on sijoitettu sinne ja tänne ympäri maata. Varastot voivat olla esimerkiksi teollisuusyritysten omia varastoja raaka-aineille, tuotteille tai vaikkapa tuotannossa tarvittaville varaosille, joista jälkimmäisissä tavara saattaa seisoa kymmeniä vuosiakin varastossa ennen kuin tehtaan sydämessä sykkivä iänvanha päämoottori poksahtaa ja jotain vanhaa nippeliä tarvitaan varastosta. Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei ole useinkaan tarkoitus makuuttaa varastoissa vuosikausia, kuten ei myöskään tukkujen keskusvarastoissa, vaan ne on tarkoitus vaihtaa pelimarkkoihin, joilla tehdään lisää tuotteita (ja maksetaan napisten varastointikustannuksia, nehän on niin kalliita ja hyödyttömiä, kun rahaa tulee vain myynnistä..).

Kuljetusliikkeiden terminaalit eroavat varastoista siinä suhteessa, että niissä tavara käy vain piipahtamassa ja vaihtuvuus on suuri, yksikkönä usein lavat tai muut vastaavat isommat pakkaukset IBC-konteista erilaisiin rullakoihin.

Varastoissa tavaraa on tarkoitus säilyttää mahdollisimman optimoitu määrä, mahdollisimman optimoidulla tavalla optimoidussa tilassa ja löytää se sieltä tarpeen tullen mahdollisimman pian.

Ja miten se tehdään?

Well...

Kouluttamalla innokas, tarkka, huolellinen, järjestelmällinen, siisti, vastuuntuntoinen, kehityskelpoinen, edistyksellinen, ja yhteistyökykyinen porukka varastoinnin saloihin. Tärkeää on, että porukka toimii samalla tavalla, samojen sääntöjen mukaan ja varmistaa sen, että muutkin ryhmän jäsenet ja varaston käyttäjät löytävät tuotteet yleispätevien varastointisääntöjen perusteella.

Tietokonejärjestelmät mahdollistavat tämän periaatteessa hyvin olemalla kankeita, joustamattomia ja luotettavia, mikäli järjestelmään on syötetty oikeaa tietoa.

Ja tämän estävät loistavasti ihmisten inhimilliset piirteet:

"Väsyttää, joten painoin paikoittaessani vahingossa kai zetaa ässän tilalta ja nyt en tiedä missä tavara on."

"Pistänpä tuon tuohon hetkeksi ja siirrän sen huomenna oikeaan paikkaan."

"Mitenhän tätä järjestelmää nyt käytettiinkään, no enpä muista, no, kai tämän nyt kerran voi tehdä vaikka näin."

"Siirrän tätä vain vähän, kyllä se löytyy tästäkin vaikka varastopaikka osoittaa tuonne."

"Tämähän on kätevä laite, harmi että on rikki, no, pistän sen tämän hyllyn päälle odottamaan jos joku haluaisi lähettää sen korjattavaksi. Sääli nakata suoraan roskiin."

"Ai tämmöinen tuote pitäisi varastoida, tässä ei kyllä ole järjestelmän tunnusta joten en voi syöttää sitä sinne, no, olet vanha kaverini joten sovitaan että laitan sen nyt tuonne."

Mitä tahansa näistä lauseista voi jatkaa "... ja sitten hän kuoli/haudattiin/vaihtoi työpaikkaa/unohti mistä oli kyse/unohti missä kyseessä oleva oli/unohti kuka asian yhteyshenkilö oli" tai sitten joku toinen unohti jotain. Lopputulema on usein se, että tavara joutuu varaston loputtomiin syövereihin koskaan sieltä löytymättä. Ja jos ei se yhden ihmisen sekoittamisilla onnistu, voi tulla joku toinen, joka tekee jotain vastaavaa ja sekoittaa pakan entisestään.

Varmaan juuri tästä syystä yhteiskunnallakin on jonkinlaiset pelisäännöt. Ja ollaanhan me nähty mitä seuraa, kun niitä ei noudateta...

Varastot pyörille!

Varastot pyörille -ajattelu on vallannut alaa jo vuosikausia ja sen nimissä toimitusketjuja on tehostettu, välivarastoja vähennetty ja kuljetuksista pyritty tekemään täsmällisempiä ja oikea-aikaisempia hyvällä suunnittelulla ja sopivalla ennakoinnilla.

Ajatus on fiksu, maailma kaunis ja lehmät lentävät. Käytännössä paine kuljetusalalla on kasvanut ja tulee kasvamaan entisestään, kun optimoimalla yritetään tehdä asioita joita ei ole järkevällä tavalla mahdollista suorittaa kuin käytännöstä tietämättömien insinöörien papereilla. Tämän ansiosta kuljettajien ajo- ja lepoaikalakeja joudutaan rikkomaan. Tai ainakin venyttämään.

Sillä jos kuorman on optimoinnin nimissä määrä aamuksi Inariin ("tai muuten....") ja lähtö on Helsingistä niin mistä saat 9 h jälkeen kuskin autoon? Toinen kuski nimittäin pistää siinä vaiheessa 11 tunniksi ajo- ja lepoaikanokosille vaikka ei tippaakaan väsyttäisi. Tai voi olla, että hän pelaa korttia koko tauon, menettää irtorahansa, henkselinsä ja osan itseluottamustaan. Tai vain odottaa, että uni tulisi, tuijottaa hämärässä yläpunkan pohjaa, kuuntelee parkkipaikan ääniä ja miettii miksi vaimokin on nykyään niin etäinen. Tai keksii mitä tahansa muuta tekemistä, että ajatukset pysyisivät kurissa. Käytännössä se voi olla pahantekoakin, kun muuta tekemistä ei riitä. Niin on maailmankirjat vinksallaan, että pitkästyneet aikuiset iltapuhteinaan juovat kaljaa kun ei huoltsikan pihassa voi aitaa rakentaa ja nuorille pyritään keksimään tekemistä, että pysyisivät pois pahanteosta.

Joka tapauksessa: kukaan ei voi pakottaa nukkumaan, saati valvoa mitä kuski tuona aikana puuhastelee. Voi siis olla, että mies "vuorokausilevon" jälkeen jatkaa lain jälleen sallittua matkaa vielä väsyneempänä kuin parkkiin pistäessään.

Vaikka autoon kuski löytyisikin, niin mihin pistät sen toisen jepen? Autossahan se ei saa nukkua, sillä silloin autossa on tuplamiehitys ja taas muuttuvat pykälät. Enempää en jaksa sääntökirjaa lukea, pää hajoaa jo tähän.

Laittakaapa oikeasti joku niistä suunnittelijoista ja insinöörinplantuista hienoilla autoillaan tänne juitsarin nurkille vähäksi aikaa kuunteluoppilaaksi. Työpäivän päätteeksi istutetaan insinööri rahtarin viereen autoon ja annetaan sen paahtua tupakansavussa määränpäähän asti. Jokaisesta unenpilkahduksesta tökätään piikki lihaan. Perillä pistetään vesisateeseen purkamaan. Kyllä kasvaa ymmärtämys. Kun sallittu vuorokausilepo aamulla koittaa insinööri kiipeää rekan yläpunkkaan ja alkaa miettiä tunkkaisessa autossa sitä miten hyvä sänky kotona on. Ja vaimo ja lapset lähellä. Vaikka työpäivät venyisivät saa sentään kotiin tulla. Ja ruokaa on jääkaapissa, sieltä syöminen paljon halvempaa kuin rahtarin vaihtoehdot, vaikka insinöörillä sitä rahaa riittäisi. Päivä valkenee, lämpömittari nousee ja insinöörillä alkaa kerrankin olla yhtä kuumat paikat kuin rahtarilla useinkin. Toinen nukkuu levottomasti mutta tottuneena, insinööri irrottaa kravatin ja meinaa pakahtua.

Panee miettimään miksi kuljetusalalla on työvoimapula? Ja miksi ihmeessä rahdinkuljettajan ammattia ei arvosteta?

Palatakseni aiheeseen: ehkä osassa kuljetuksista on perusteltua käyttää enemmän autoja ja vähemmän varastopaikkoja. Ehkä on hyvä, että välivarastoja vähennetään, päävarastoja kasvatetaan ja linja- sekä jakoliikennettä tehostetaan. Näillä keinoin päästään eroon monesta välivaiheesta, jossa kuormaa kuljetetaan edestakaisin, siirrellään sinne tänne, vaihdetaan kuormatilasta toiseen ja varastoidaan lyhyeksi aikaa jonnekin, mistä matka taas jatkuu säännöttömän ajanjakson jälkeen. Kaikki tämä ilman että kukaan tietäisi mitä kaikkea putkipihtipakkaus matkansa varrella näkee. Jokainen siirto lisää vaurioitumisriskiä ja jokainen kuljetus lisää kustannuksia sekä kaluston että työvoiman osalta. Lukuina tämä on selvää pässinlihaa. Eihän tavaroiden siirtäminen kannata lainkaan! Vain myyminen on tuottavaa!

Kenen vastuu

Kysyn vaan, minunko on vastuu, kysyi Eppu Normaalikin aikoinaan. Biisi tosin jatkui kuuluttamalla "jos lapset henkisesti surkastuu".

Nyt voitaisiin puhua vähän aikuisista. Samalla käännetään koko kysymys toisin päin. Kuka vastaa kun hölmöt aikuiset törttöilevät?

Työsuojelutarkastaja katselee paksujen lasiensa takaa juitsarin ovella. Tehostaakseen röntgensädettä hän kurtistaa kulmiaan ja laskee leukaansa alaspäin. Lasit tippuvat tottuneesti muutaman millin, niin että Tarkastajan katse loistaa sankojen yli. Vain hetken. Juitsari kyllä tietää, että lähtö on tulossa.

Ja tuleehan se.

Tarkastaja ja yrityksen johto ovat käyneet asiat läpi. Tulokset ovat selvillä, pomo sanoo. Kutsuivat sinutkin keskustelemaan, lisää ohimennen.

Juitsari ottaa lakkinsa kouraan ja ajaa virastolle. Tarkastaja onkin tuima vain ulkonäöltään, selittää aivan asiallisesti yleistä turvallisuudesta, kiekoista ja niiden täyttämisestä, ajo- ja lepoaikalaeista. Sanoo sitten asiaa sen kummemmin painottamatta lauseen, joka iltayöstä palaa voimakkaasti juitsarin mieleen:

"Katsos jos ne päivät kovastikin venyy ja jotain pääsee sattumaan, niin sinähän se olet, joka sen tuomion käy hakemassa."

Juitsari miettii asiaa kovasti. Tuntee ensimmäistä kertaa vastuun painavan. On tähän asti ollut siitä vain hämärästi tietoinen ja kuvitellut, että olisi aina joku muu jota voisi syyttää, pomo tai joku, ehkä juuri se kuski joka haluaa välttämättä ajaa kotiin asti, tai se joka oman pään mukaan päättää ajaa taukopaikan ohi kun piha on niin täysi ja pysähtyminen työlästä. Mutta ei. Totuus on se, että hän - pieniliksainen, puun ja kuoren välissä oleva, ei niin korkeasti koulutettukaan, työn raskaan raataja jota ihmiset eivät ymmärrä ja jonka ammattia porukka pilkkaa työolojen ja ainaisen palautteen takia - hän on vastuussa. (Ainakin jos voidaan todistaa, että hän on aikataulun laatinut.)

Palkka ei ehkä nouse, arvostusta on turha yrittää saada, kaikkia kuskeja ei voi miellyttää saati että niitä saisi ruotuun.

Mutta vastuu on hänen.

Juitsari viettää yönsä sängyssä kierien ja puolihorroksessa ajatukset kulkevat: hän pohtii suurjohtajia, Soneran johtoa aikoinaan, Roomaa ja Caesaria, Terrakottasotilaiden rakennuttajaa jonka nimi ei nouse mieleen, Tutankhamonia, Ruotsin prinsessa Victoriaa: ihmisiä, joita vallan on täytynyt painaa, ihmisiä, joista osa on mennyt sekaisin siitä. Vallan mukana tulee aina vastuu. Toiset ovat tottuneet taakkaan ja pystyneet elämään sen varjossa, antaneet elämän muodostua uusien raamien mukaan ja pystyneet taas olemaan.

Mutta muutos tavallisesta taakankantajaksi on vaikea.

Aamuyöstä juitsari on päässyt Ameriikan presidentteihin asti ja todennut, että hänen ongelmansa ovat sentään pieniä. Hän ei johda joukkojaan tuhoon ja loputtomiin taisteluihin huonoista tai olemattomista syistä. Häntä eivät ole valinneet miljoonat - ehkä juuri ne Eppu Normaalin aikoihin lapsia olleet, joille kävi huonosti, aikoinaan intiaanien mantereelle lähetettyjen rikollisten jälkeläiset.

Hiukan jo huojentuneena juitsari päättää nukkua loppuyön, hänen taakkansa on sentään pieni vaikka tonneja onkin paljon.

Mutta ajatukset eivät vaikene. Juitsari tietää, että oikeus on suhteellista. Ameriikan presidentti saa luultavasti pienemmän tuomion tekosistaan kuin juitsari konsanaan.

Lomien ajan teitä palvelevat kesälomalla olevat lapset...

Pitkän tauon jälkeen minut houkuteltiin takaisin näppäimistön ääreen ystävällisellä kommentilla. Olin jo ajatellut, ettei kukaan kirjoituksiani lue ja sitä myötä innostus vähän laantui, vaikka olihan noita hauska itsekin pitkästä aikaa lueskella, arkisia kommelluksia. Nyt sattumalta avasin monen kuukauden jälkeen sähköpostin ja siellähän odottikin kommentti.

Ja sen kommentin myötä innostus virisi uudestaan.

Paluun kunniaksi raportoin tämänpäiväisen puhelinkeskusteluni.

- Haloo.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Hei. Yhdistän infoon.
- Kiitoksia.
- Hei.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää. Teiltä on eilen noudettu kiirelähtys, jossa on hiukan puutteelliset tiedot.
- Kiirelähetys?
- Niin, tarvitsisimme hiukan tarkennusta.
- Tämä on kyllä nyt laskutuksessa, en tiedä noista lähetyksistä mitään.
- Ai, vaihteesta kyllä yhdistivät...
- Odotas, yritän katsoa kelle voisit soittaa. Miten olisi tällainen numero: xxx xxxxxx...
- Kiitos avusta, heihei!

- Haloo, vastaa hiljainen mutta erehdyttävästi epäluuloinen ääni.
- Hei, xxx xxxx, xxxx:stä päivää.
- Kuka?, ääni kysyy edelleen tuskin erotettavasti.
- Xxx xxxx. Tavoittelin xxxxxx:ää, olisiko hän paikalla?
- No ei oo, ääni sanoo vähän kovempaa ja sen verran selvästi, että tajuan puhuvani lapsen kanssa.
- Anteeksi, taidan soittaa väärään numeroon, pahoittelut. Heihei.

Eli mitä saadaan kun yhdistetään heinäkuu, tekniikka, jota kukaan ei osaa käyttää, järjestelmät, jotka eivät toimi, tiedot, joita kukaan ei päivitä ja kesätyöntekijät joita ei opasteta tarpeeksi perinpohjaisesti... Lapsityövoiman käyttö lähetysten selvittämisessä!