Oikeus

Rahtari pukkaa vahingossa risteyksessä vähän pitkäksi ja osuu henkilöauton kylkeen. Paikalla höveli poliisi sanoo, että vahinkohan tuo oli, ei me viitsitä sakottaa. Puolen vuoden päästä mies soitetaan poliisiasemalle ja hänelle annetaan puhuttelun lisäksi parinkymmenen päiväsakon pikavoitto. Rahtari kiroaa partaansa.

Suuri ja kaunis kansamme edustaja törttöilee liikenteessä hurjalla ylinopeudella ja töksäyttää siinä puolihuolimattomasti kuoliaaksi viattoman ohikulkijan. Päiväsakkoja syylliselle kertyy kaksi vähemmän kuin rahtarille. Huolimatta siitä kummalla nopeutta oli vähemmän. Omaiset saattavat surra, mutta kansanedustaja virnuilee partaansa.

Kyllä on ihana asua oikeusvaltiossa.

Missähän niitä olisi sellaisia kohtuusvaltioita?

Kylmää ja pimeää

Joo'o. Tätä se syksy aina tuo tullessaan: pimeitä ja märkiä teitä joihin ajovalojen loiste imeytyy, väsyneitä ja kiukkuisia rahtareita, jotka palelevat unenpuutettaan silmät punaisina.

Kuskit odottavat lunta että elämään tulisi valoa, mutta sitten alkavat liukkaat. Hiki virtaa, kädet tarraavat rattiin, hartiat jäykistyvät ja kirosanat leijuvat LA:sta toiseen. Jos kukaan enää jaksaa puhua.

Voi autuutta. Miksi jotkut ihmiset ylipäänsä pitävät syksystä?

Osoitteista

Yleensä sekä yritykset että yksityiset odottavat lähetykselleen sujuvaa ja nopeaa kuljetusta. Yritykset pyrkivät suureen toimitusvarmuuteen ja täsmällisiin toimituksiin Just In Time -ajattelun mukaan. Ajatuksena se kuulostaakin kauniilta, mutta käytännössä ajaudutaan monesti siihen, että tavara lähetetään jo valmiiksi myöhässä. Näin päädytään Aina Pikkuisen Myöhässä -ajatteluun. (Joskus vähän enemmänkin.)

Rahdinkuljettajat eivät tee ihmeitä. Tai jos tekevät niin siitä saa kyllä maksaa. Tavallisia kuljetuksia harvoin hoidetaan helikoptereilla. Lentokoneillakin rahtia kulkee vähemmän. Tavallisen kuljetuksen tavallista tavaraa keräillään pienemmillä autoilla, liikutellaan terminaaleissa ja siirrellään autosta ja paikasta toiseen ja vaikka tarkoitus olisi saada se aamun jakoon eikä mikään tekniikkakaan petä, niin on vielä yksi mutta matkassa:

Osoitteet.

Jos odotukset ovat korkealla ja tavaraa toivotaan perille jo seuraavaksi päiväksi niin miksi ihmeessä kaivaa itselleen kuoppaa kirjoittamalla osoitteeksi "Se punainen talo siellä sen yhden tien päässä". Oletushan tietysti on se, että sekä Postitella että kaikki muut tavaroita kuljettelevat tietävät jo tarkalleen mitä lähettäjä ajattelee. Onhan lähettäjä toki pistänyt viime vuonna samaan aikaan paketin tuohon samaan osoitteeseen, sillon se toki oli lapulla tallessa ja oli helppo kopioida paketin kylkeen, mutta nyt lappu on hukassa eikä sille voi mitään, joten kiltin kuljettajan täytyy nyt vain muistaa mihin minä tämän halusinkaan.

Jos nyt osoitetiedot eivät aina ihan näin huonoja olekaan, niin miettikää miten pieneen postilokeroon saa mahtumaan kymmeniä tai jopa satoja kiloa tavaraa? Postilokero-osoitteeseen lähettäminen on kai edelleen osoitteissa yleisin virhe.

Näiden lisäksi esiintyy käsittämättömiä yhdistelmiä. Miten toimit esimerkiksi, kun tavara on lähetetty osoitteella Stockholm, Finland. Tai kun yhden laatikon jokaisella kyljellä on eri osoite ja vaihtoehtoina Norja, Suomi Pohjoinen, Ruotsi, Suomi Etelä. Mitään yhteydenottomahdollisuuksia ei ole jätetty. Yrityksen nimi on ilmeisesti kirjoitettu erittäin selkeästi - ja piilotettu sen jälkeen yhden tarralapun alle. Tarralappua irti repiessä repeytyvät myös yrityksen nimitiedot. Jossain päin maailmaa pomppii naama punaisena lähettäjän edustaja: "Meidän tavaramme ei vieläKÄÄN ole perillä, rahdinkuljettaja sössii aina kaiken!"

Joissakin tapauksissa lähettäjän järjestemään on tallennettu väärä osoitetieto. Lähettäjän pyrkimys ei kuitenkaan ole korjata tätä virhettä niin kuin loogista olisi. Sen sijaan lähettäjä uhraa aikaa ja rahaa siihen, että pyrkii opastamaan rahdinkuljettajat reagoimaan oikein: kun tämä lähettäjä lähettää tavaraa tähän osoitteeseen, se pitää todellisuudessa kuljettaa tähän osoitteeseen. Uudet kuljettajat ja muut työntekijät pohtivat päätä raapien mitä ihmettä. Lähettäjä haukkuu taas rahdinkuljettajia, miksi on muka niin vaikea ymmärtää mitä me haluamme, ettekö arvosta yrityksemme erityisominaisuuksia ja kyllä tiedämme, että meidän rahamme kelpaa, joten miksei palvelun tasoa voi nostaa vastaamaan odotuksiamme.

Niin tai miksei voi vain kirjoittaa oikeaa osoitetta?

Onhan tietysti myös hauskoja pikkuviboja. Joskus osoitteesta näkee selkeästi, että lähettäjä on osannut kymmensormijärjestelmän: Helsingistä tulee helposti Hrldinki tai Jeösomko tai peräti Jrldomko. Tietysti suurta valaistusta ennen saa miettiä jonkin aikaa..

Erilaisia Hniemiä, Lniemiä ja Sniemiäkin Suomessa on niin monta, että kirjoittamalla välikirjaimet sopivan suttuisasti saa mukavasti päänvaivaa jollekin. Joskus osoitteena on Urku tai Luopio, välillä tavaraa menee myös Pyllykoskelle. Viimeisen kohdalla tosin pitää jo pyyhkiä naurun kyyneleitä silmistä. Taas kerran.

Liimaa

Kesken tärkeän asiakaspalaverin on erittäin piristävää huomata, että joku on liimannut kalenterini sivut yhteen.

Työpaikkahuumori kunniaan!

Samoin naseva ajoitus!

Motivaattori

Joskus työkavereiden pinttyneet tavat alkavat pänniä. Yksi puree jatkuvasti kynsiään, toinen mäiskyttelee ja poksauttelee purkkaa, yhdellä on jatkuva yskä. Toinen puhuu liian paljon, yksi ei vastaa edes kysyttäessä.

Yksi sentään tuoksuu niin hyvälle, että kaiken muun ärsyttäessä voi tehdä tikusta asiaa, päätyä kysymään jotain tärkeää juuri häneltä.

Varmuuden vuoksi voi kumartua lähemmäs katsomaan papereita, ai, juu joo, enpä huomannutkaan. Kolme syvää hengitystä raikkaan ja hyvän tuoksuista ihmistä, kuin juuri suihkusta tullutta, suoranainen ihme tähän aikaan päivästä - ja taas jaksaa ihan eri tavalla!

Työn iloa!

Tuumaan työkaverille rankan aamutuiman jälkeisenä hiljaisena hetkenä, että rakastan työtäni. Vaikka se on joskus vaikeaa.

 

Se katsoo takaisin ja ymmärtää täysin:

 

- Jos mulla ois kissaeläimen kynnet niin nyt ois seinissä naarmuja.

 

Tuijotetaan ikkunasta ulos kaunista ja tylsää harmaata betonia. Työkaveri jatkaa avautumista.

 

- Ihan aina ei todellakaan jaksa aurinkoisesti hymyillä kun tullaan kysymään jo valmiiksi tuolla asenteella, että te ootte hukannu sen. Joo, kyllä, me piilotellaan ihan piruuttaan tavaroita täällä pöydän alla ja poltetaan ne sit kokolla. Siks meillä on niin perkeleen isot pöydätkin.

 

Ehkäpä olen masokisti, mutta tykkään tästä työstä. Vaikka vanhemmat ja sukulaiset ovat aina teroittaneet sitä, kuinka työ pitää tehdä niska limassa ja hampaat veressä, tuskaa nähden ja aamuherätyksiä inhoten. Eihän työstä saa nauttia, silloinhan se on vain hupia ja harrastus!

 

Toki voisin pitempäänkin nukkua, mutta tämän asian takia, tämän ympärillä pyörivän hurjan ruljanssin, hallinnassa olevan pyörremyrskyn takia nousen mielelläni. Tässä on päämäärä selvillä ja tavoitteet taivaissa. Joka päivä.

 

Jos alaa markkinoitais tällä meiningillä mitä jokainen päivä todella ihmiseltä vaatii ja mitä se antaa niin tunkua voisi olla bisneksiin enemmänkin.

 

Sillä alalle tarvitaan porukkaa. Varsinkin sille tekevälle puolelle, kaikki eivät voi johtaa. Tosin jonkinasteista johtamista ja paljon päätöksiäkin pitää näissä hommissa osata tehdä ihan itsenäisesti.

 

Keskittäminen on päivän sana. Terminaalit keskitetään, samoin tehtaat, keräilyt ja kuljetukset. Eikä keskittäminen voi onnistua ilman niitä, jotka kuljettavat tavarat sinne, missä niitä keskitetään. Runkokuljetusten ja pikakuljetusten määrä lisääntyy jatkuvasti näiden talojen sisäisten kuljetusten välillä - ja sama on suuntaus muutenkin. Enemmän kampetta, enemmän kuljetettavaa.

 

- Helppo työ tuhoaa työmoraalin, vaikea hermot, jatkaa kaveri. Totta helvetissä mun yliääniaisti vaistoaa sen kun tavara nytkähtää liikkeelle Hampurin sataman trukin piikeissä, mulla on reaaliaikainen yhteys joka ikiseen nyytiin joka meidän armoilla menee. Opettelen joka päivä jokaisen rahtikirjan tiedot ulkoa, että voin suoltaa ne tarvittaessa kyselijöille.

 

---

 

Pari tuntia myöhemmin kaveri raahautuu toimiston puolelle naurua tyrskien, kasvot punaisina ja silmät kyynelissä. Kädessä sillä on ryppyinen pahvilaatikossa piristävänä täytepaperina käytetty tyttökalenterin sivu. Terkkuja Saksasta. Ja työn iloa!

Logistikkojen illanvietto...

Ilta tiivistyy, jengi heiluu, sanan säilä leikkaa.

- Me ollaan ihan FOBbina täällä!!
- Jeah, Free on board! Vapaana laivalla!
- Varokaa ettette tipu, se on FAS sitten.
- Joo Free alongide ship, vapaana aluksen sivulla.
- Eli toivoton tapaus.
- Niin tai FAS, fetaalinen alkoholioireyhtymä...
- Joo voi jee, titityy, didijuuuu, DDUuuu.
- Voitsä tullata meidät vapaaseen liikkeeseen?
- Totta kai, kamuseni, mikä sun tullikoodi on?

Ruokailu onnistuu myös tyylikkäästi.

- Voitsä ojentaa sen lavetin?
- Niin siis tän tarjottimen?
- Just sen, kuljetusalustan.
- Hei sun kuorma on sitomatta.
- Ei näy liikkuvia poliiseja... Riittääkö jos liimaa lautasen kiinni alustaan vai pitääkö sidonnan tapahtua irroitettavilla elementeillä ja olla ulkoisesti näkyvillä?
- Kuinka kauas me kävellään näiden lavettien kanssa? Mulla loppuu kohta ajoaika.
- Pidetään tuossa lakisääteinen.
- Noniin. Parkit päälle.
- Himmeetä.

Hiukan lisätietoja

- Hei. Paljonko maksaa rahti tolta ***yrityksen nimi*** tällaselle tuotteelle kuin 12309831#%##*#.
- Anteeksi kuinka?
- Niin siis että paljonko rahti on?

.... ....

Pari tarkentavaa kysymystä:

Missä yritys sijaitsee?
Mihin yritys on tuotetta lähettämässä?
Paljonko tuote painaa?
Mitkä sen mitat ovat?
Mitä kuljetusmuotoa haluataan käyttää, onko kiire- vai normikuljetus?

Tulkaa puolen tunnin päästä

- Hei. Tarvittas kyyti tällaselle pikkukapistukselle, 20 t ja 12 m.
- No hei, eiköhän se järjesty. Milloin kapistus on noudettavissa?
- Se on valmis tuossa puolen tunnin päästä. Ja sillä on kiire.
- Anteeksi kuinka?
- Niin että puolen tunnin päästä voitte tulla hakemaan ja iltaan mennessä pitäis olla sit perillä.
- Tuota... Aika tiukka aikataulu. Katson mitä voimme tehdä. Palaan asiaan.

Auto järjestyi ihme kyllä kolmessa tunnissa paikan päälle. Hyvä etteivät olleet nostaneet kapistusta valmiiksi ilmaan ja odotelleet että joku ajaa auton alle.

Hirvaskankaan muistolle

Blogi meinasi jäädä autuaasti unohduksiin. Kevätkiireet pistivät mielen ihan muihin puuhiin ja liikuteltavaakin riitti. Lisäksi työnkuva muuttui organisaation mukana, saa taas katsella asioita hiukan uudesta näkövinkkelistä. Aina se avartaa. Uusia haasteita niin, että pää höyryää.

Suurin tänä hiljaisuuteni aikana tapahtunut asia on varmaan kuitenkin Hirvaskankaan upean Esson muuttuminen Abc:ksi.

Jos nyt ehkä pihan koko kasvaa niin muuten tuntuu, että maailmassa mennään usein takapakkia vaikka edistyksen nimeen vannottaisiinkin.

Ystävällinen myyjätär esittelee huoltoasemaa ylpeyttä hehkuen, kyselee eikö ole hieno paikka. Pakkohan sille on toisaalta hiukan nyökytellä, kun niin innoissaan itse on. Mutta omassa sielussa riehuu menetyksen tuska.

Kaikki ne kahvit, teet, kaakaot, ruoat, reissarit, leivokset, se vakipöytä ikkunan vieressä, tutut saapumassa pihaan, sadat ja tuhannet kerrat ovesta sisään ja taas ulos.

Kaikki on nyt mennyttä.

Kohta se mennyt jyrätään olemattomaksi.

Ja ihan kuin myyjätkin olisivat vaihtuneet. Entiset tunsivat kyllä naamasta (tai vaatteista) että tämä on niitä, ennen rahtarikahvin sai viedä suoraan pöytään, jonon ohikin, pikkuhuikkaus leideille, että rahtarikortilla. Nykyisille pitää kaivaa todiste esiin ennen kuin kahvista saa maksaa itsensä kipeäksi.

Iso pyörä pyörii ja turhan moni tuttu vannoo paikan vaihdon nimeen. Siellä olisi nyt markkinoita sitten, Lintulahden omistaja ja Hirvaskankaan Shellinkin pitäjä - rahtarikahvit ilmaiseksi ja saatte varmasti pihat täyteen.

Se on meinaan asenne mikä ratkaisee.

Kevät

- Vitsit aurinko paistaa, lämpöä piisaa, yöt valostuu. Tää on unelmien hommaa, rahtari hehkuttaa puhelimessa.

- Vai niin, vai niin, minäkin myhäilen. Kuule nyt ois vielä sellanen, että pitäis poiketa vakilinjalta.

- Ei mitään haittaa, mulle sopii loistavasti. Mihin käsket?

- Lappeenrannasta kuorma itärajaa ylös.

- Loistavaa, siitä onkin aikaa kun oon viimeksi saanut siellä kulkea. Ne on komeita maisemia kesällä, upeeta vihreetä ja kaunista sinistä järvissä ja taivaassa. Siitä onkin jo vuosi.. Ja tuolla kävin viimeksi kymmenen vuotta sitten purkamassa. Kylläpä se aika kuluu. Minä kyllä tykkään heittopussihommista enemmän ku linjaliikenteestä, siinä näkee enemmän Suomea ja saa vaihtelua. Oishan se mukava jos taas joskus pääsis - tai no, onhan siinä se autossa asuminen..

Rahtari on runnollisella tuulella, se maalaa taivaanrannat juitsarin korvaan ja purkaa ajatuksia. Se on tämä kaunis kevät... Motoristien kädet alkavat hiota, sydän jyskää kun pyöriä ilmestyy liikenteeseen, rahtari rakastuu uudestaan sulaan tiehen ja muistaa mikä pitää miehen pyörillä, muutkin ihmiset ilmestyvät koloista lenkkipoluille ja polkupyörien päälle.

Rahtia on eri tyyppejä. On jakoliikennettä, paikallista sora- ja turveajoa ja lisäksi pitkän linjan ajoa kuten linjaliikenne ja sopimusliikenne.

Linjalla on aikataulut, tietty reitti, tutut terminaalit ja mahdollisesti samat asiakkaat matkojen varsilla. Jos ei asiakkaiden luona pääse ollenkaan käymään vaan vetää pelkkää terminaalien välistä liikennettä on uudet naamat harvinaista herkkua ja asiakaspalveluorientaatio menee hukkaan. Mutta toisaalta se on rahtihommista ehkä säännöllisintä, varminta ja muistuttaa eniten tavallista työtä.

Heittopussit menevät minne käsketään, milloin käsketään ja tekevät mitä käsketään. Viikko vietetään usein tien päällä, yöt autoissa, tauot huoltoasemilla. Viikonloppuna ehkä harjoitellaan kotielämää. Se on ehkä aidoin rahtaamisen laji, miehet kaikista levottomimpia ja tien päälle luoduimpia. Mikään ei ole varmaa eikä säännöllistä, kaiken ohjaa Jokin Korkeampi Voima - Ajojärjestelijä.

Tässäkin tullaan siihen, että jokainen valitsee oman lajinsa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, tien päällä voi jokainen valita oman tyylinsä. Ja voi sitä vaihtaa kesken kaikenkin, alkaa linjaliikenteen mieheksi ja jättää heittoliikkeen. Ja vain joskus keväisin hiukan haikailla menneiden perään, vanha rahtari tuttu pilke silmäkulmassa, kädet rennosti ratissa kiinni miettiä millaista oli silloin kun oli nuorempi.

Mutta onpa mukava tehdä töitä iloisten ihmisten kanssa!

Nippeli

Rakennusliike Rämällä on työmaa Euroopassa. Työmaalle lähetetään viiden hengen asennusporukka ja Nippeli, kahden teun kontti täynnä työkaluja. Urakan jälkeen asennusporukka palaa takaisin ja koko sakki lähtee lomalle. Nippelille tilataan kyyti kotiin.

Paperit saapuvat. Hieno homma.

Nippeliä ei näy.

Ajojärjestelijä X - pitkän linjan työntekijä - toimii luonteensa mukaisesti: hätääntyy ja soittaa Rakennusliike Rämään kysyäkseen onko Nippeli saapunut sinne. Rakennusliikkeen henkilökunta hämmästelee kovasti: Kuinka se voisi täällä olla, jos te ette ole sitä kuljettaneet?

Missähän Nippeli on?

Rakennusliike Rämä tavoittelee lomailevaa henkilökuntaa ja saa selvityksen siitä missä tavara on viimeksi nähty sekä yhteystiedot työmaalle. Tilanne näyttää selviävän.

Ajojärjestelijä X ei kuitenkaan onnistu saamaan nimettyä yhteyshenkilöä kiinni eikä ymmärrä selvityksistä missä päin tehdasta tavara on. Rämälle selitetään, ettei tavaraa voida lastata jos ei tiedetä missä se on. Rämän henkilökunta ihmettelee miksei Euroopan ajojärjestely soita suoraan tehtaalle vaikka jollekin muulle kuin nimetylle yhteyshenkilölle ja kysy asiaa, Nippeli on kuitenkin Rämän omaisuutta ja Rämän seuraava työmaa odottaa tavaroita. Rämää pyydetään ottamaan itse yhteyttä tehtaalle, mutta kielitaidottomina Rämän henkilökunta mieluummin odottaa.

Kaksi viikkoa kuluu. Rämäläiset yrittävät parhaansa. Ajojärjestelijä X miettii mitä tehdä.

Lomalta palaava Rämän työntekijä soittaa kaverilleen työmaalle ja kuulee, että Nippeli on edelleen juuri siinä mihin se jätettiin: keskellä jalankulkuväylää.

Kahden viikon ajan työmaan henkilökunta on kiertänyt keskellä jalankulkuväylää töröttävää vaatimattomasti noin 12*2,5*2,5 konttia ja odottanut, että joku noutaisi sen pois.

Työmaalla ollaan tyytyväisiä kun kontti viimein viedään pois. Rämäläiset ihmettelevät kahvipöydässä mikä helvetti tässä oikein mättää. Ajojärjestelijä X:ää pelottaa mennä töihin, mitähän seuraavana päivänä tapahtuu...

Eli logistiikassa
- on tärkeää tietää kehen ottaa yhteys.
- on tärkeää ottaa edes johonkin yhteys.
- on tärkeää valita ammattinsa luonteen, mieltymysten ja muiden edellytysten mukaan. Jos ei polla kestä ajojärjestelyä lakaisukonekin tarvitsee kuljettajan.
- on tärkeää suuntautua asiakaslähtöisesti eli palvella asiakasta!
- on tärkeää tehdä yhteistyötä.

Jonkin säännön mukaan logistiikan peruslitania menee niin, että oikea tavara on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ... mutta näkökulma tiskin takaa:

Oikea mies/nainen oikeassa paikassa on ratkaisu moneen asiaan!

Tuulimyllyn tullikoodi

Aurinko saa ihmiset hyväntuulisiksi. Kuskit myhäilevät sulia teitä. Liukkaat yön tunnit unohtuvat nopeasti. Kesälomia aikataulutetaan ja suunnitellaan.

Tiedättekö muuten mikä on tuulimyllyn tullikoodi?

Ei, en minäkään.

Vielä.

- Jorma Jörö.
- Asiakaspalvelija tässä hei.
- No hei.
- Tarvitsisin tähän teidän lähetykseenne liittyen vähän tarkempia tietoja. Koska on kyse tavarasta, joka tulee EU:n ulkopuolelta, tavara pitää tullata ja siihen tarvitsemme tullikoodin. Tämä papereissa ilmoitettu koodi on ikävä kyllä väärä, voisitteko selvittää mikä olisi oikea?
- Jaa jaa joo.. Äh. Odotas. Joo, katson täältä.. Voi ei, täällä on eritelty nikkeliprosentit, läpimitat ja kaikki... Onko se kuuma- vai kylmävalssattua? Mistä minä tiedän, en muista mikä se lähetys oli... Voi ei näitä koodeja.. Jollaki on selvästi ollut aivan liikaa aikaa. *muminaa, jupinaa* Siis näiden tekijät olis pitänyt ampua ensimmäisinä sisällissodan aikaan. Kuule, tehdään niin että otan selvää tästä ja soitan sulle joskus. Tai siis soitan.... Soitan tänään.. Vielä. Jos ehdin.
- Emme voi tullata lähetystä ennen kuin saamme oikean tullikoodin, joten tavara seisoo täällä siihen asti.
- Joo. Palaan asiaan.

Tullikoodeja on suurinpiirtein viisisataa miljoonaa ja niissä eritellään esimerkiksi vanulaput ja vanupallot - sillähän on hirveän suuri merkitys kumpia laatikossa on. Sitä vain mietin, miksei erikseen määritellä myös vanulappujen ja -pallojen väriä ja muita käytettyjä aineita, sillä onhan sillä merkitystä viemmekö Ruotsiin vaaleanpunaisia vai keltaisia vanupalloja tai ostaako Saksa mieluummin vaaleansinisiä vai valkoisia vanulappuja.

Hei haloo, kuka tätä tietoa tarvitsee?

Myöhemmin samana päivänä:

- Asiakaspalvelija.
- Jorma Jörö terve.
- Hei.
- Joo tässä sulle sellainen toimiva koodi. Tää on kymmenen viidakkoa tämä kirja. Ihmisten täytyy olla kieroja, että keksivät tällaisia. Mietin tuossa, että mikähän olisi tuulimyllyn tullikoodi? Jos tilaisin sellaisen jostain jenkeistä. Ihan vain tullin kiusaksi. Nekin on varmasti luokiteltu lavan pituuden ja moottorin hevosvoimien mukaan. Ja kun tulli tulisi kyselemään lisätietoja lähetyksestä ja maahantuonnin syistä sanoisin, että haluan opetella taistelemaan tuulimyllyjä vastaan...

Näkökulmia

"Rekkakuskit pelottava maanvaiva

Taas yksi sellainen ohitti minut paahtaen ainakin sataakahtakymppiä. Minä ajoin täysin nopeusrajoituksen mukaan, mutta nämä muka ammattiliikenteen ihmiset jyräävät miten haluaa tuolla tien päällä terrorisoiden meitä muita. Vääryyttä!

T. Kuljetukset kiskoille."

Autossa istuu väsynyt mies, jolla on kotona vaimo ja kaksi lasta. Mies ajaa varmasti ja tehokkaasti, ei kiirehdi turhia eikä osoita mieltään. Siihen hän on jo liian väsynyt kaikkien kilometriensä jälkeen. Matkaa on edessä vielä reilu neljäsataa kilometriä. Purkuaika lähestyy uhkaavasti.

Suomen selkäranka on umpikiero Lusi-Vaajakoski -välillä. Edessä matkaa punainen Micra. Auto mataa kaistaa uhkaavasti reunasta toiseen. Sen kuljettaja ei joko keskity tai keskittyy johonkin ihan muuhun. Rekkakuski tietää, että tuollaiset saattavat saada päähänsä mitä vain ottamatta ollenkaan huomioon muuta liikennettä. Micran kuljettaja ajaa oletettavasti oman mittarinsa perusteella nopeusrajoituksen mukaan, mutta kuten henkilöautoissa yleensä mittari näyttää vartin vajaata. Rekkakuski tietää todellisen nopeuden ja tietää että ohi on päästävä. Vaikka Micra ehkä luultavasti kohta kääntyisikin. Ainoa mahdollinen ohituspaikka tulee ja rekkamies lataa autonsa vauhtiin. Rajoitin sallii vajaan 90 km/h nopeuden, mutta sillä pääsee onneksi hyvin Micrasta edelle. Takaisin omalle kaistalle ja vauhti 85 km/h, sellainen sopiva. Micra jää perään sinnittelemään. Luovuttaa kohta.

Toinen rekka jää Micran perään. Hartolassa sen kuski joutuu tekemään hätäjarrutuksen, kun Micrakuski yhtäkkiä päättää kääntyä Kuninkaanporttiin ja jarruttaa seitsemästäkympistä rivakasti. Micrakuski ei huomaa takana uhkaavasti lähestyvää rekkakeulaa eikä tiedä mitään rekkakuskin ahdingosta. Rekan vauhti onneksi hiljenee niin paljon, että Micra ehtii livahtaa alta pois. Rekkakuskin sydän läpättää. Micrakuski kiroaa edelleen hänet ohittanutta rekkaa eikä huomaa mitään.

Kaikkia kuljetuksia ei mitenkään ole mahdollista hoitaa kiskojen kautta. Jos kaikki pohjoisen ruokatavarat lastattaisiin yhteen pitkään junaan - tai vaikka kahteenkin - olisi pohjoisen päässä aikamoinen purkaminen sekä rautatieasemalla jossa tarvittaisiin yhtä aikaa useampi kymmenen autoa että kaupoilla jonne kaikki tavara ilmestyisi yhtä aikaa. Turvesoille ei myöskään kannata kiskoja tehdä, puhumattakaan monesta muusta kohteesta.

Ottakaa toisenne huomioon, yhteispelillä me pärjätään!

Nyt on kiire

- Asiakaspalvelu, hyvää päivää.
- Terve. Kuule, me tarvittas Espanjasta pari sellaista 60 t 30 m pitkää juttua tänne...
- Selvä, alamme junailemaan.
- Ja nyt on kiire.
- Kuinka kiire?
- No me tarvitaan ne ens viikolla.
- Ikävä kyllä se ei taida mitenkään onnistua, erikoiskuljetuslupien saamiseen menee jo yksistään reilu kuukausi.
- Mitävit***, saatana ensin luvataan ja sitten voi helvetti, mää soitan jolleki toiselle, on tää yks perkele, ettekö te mitään saa aikaseksi?
*tuut tuut tuut*

Jos tiedätte tarvitsevanne tavaran ensi viikolla, olkaa hyvä ja tilatkaa kuljetus ajoissa, jotta ajojärjestely saa aikaa hoitaa tarvittavat esivalmistelut.

Esittely

"Logistiikka on materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaan erikoistunut tieteenhaara." kertoo Wikipedia.

Hienoa, joo, mutta .. eikö kuulosta tylsältä?

Todellisuudessa logistinen ketju koostuu kymmenistä ihmisistä, jotka tavalla tai toisella tekevät yhteistyötä. Yhdessä ketjun jäsenet saavat (toivottavasti) aikaan sen, että tavara siirtyy paikasta toiseen samoin kuin tavaraan liittyvät tiedot ja raha.

Osa ihmisistä hoitaa vain pätkän koko ketjusta, siirtää vaikkapa lavan varastosta lastauslaiturille. Toiset katselevat laajempaa kokonaisuutta, suunnittelevat milloin juuri tämä lava pitää varastosta hakea ja mihin autoon se pitää lastata, jotta se päätyisi vastaanottajalle oikeaan aikaan.

Vielä aika puisevaa, mutta se miten tämä käytännössä saadaan aikaan - se on jotain.

Tyyppi istuu laatikon päällä ja polttaa huonosti käärittyä sätkää. Se näyttää siltä kuin olisi nukkunut terminaalin takaisessa ojassa ja kömpinyt sieltä töihin. Kävelen sitä kohti. Se vilkaisee minua lyhyesti ja kääntää katseen pois.
- Anteeksi, minä rykäisen.
- Joo, tyyppi vastaa venyvällä äänellä ja suostuu katsomaan päin. Tupakka roikkuu huulessa.
- Tuota, meillä on yksi lähetys hukassa, minä aloitan epävarmasti.
- Millanen? tyyppi kysyy. Olen äkkiä varma siitä, että laatikko tulee pysymään hukassa.
- Se on sininen, 30*40...
- Meinaat sä sitä xxx:n boksia, missä luki että särkyvää, tyyppi keskeyttää.
Katson mykkänä.
- Eiks se painanu jotai 15kg?
Vilkaisen papereita ja nyökkään.
- No on se sit sama. Mä lastasin sen eilen autoon numero ***, se oli siellä perässä, vasemmassa reunassa, niiden zzz:n lavojen päällä.
- Eli se on lastattu ja lähtenyt täältä, minä kertaan.
- Joo, tyyppi sanoo, nakkaa tupakan maahan, jättää sen siihen savuamaan ja maleksii pumppukärryä kohti.