"Rekkakuskit pelottava maanvaiva
Taas yksi sellainen ohitti minut paahtaen ainakin sataakahtakymppiä. Minä ajoin täysin nopeusrajoituksen mukaan, mutta nämä muka ammattiliikenteen ihmiset jyräävät miten haluaa tuolla tien päällä terrorisoiden meitä muita. Vääryyttä!
T. Kuljetukset kiskoille."
Autossa istuu väsynyt mies, jolla on kotona vaimo ja kaksi lasta. Mies ajaa varmasti ja tehokkaasti, ei kiirehdi turhia eikä osoita mieltään. Siihen hän on jo liian väsynyt kaikkien kilometriensä jälkeen. Matkaa on edessä vielä reilu neljäsataa kilometriä. Purkuaika lähestyy uhkaavasti.
Suomen selkäranka on umpikiero Lusi-Vaajakoski -välillä. Edessä matkaa punainen Micra. Auto mataa kaistaa uhkaavasti reunasta toiseen. Sen kuljettaja ei joko keskity tai keskittyy johonkin ihan muuhun. Rekkakuski tietää, että tuollaiset saattavat saada päähänsä mitä vain ottamatta ollenkaan huomioon muuta liikennettä. Micran kuljettaja ajaa oletettavasti oman mittarinsa perusteella nopeusrajoituksen mukaan, mutta kuten henkilöautoissa yleensä mittari näyttää vartin vajaata. Rekkakuski tietää todellisen nopeuden ja tietää että ohi on päästävä. Vaikka Micra ehkä luultavasti kohta kääntyisikin. Ainoa mahdollinen ohituspaikka tulee ja rekkamies lataa autonsa vauhtiin. Rajoitin sallii vajaan 90 km/h nopeuden, mutta sillä pääsee onneksi hyvin Micrasta edelle. Takaisin omalle kaistalle ja vauhti 85 km/h, sellainen sopiva. Micra jää perään sinnittelemään. Luovuttaa kohta.
Toinen rekka jää Micran perään. Hartolassa sen kuski joutuu tekemään hätäjarrutuksen, kun Micrakuski yhtäkkiä päättää kääntyä Kuninkaanporttiin ja jarruttaa seitsemästäkympistä rivakasti. Micrakuski ei huomaa takana uhkaavasti lähestyvää rekkakeulaa eikä tiedä mitään rekkakuskin ahdingosta. Rekan vauhti onneksi hiljenee niin paljon, että Micra ehtii livahtaa alta pois. Rekkakuskin sydän läpättää. Micrakuski kiroaa edelleen hänet ohittanutta rekkaa eikä huomaa mitään.
Kaikkia kuljetuksia ei mitenkään ole mahdollista hoitaa kiskojen kautta. Jos kaikki pohjoisen ruokatavarat lastattaisiin yhteen pitkään junaan - tai vaikka kahteenkin - olisi pohjoisen päässä aikamoinen purkaminen sekä rautatieasemalla jossa tarvittaisiin yhtä aikaa useampi kymmenen autoa että kaupoilla jonne kaikki tavara ilmestyisi yhtä aikaa. Turvesoille ei myöskään kannata kiskoja tehdä, puhumattakaan monesta muusta kohteesta.
Ottakaa toisenne huomioon, yhteispelillä me pärjätään!
Taas yksi sellainen ohitti minut paahtaen ainakin sataakahtakymppiä. Minä ajoin täysin nopeusrajoituksen mukaan, mutta nämä muka ammattiliikenteen ihmiset jyräävät miten haluaa tuolla tien päällä terrorisoiden meitä muita. Vääryyttä!
T. Kuljetukset kiskoille."
Autossa istuu väsynyt mies, jolla on kotona vaimo ja kaksi lasta. Mies ajaa varmasti ja tehokkaasti, ei kiirehdi turhia eikä osoita mieltään. Siihen hän on jo liian väsynyt kaikkien kilometriensä jälkeen. Matkaa on edessä vielä reilu neljäsataa kilometriä. Purkuaika lähestyy uhkaavasti.
Suomen selkäranka on umpikiero Lusi-Vaajakoski -välillä. Edessä matkaa punainen Micra. Auto mataa kaistaa uhkaavasti reunasta toiseen. Sen kuljettaja ei joko keskity tai keskittyy johonkin ihan muuhun. Rekkakuski tietää, että tuollaiset saattavat saada päähänsä mitä vain ottamatta ollenkaan huomioon muuta liikennettä. Micran kuljettaja ajaa oletettavasti oman mittarinsa perusteella nopeusrajoituksen mukaan, mutta kuten henkilöautoissa yleensä mittari näyttää vartin vajaata. Rekkakuski tietää todellisen nopeuden ja tietää että ohi on päästävä. Vaikka Micra ehkä luultavasti kohta kääntyisikin. Ainoa mahdollinen ohituspaikka tulee ja rekkamies lataa autonsa vauhtiin. Rajoitin sallii vajaan 90 km/h nopeuden, mutta sillä pääsee onneksi hyvin Micrasta edelle. Takaisin omalle kaistalle ja vauhti 85 km/h, sellainen sopiva. Micra jää perään sinnittelemään. Luovuttaa kohta.
Toinen rekka jää Micran perään. Hartolassa sen kuski joutuu tekemään hätäjarrutuksen, kun Micrakuski yhtäkkiä päättää kääntyä Kuninkaanporttiin ja jarruttaa seitsemästäkympistä rivakasti. Micrakuski ei huomaa takana uhkaavasti lähestyvää rekkakeulaa eikä tiedä mitään rekkakuskin ahdingosta. Rekan vauhti onneksi hiljenee niin paljon, että Micra ehtii livahtaa alta pois. Rekkakuskin sydän läpättää. Micrakuski kiroaa edelleen hänet ohittanutta rekkaa eikä huomaa mitään.
Kaikkia kuljetuksia ei mitenkään ole mahdollista hoitaa kiskojen kautta. Jos kaikki pohjoisen ruokatavarat lastattaisiin yhteen pitkään junaan - tai vaikka kahteenkin - olisi pohjoisen päässä aikamoinen purkaminen sekä rautatieasemalla jossa tarvittaisiin yhtä aikaa useampi kymmenen autoa että kaupoilla jonne kaikki tavara ilmestyisi yhtä aikaa. Turvesoille ei myöskään kannata kiskoja tehdä, puhumattakaan monesta muusta kohteesta.
Ottakaa toisenne huomioon, yhteispelillä me pärjätään!
4 kommenttia:
Sitä olen jo pitkään ( ajokorttikin ollut taskussa yli 20v) miettinyt.. miksi Lusi -Vaajakoski on se onni ja autuus??
Todella se on rallikuskien kuivaharjoittelupaikaksi sopivampi kuin massaliikenteeseen. Täällä meänkin perällä on vastaavia tiepätkiä olemassa ja odotammekin vain kun jonkun isokenkäisen sukulainen loukkaantuu tai menehtyy että saisimme parannusta ei sitä ennen tule.
Itse monesti mielummin ajan Lahdesta länsipuolta Jyväskylään.
Työniloa!
Hei Muoriska!
Ehdin jo melkein unohtaa koko blogin..
Aikanaanhan tuo väli nimettiin nelostieksi ja titteli otettiin pois Padaskosken reitiltä. Jotenkin luulen, ettei se silti paljon liikennevirtaan vaikuttanut, reitti on kuitenkin vähän lyhempi ja se tekee isolle autolle aina paljon. Ja rahtaria siteeratakseni: kummassakin on enemmän mäkiä ja mutkia.
Samaa olen minä arponut, sitä komissiojehusakkia joka limossa matkaa pohjoista kohti tummennettujen ikkunoiden takana niin ettei oikein kunnolla maisemia näe ja viihdykettä mukana niin paljon, ettei jouda vilkuilemaan. Ja sitten jysähtää.
Rekkakuskin vikahan sekin varmaan tulee olemaan.
Mutta sitten varmaan tulee se muutoskin.
Ensinnäkin rekkojen nopeudet lasketaan sellaisen jälkeen varmaan kuuteenkymppiin, kansallisia anteeksipyyntöjä kumarrellaan joka suuntaan ja sen jälkeen kun kohu on hieman vaiennut aletaan pohtia josko pitäis vähän korjailla tietä.
No ei nyt sentään. Onhan nyt se iso projekti päällä ja ehkä jo kymmenen vuoden päästä meillä on kunnon selkäranka. Saa nähdä.
Nyt siinä alkaa olla jo järkeä siinä pätkässä kun saivat siinä Vaajakosken päässä auki sen uuden "motarin". Vielä rapia kuukausi sitten meinasi tosissaan itseltäni palaa käämit kun aikataulu painoi päälle että olin alkujaankin lähtenyt Lahdesta lastauksesta myöhässä kun ei tavaroita saanut aikanaan kytiin ja sieltä olisi pitänyt päästä Ouluun siten että väljää aikaa välillä oli 15 minuuttia. Tämähän ei käytännössä onnistu enää aikataulun mukaan mitenkään kun kuitenkin se 45 minuutin lakisääteinen pitää jossain istua. Ja kuin kirsikkana kakun päällä... Hartolan kohilla sain kiinni 2 henkilöautoa jotka kulkivat sitä 60km/h. Porukkaa lappoi vastaan juuri parhaiksi ettei ohi ollut menemistä. Joutsan varalaskupaikalla saivat kaulaa senverran (lievä vastanen johon kuorman kanssa kiskoin alinopeutta) että sain autot kiinni vasta suoran lopulla ja ei taaskaan päässyt ohi. Sen jälkeen seuraava ohituskaista olikin Vaajakosken jälkeen. Kerran meinasin väkisin lähteä änkemään ohi mutta loppui kantti kun ei ollut näkyvyyttä.
Normaalisti itsellä hermo pitää hyvin mutta tuo alkoi olla jo raastavaa. Vaajakosken jälkeen sitten tempaisin ohi. Mukava sitten perillä selittää miksi olet myöhässä...
Huoh.... Tiedän tunteen.
Lähetä kommentti