Blogi meinasi jäädä autuaasti unohduksiin. Kevätkiireet pistivät mielen ihan muihin puuhiin ja liikuteltavaakin riitti. Lisäksi työnkuva muuttui organisaation mukana, saa taas katsella asioita hiukan uudesta näkövinkkelistä. Aina se avartaa. Uusia haasteita niin, että pää höyryää.
Suurin tänä hiljaisuuteni aikana tapahtunut asia on varmaan kuitenkin Hirvaskankaan upean Esson muuttuminen Abc:ksi.
Jos nyt ehkä pihan koko kasvaa niin muuten tuntuu, että maailmassa mennään usein takapakkia vaikka edistyksen nimeen vannottaisiinkin.
Ystävällinen myyjätär esittelee huoltoasemaa ylpeyttä hehkuen, kyselee eikö ole hieno paikka. Pakkohan sille on toisaalta hiukan nyökytellä, kun niin innoissaan itse on. Mutta omassa sielussa riehuu menetyksen tuska.
Kaikki ne kahvit, teet, kaakaot, ruoat, reissarit, leivokset, se vakipöytä ikkunan vieressä, tutut saapumassa pihaan, sadat ja tuhannet kerrat ovesta sisään ja taas ulos.
Kaikki on nyt mennyttä.
Kohta se mennyt jyrätään olemattomaksi.
Ja ihan kuin myyjätkin olisivat vaihtuneet. Entiset tunsivat kyllä naamasta (tai vaatteista) että tämä on niitä, ennen rahtarikahvin sai viedä suoraan pöytään, jonon ohikin, pikkuhuikkaus leideille, että rahtarikortilla. Nykyisille pitää kaivaa todiste esiin ennen kuin kahvista saa maksaa itsensä kipeäksi.
Iso pyörä pyörii ja turhan moni tuttu vannoo paikan vaihdon nimeen. Siellä olisi nyt markkinoita sitten, Lintulahden omistaja ja Hirvaskankaan Shellinkin pitäjä - rahtarikahvit ilmaiseksi ja saatte varmasti pihat täyteen.
Se on meinaan asenne mikä ratkaisee.
Suurin tänä hiljaisuuteni aikana tapahtunut asia on varmaan kuitenkin Hirvaskankaan upean Esson muuttuminen Abc:ksi.
Jos nyt ehkä pihan koko kasvaa niin muuten tuntuu, että maailmassa mennään usein takapakkia vaikka edistyksen nimeen vannottaisiinkin.
Ystävällinen myyjätär esittelee huoltoasemaa ylpeyttä hehkuen, kyselee eikö ole hieno paikka. Pakkohan sille on toisaalta hiukan nyökytellä, kun niin innoissaan itse on. Mutta omassa sielussa riehuu menetyksen tuska.
Kaikki ne kahvit, teet, kaakaot, ruoat, reissarit, leivokset, se vakipöytä ikkunan vieressä, tutut saapumassa pihaan, sadat ja tuhannet kerrat ovesta sisään ja taas ulos.
Kaikki on nyt mennyttä.
Kohta se mennyt jyrätään olemattomaksi.
Ja ihan kuin myyjätkin olisivat vaihtuneet. Entiset tunsivat kyllä naamasta (tai vaatteista) että tämä on niitä, ennen rahtarikahvin sai viedä suoraan pöytään, jonon ohikin, pikkuhuikkaus leideille, että rahtarikortilla. Nykyisille pitää kaivaa todiste esiin ennen kuin kahvista saa maksaa itsensä kipeäksi.
Iso pyörä pyörii ja turhan moni tuttu vannoo paikan vaihdon nimeen. Siellä olisi nyt markkinoita sitten, Lintulahden omistaja ja Hirvaskankaan Shellinkin pitäjä - rahtarikahvit ilmaiseksi ja saatte varmasti pihat täyteen.
Se on meinaan asenne mikä ratkaisee.
2 kommenttia:
Itse en ABClle mene jollei "ole pakko". Leivät ja sämpylät ja melkeinpä kaikki muutkin tarjottavat ruukkaa olla mauttomia ja kuivakoita syötäviä ja tarjottavat on aina samaa...paikasta riippumatta. No juu...onhan ne samaa oikeastaan kaikkialla muuallakin mutta ei oikein nappaa tuo suurketju.
Niin, kuinkakohan moni niistä ennen vastaan vannoneista vielä välttelee ABC:tä... Onhan tuohon töröttäjään jo tottunut kun niin monella paikkaa se tien vierestä löytyy. Niin se maailma muuttuu ja huoltsikat unohtuu...
Lähetä kommentti