Tuumaan työkaverille rankan aamutuiman jälkeisenä hiljaisena hetkenä, että rakastan työtäni. Vaikka se on joskus vaikeaa.
Se katsoo takaisin ja ymmärtää täysin:
- Jos mulla ois kissaeläimen kynnet niin nyt ois seinissä naarmuja.
Tuijotetaan ikkunasta ulos kaunista ja tylsää harmaata betonia. Työkaveri jatkaa avautumista.
- Ihan aina ei todellakaan jaksa aurinkoisesti hymyillä kun tullaan kysymään jo valmiiksi tuolla asenteella, että te ootte hukannu sen. Joo, kyllä, me piilotellaan ihan piruuttaan tavaroita täällä pöydän alla ja poltetaan ne sit kokolla. Siks meillä on niin perkeleen isot pöydätkin.
Ehkäpä olen masokisti, mutta tykkään tästä työstä. Vaikka vanhemmat ja sukulaiset ovat aina teroittaneet sitä, kuinka työ pitää tehdä niska limassa ja hampaat veressä, tuskaa nähden ja aamuherätyksiä inhoten. Eihän työstä saa nauttia, silloinhan se on vain hupia ja harrastus!
Toki voisin pitempäänkin nukkua, mutta tämän asian takia, tämän ympärillä pyörivän hurjan ruljanssin, hallinnassa olevan pyörremyrskyn takia nousen mielelläni. Tässä on päämäärä selvillä ja tavoitteet taivaissa. Joka päivä.
Jos alaa markkinoitais tällä meiningillä mitä jokainen päivä todella ihmiseltä vaatii ja mitä se antaa niin tunkua voisi olla bisneksiin enemmänkin.
Sillä alalle tarvitaan porukkaa. Varsinkin sille tekevälle puolelle, kaikki eivät voi johtaa. Tosin jonkinasteista johtamista ja paljon päätöksiäkin pitää näissä hommissa osata tehdä ihan itsenäisesti.
Keskittäminen on päivän sana. Terminaalit keskitetään, samoin tehtaat, keräilyt ja kuljetukset. Eikä keskittäminen voi onnistua ilman niitä, jotka kuljettavat tavarat sinne, missä niitä keskitetään. Runkokuljetusten ja pikakuljetusten määrä lisääntyy jatkuvasti näiden talojen sisäisten kuljetusten välillä - ja sama on suuntaus muutenkin. Enemmän kampetta, enemmän kuljetettavaa.
- Helppo työ tuhoaa työmoraalin, vaikea hermot, jatkaa kaveri. Totta helvetissä mun yliääniaisti vaistoaa sen kun tavara nytkähtää liikkeelle Hampurin sataman trukin piikeissä, mulla on reaaliaikainen yhteys joka ikiseen nyytiin joka meidän armoilla menee. Opettelen joka päivä jokaisen rahtikirjan tiedot ulkoa, että voin suoltaa ne tarvittaessa kyselijöille.
---
Pari tuntia myöhemmin kaveri raahautuu toimiston puolelle naurua tyrskien, kasvot punaisina ja silmät kyynelissä. Kädessä sillä on ryppyinen pahvilaatikossa piristävänä täytepaperina käytetty tyttökalenterin sivu. Terkkuja Saksasta. Ja työn iloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti