Reikäjuustoteoria

Edellinen tarina kirvoitti elävän muiston insinööriopiskelija-ajoiltani. Teoreettispainotteinen opettajamme osoitti koko tussitaulun mittaisella kaavalla miten lasketaan terminaaliin laitettavien ovien määrä. Suoraan sanottuna tunti oli helvetin puiseva.

Onneksi sen huomasivat muutkin, sillä luokkamme Neiti Voimavirta, punatukkainen tarmonpesä, sai kuningasajatuksen ja järjesti terminaalikäynnin työpaikalleen, yhteen silloin juuri valmistuneista ja kookkaasta logistisesta hubista. Opettaja myöntyi tähän.

Terminaalilla saimme itse ison kihon esittelemään paikkaa, hän kierrätti porukan ympäriinsä ja vastaili kysymyksiin.

Ihan loppumetreillä opettaja sitten otti sydäntään lähellä olevan kaavan puheeksi. Sattui vielä itse kysymään kiholta, millä perusteella terminaalien ovien määrä on laskettu.

Kiho haki hetken asentoa ja kertoi sitten:

"Meillä on käytössä sellainen kuin reikäjuustoteoria."

"Reikäjuustoteoria?", opettaja kysyi ja kumartui kiinnostuneena lähemmäs. (Ah, vihdoin teoriaa, eikä pelkkää käytäntöä. toim huom.)

"Niin. Se tarkoittaa sitä, että laitamme terminaalin seiniin niin paljon ovia kuin sinne mahtuu. Ja vaikka myöhemmin lisää tarviskin, niin lisätä ei enää voi."

Touché.

Sata metriä minun takanani!

Kaverini touhuilee kuljetusalan kuninkaiden kanssa, eli erikoiskuljetushommissa. Satuinpa paikalle kun oli taas yksi pätijä pöydän ääressä.

Tyyppi oli kuunnellut erikoiskuljetusjuttuja, sen vähän mitä kaveri niitä kiinnostuneelle avasi. Halusi sitten osoittaa oman tietämyksensä nykytekniikan mahdollisuuksista:

"Teillä on varmaan sellaiset navigaattorit, jotka näyttää missä liikenneruuhkat on?!"

Kaveri katsoi hetken rauhallisesti tyhjyyteen. Nosti lasin huulilleen, otti hörpyn ja sanoi sitten aikansa ottaen:

"Eeeiii.. Kyllä minä tiedän missä ruuhka on. Se on noin sata metriä minun takanani."

Kasvaa vanhemmaksi, ei väsyneeksi

Julkaisematon vuodelta 2013

Tyven hetki illassa. Kaksi rekkaa peräkkäin liikennevaloissa. Toisella lenkkerin kärry perässä.

Scanian puskuria koristi pieni kotkan kuva. Tyyppi tuijotti ties kuinka pitkän matkan päähän tupakka huulessa.

Minä katsoin salaa ulkoa, tunsin kaukaa fiiliksen auton sisällä. Tyypillä ei vielä ikää minkään vertaa, paljon nähtävää edessä, paljon oppimista. Ehkä vielä tuossa iässä kyynel nousee joskus iltaisin silmään, kun tyttökaveri jää aina vaan taa, se on sitä nuoruuden kirpeää ikävää.

Toiset taas oppivat itkemään vasta vanhempina, kun tajuavat, että pysyvää ei ole mikään.

Enpä väittäis, että on parempi tunteettomaksi kasvaa, väsymään oppia.

Harmaan sävyjä

Jäipä näemmä 2014 kokonaan väliin, melkein vuotta myöhässä julkaisin viime toukokuun kommentinkin. Kiitos vaan anonyymille. Toivoa sopii, että pää sijaitsee siellä missä sen pitääkin, vaikka sen paikallaan pitäminen vaatiikin joskus lihaksilta vähän liikaa. Raskaaksi käy, nimittäin.

Se onko kaikki muu siellä missä pitää ja milloin pitää on vähän eri asia...

Mitähän alaa lipovaa sitä nyt tulis tälleen äkkiseltään mieleen. On ollu vähän hiljasta. Viittaan tällä nyt sekä juttuihin, että työrintamaan.

Tekis mieli kirjottaa että on kiva kun tulee tuttuja vastaan ja nostaa kättä, mutta saman tien tulee mieleen kaikki ne tutut, jotka eivät enää ole tulemassa vastaan ja nostamassa kättä. Voishan sitä sanoa jotain siitä miten kiva on kun kesä tulee, mutta jostain syystä mielessä on heti vain se miten pitkä ja synkkä talvi on ollut.

Jos nyt parina päivänä sattuikin olemaan "ruuhkaa" niin ristiin tai päällekkäin nekin tilaisuudet menivät niin, ettei niistä voinut katetta kerätä firmalle. Juoksevat kulut ovat ainoat, jotka pyörivät kuten ennenkin.

Hitto ku vaikuttaa ihan tolkuttoman harmaalta tämäkin teksti. Jospa palaan asiaan kun on jotain toista väriä kynässä.

Päivän paras

Onpas täällä tänään ollut trafiikkia.

No, kirjotetaanpa sen kunniaksi yksi harmaan ja sateisen päivän mukavimmista tapahtumista:

Ajellessani näin kun poika juoksi bussia kohti. Hetken vaikutti siltä, että kuski ei näe sitä peilistä, mutta jäi sitten kuitenkin odottamaan.

Sellasta on mukava kattella.

Helppohan se olis ollut pysäkille jättää, jos ois tehny mieli jollekin kettuilla.