Rahtari pukkaa vahingossa risteyksessä vähän pitkäksi ja osuu henkilöauton kylkeen. Paikalla höveli poliisi sanoo, että vahinkohan tuo oli, ei me viitsitä sakottaa. Puolen vuoden päästä mies soitetaan poliisiasemalle ja hänelle annetaan puhuttelun lisäksi parinkymmenen päiväsakon pikavoitto. Rahtari kiroaa partaansa.
Suuri ja kaunis kansamme edustaja törttöilee liikenteessä hurjalla ylinopeudella ja töksäyttää siinä puolihuolimattomasti kuoliaaksi viattoman ohikulkijan. Päiväsakkoja syylliselle kertyy kaksi vähemmän kuin rahtarille. Huolimatta siitä kummalla nopeutta oli vähemmän. Omaiset saattavat surra, mutta kansanedustaja virnuilee partaansa.
Kyllä on ihana asua oikeusvaltiossa.
Missähän niitä olisi sellaisia kohtuusvaltioita?
6 kommenttia:
Hei, juitsari!
Löysin blogisi etsiessäni "juitsari" sanalla juttuja.
Hyviä juttuja!
Olet sitten lopettanut kirjoittamisen? Vieläkö toimit juitsarina?
Hei Christine!
Olin unohtanut koko tämän blogin. Työnkuva on vähän muuttunut, mutta samalla alalla edelleen, samankaltaisten ongelmien (eh, ei vaan tilanteiden.. tai haasteiden..) kanssa painiskellen.
Kiitos kommentista... Tuli melkein sellainen olo että tekisi mieli alkaa verestelemään kirjoitustaitoja! Jos kerran näitä joku sittenkin joskus lukee..
Älä vain lopeta kirjoittamista!
Sinulla on sana hallussa ja ilmeisen vankka ammattitaito.
Missä päin "juitsailet"?
Hei
Satuinpa lukemaan sähköpostia sopivaan aikaan näin hiljaisena hetkenä, mikä on kyllä outoa tähän aikaan aamusta.
Jättäisin mieluummin arvoitukseksi sijaintini, en haluaisi että joku "tunnistaa".
Vaikka voisi kai tämä antaa vähän inhimillisemmän vaikutelman.
Joskus tuntuu siltä ettei meitä pidetä minään, kuskit haukkuu ja asiakkaat moittii - paitsi silloin kun asiat menee hyvin kukaan ei sano mitään. Onpa useampi pahoitellen pudistanut päätään, kun olen ammatistani kertonut.
Jahas, nyt ei ehdikään tämän enempää. Mutta kiitos kun piristit minua, Christine! En ikäväkseni päässyt katsomaan profiiliasi...
En minäkään päässyt katsomaan sinun profiiliasi :).
Ai.. En ehkä oikein osaa käyttää tätä.. Pitää tutkia kotona asiaa.
Lähetä kommentti